Suomalaisista kylistä on tehtävä vientituote

Suomalaisista kylistä on tehtävä vientituote

Euroopan parlamentin jäsen Elsi Kataisen (kesk. / ALDE) mielestä suomalaisista kylistä tulee tehdä vientituote.

– Kylätoiminnalla ja sen tukemisella maaseutu pidetään elävänä. Suomessa kylätoiminta on kehittynyt positiivisesti juuri EU:n maaseutuohjelmien avulla. Maatalouden lisäksi maaseudun paikallinen kehittäminen tulee ottaa entistä vahvemmin huomioon EU – pöydissä. Leader-toiminta kokoaa yhteen paikalliset yritykset, ihmiset ja yhdistykset maaseudun kehittämistyöhön. Suomalaisten kylien toiminta tulee tehdä vieläkin näkyvämmäksi EU:ssa ja tehdä tästä vientituote, Katainen vaatii.

Kataisen mukaan Leader toimintaa tulee puolustaa, sillä EU komissio on esittänyt leikkauksia maaseuturahaston budjettiin.

– Leaderin toimintaperiaate on hieno ja puolustamisen arvoinen, sillä kehittäminen lähtee paikallisten toimijoiden ja pienyrittäjien ideoista. Vastustan jyrkästi näitä leikkauksia, Leader – toiminnan rahoituksesta on pidettävä huolta. Tarvittaessa on etsittävä vaihtoehtoisia rahoituskanavia Leader-toiminnalle, jos uhka leikkauksista toteutuu, Katainen painottaa.

Lisätietoja:

Elsi Katainen
Euroopan parlamentin jäsen (MEP)
puh. +358 50 5122 362

Euroopan parlamentin jäsen Elsi Katainen on tiistaina 21.5 eurovaalikiertueellaan Etelä- ja Itä-Savossa: Mikkeli, Puumala, Savonlinna ja Heinävesi. Kiertue jatkuu keskiviikkona Rantasalmelle, Joroisiin, Varkauteen ja Leppävirralle.

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]