Suomen oltava EU:n puikoissa vakauttava voima

Europarlamentaarikko Elsi Katainen: Suomen oltava EU:n puikoissa vakauttava voima

Euroopan parlamentin jäsen Elsi Kataisen (Kesk./Renew Europe) mukaan Suomen EU- puheenjohtajuuskaudella korostuu vakauden edistäminen. Kataisen mielestä tämä on tärkeää myös Suomen hallitusohjelmatavoitteiden toteutumisen kannalta, kun maan hallitus tavoittelee esimerkiksi 75 % työllisyysastetta.

– EU:n toimintaympäristö on muuttunut entistä monimutkaisemmaksi ja arvaamattomammaksi. On todella tärkeää, että eurooppalainen yhteistyö on toimivaa ja olemme rakentava voima. EU:n onkin keskityttävä kasvun, kilpailukyvyn ja uusien työpaikkojen luomiseen. Tässä juuri vakauden edistäminen on ratkaisevassa asemassa, koska muuten maiden talous ja työllisyyskin alkavat sakata. Niin Suomi kuin Eurooppakin ovat viennistä ja kaupasta riippuvainen maanosa, Katainen painottaa.

Katainen pitää tärkeänä, että kaikki alueet kehittyvät.

– Kaikkien alueiden kasvua ja kilpailukykyä tulee parantaa tutkimus ja innovaatiotoiminnalla, johon tulevaisuuden EU:n Horisontti-puiteohjelma vastaa. Lisäksi tarvitsemme jatkossakin EU:n aluepolitiikkaa, joka lisää jokaisen alueen elinvoimaa luontaisiin vahvuuksiin nojaten. On todella tärkeää, että EU:n aluepolitiikassa huomioidaan jäsenmaakohtaiset erityispiirteet, kuten harva-asutus. EU-rahoituksella on tärkeä vipuvaikutus alueiden elinvoimaan ja kehittämistyöhön, Katainen jatkaa.

Katainen antaa kiitosta maan hallitukselle siitä, että se ottaa puheenjohtajuusohjelmassa vahvasti kantaa oikeusvaltioperiaatteen vahvistamisen puolesta.

– Oikeusvaltiokehitys on viime vuosina mennyt osassa jäsenmaita hyvin huolestuttavaan suuntaan. On nähty, etteivät EU:n nykyiset välineet sen perusarvojen, kuten sananvapauden ja oikeuslaitosten riippumattomuuden turvaamiseksi ole olleet riittävän tehokkaita. Pidänkin tärkeänä, että EU:n budjettirahoitus saadaan kytkettyä oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen. Uskon, että Suomi koetaan puheenjohtajana tässä asiassa uskottavana neuvottelijana, Katainen korostaa.

Pääministeri Antti Rinne antoi keskiviikkona eduskunnan täysistunnossa pääministerin ilmoituksen Suomen kansallisesta puheenjohtajuusohjelmasta EU-puheenjohtajakaudelle.

Lisätietoja:
Elsi Katainen
Euroopan parlamentin jäsen (MEP)
+358 50 5122 362

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]