Covid-19, EU:n rahoituspöytien uusi armoton neuvottelija

Viime viikot ovat olleet Euroopan parlamentissa muutoksen ja uuteen totuttelun aikaa. On siirrytty etätöihin, sähköisiin istuntoihin ja kokouksiin, ensikertaa instituution koko historiassa. Äänestykset ovat onnistuneet pohjoisimman ja itäisimmän mepin kotimaisemista Pohjois-Savosta Strasbourgiin matkaamisen sijaan. Demokratiasta ei ole tingitty, vaikka parlamentin nopeasykkeinen arki onkin hidastunut. Keskiössä on nyt koronakriisin ja sen seurausten lieventäminen.

Unionin budjetista on ohjattu lisärahoitusta kuormittuneiden terveydenhuoltojärjestelmien sekä poikkeustilasta kärsivien yritysten ja kansalaisten tueksi. Valtiontukisääntöjä on höllennetty, jotta myös Suomessa hallitus on voinut esittää mittavia tukipaketteja talousvaikeuksissa oleville yrityksille. Euroopan keskuspankki on päättänyt satojen miljardien eurojen hätärahoituksesta. Kriisinhoitoa on myös ollut sisämarkkinoiden toimivuuden turvaaminen, jotta tavarat, elintarvikkeet ja lääkkeet kulkevat maasta toiseen koronasta huolimatta.

Talouskriisin taltuttamisessa EU:lla on merkittävä rooli. Sen sijaan epidemian akuutti hoito ja operatiiviset ratkaisut ovat kunkin maan omissa käsissä ja vastuulla. EU:lla ei ole toimivaltaa ensisijaisesti terveyttä uhkaavan kriisin edessä. Rajoja, kouluja ja päiväkoteja on suljettu Euroopassa vaihtelevin strategioin ja aika näyttää, mikä malli on toimivin. Jälkiviisaan on helppo todeta, että yhteistä koordinaatiota poikkeustoimien asettamisessa olisi tarvittu enemmän. Korona yllätti koko Euroopan äkillisyydellään ja poikkeuksellisuudellaan.

Euroopan unionissa on jo tovi neuvoteltu seuraavasta monivuotisesta budjetista vuosiksi 2021–2027. Haastavaa sen koostamisesta teki jo valmiiksi muun muassa yhden ison nettomaksajan, Britannian ero EU:sta, ilmastonmuutoksen tuomat uudet investointitarpeet sekä joidenkin jäsenmaiden haluttomuus kasvattaa jäsenmaksuosuutta toisten vaatiessa rahaa joko entisin tai uusin painotuksin.

Nyt uutena neuvottelijana pöytään astuu covid-19, mikä vaatii yhteisiä ratkaisuja erityisesti EU:n talouksien elvytykseen. Vääntö niin sanotuista koronabondeista eli yhteisestä velanotosta jakaa unionia pohjoiseen ja etelään. Vihreää valoa on jo näytetty yhteiselle työllisyysrahastolle sekä Euroopan vakausmekanismin käytölle, jonka ehdollisuuden tasosta väännetään kuitenkin kättä. Kaikki nämä heijastuvat myös neuvotteluihin unionin yhteisestä seitsemän vuoden budjetista, jota muovataan nyt uudelleen vastaamaan korona-ajan Eurooppaa. Unkarin ja Puolan askeleet kohti autokratiaa luovat oman kierteensä neuvotteluihin.

Ennen kriisiä leikkauksia on esitetty erityisesti maatalouteen ja aluekehitykseen, EU:n suurimpiin budjettilohkoihin. Pelkkä leikkausten tie on lyhytnäköistä politiikkaa ja sotii huoltovarmuuden, omavaraisuuden ja aluetalouksien vahvistamista vastaan. Euroopan yhteisellä maatalouspolitiikalla varmistetaan, että ruokaa voidaan tuottaa Euroopan joka kolkassa, pohjoisenkin haastavissa kasvuoloissa. Aluerahoituksen turvin on edistetty työpaikkojen syntyä, kehitetty logistiikka- ja digiyhteyksiä sekä tuettu tutkimusta ja tiedettä myös kasvukeskusten ulkopuolella.

Suomalainen hajautetun yhteiskunnan malli on poikkeusoloissa noussut enemmän edukseen kuin vuosikymmeniin. Kotimainen ruuan- ja energiantuotanto ovat olleet välttämätön osa poikkeusoloihin valmistautumista, samoin toimivat keskussairaalat ja terveyskeskusverkostot. Vasta nyt huoltovarmuuden arvo ja sen ylläpitämisen tärkeys nousevat niille kuuluvaan arvoonsa. Näistä asioista on syytä pitää huolta vakainakin aikoina.