Elsi Kataisen puhe puoluevaltuustossa 24.4.2021

Kiitos arvoisa puheenjohtaja, hyvä puoluevaltuusto!

Tuon tervehdyksen Euroopan parlamentista Keskustan meppiryhmän delegaatiolta. Kyseessä on siis toimintakertomus viime vuodelta.

Poikkeuksellinen koronavuosi on järkyttänyt myös Euroopan unionin toimintaa. Elpymispaketti, rokotehankinnat, rajojen sulkemiset, brexit-sopimusneuvottelut, maatalouspolitiikan uudistus, hiilinielut ja oikeusvaltioperiaatteesta vääntäminen ovat vain muutamia esimerkkejä menneen vuoden isoista teemoista.

Pandemiatilanne näyttää vihdoin kääntyvän parempaan suuntaan – ainakin täällä meillä. Rajoituksia on jäsenmaissa kiristetty ja höllennetty sitä mukaan, kun tautitilanne on heilahdellut ja terveydenhuollon kantokyky on kuormittunut. Rokotusten saaminen nopeutetulla prosessilla on tuonut helpotusta, vaikkei niidenkään kanssa ole kaikki ihan mutkattomasti edennyt. Toimitusongelmat ja sopimusrikkomukset ovat luoneet epäluottamusta ja komission tekemät sopimukset ovat olleet tarkassa syynissä. Sopimuksissa rokotevalmistajien kanssa on ollut ongelmansa ja eurooppalainen yhteishankintarintama on rakoillut. Onkin herännyt aito ja aiheellinen huoli siitä, mikä on Unionin toimintakyky kriiseissä, löytyykö lopulta sitä yhteistä maalia?

Epidemian taloudellisen shokin hoitoon joulukuussa sinetöity jättimäinen 750 miljardin elpymispaketti odottaa edelleen käyttöönottoa, kun viimeisten maiden käsittelyratkaisuja odotetaan, mukaan lukien Suomen. Elpymisrahoille on jo kansallisella tasolla hyvää kohdennusta, joka tuottaisi vihreän kasvun ja digitalisaation myötä mahdollisimman suuren hyödyn kansantaloudelle ja edellytyksiä talouskasvulle.

Hyvät keskustalaiset,

Kriisissä ketteryydelläänkin yllättänyt Euroopan unioni ei ole ollut erityisen jouheva yhteisen maatalouspolitiikan uudistusneuvotteluissa. Itse sain neuvoteltua kokonaisvaltaisen kahden vuoden siirtymäkauden paketin, joka turvaa maatalouden näkymiä tulevien epävarmojen aikojen osalta. Komission Vihreän kehityksen ohjelma, eli Green Deal tuo oman vaikeuskertoimensa maatalousneuvotteluihin ja vaikuttaa ihan kaikkiin politiikan sekroteihin, eikä vähiten maa- ja metsätalouden tiukentuviin ilmasto- ja ympäristötavoitteisiin. Kesällä olemme viisaampia, kun odotettu sopu maatalousneuvotteluista toivottavasti saadaan. Itse toivon, että sopu ratkaisee tiukentuvan ympäristöehdollisuuden tason, tunnustaa erilaiset olosuhteemme, kannustaa pois näennäisviljelystä ja rohkaisee nuoria alalle. Maatalouden tukineuvotteluissa onnistuttiin, kuuden prosentin korotuksella nykyiseen verrattuna.

Ja sitten Brexit. Loppuvuodesta aivan kalkkiviivoille asti saimme jännittää mahdollista kovaa Brexitiä, kun neuvottelutulosta ei meinannut tulla ja tiukat aikataulut paukkuivat. Onneksi ratkaisu lopulta uuden vuoden tienoilla saatiin, mutta jo nyt Pohjois-Irlannin tullijärjestelyt aiheuttavat ongelmia, eikä briteillä ole ollut kiirettä eikä intoa pitää kiinni sovitusta järjestelystä.

Hyvät kokousedustajat,

Euroopan kärkipaikoilla haetaan nyt asemia, joilla on vaikutusta myös unionin tulevaisuuteen. Selkeä ykkösjohtaja Saksan Angela Merkel on jäämässä syksyllä sivuun. Tiukan talouskurin puolestapuhujana hän on onnistunut pitämään aisoissa vauhdikasta velkaunionikeskustelua, joka saattaa nyt leimahtaa uuteen liekkiin kun valtatyhjiötä täytetään. Asemia haetaan ja vahvaa puhetta velkaunionin puolesta tullaan kuulemaan – Suomelta vaaditaan silloin kylmäpäisyyttä, sillä yhteisiä velkarakentaita ei olla rakentamassa nyt eikä jatkossakaan.

Tulevaisuustyökin on tarpeen. Unioni on järjestäytymässä pohtimaan tulevaisuuttaan, kun uutta tulevaisuuskonferenssia ollaan nyt perustamassa ja sen pitäisi määrittää Unionille uutta suuntaa. Onkin välttämätöntä nostaa keskusteluun unionin tehtävien ja päätösvallan laajuus jatkossa ja se, mikä itsenäisten jäsenvaltioiden rooli on.

Ystävät hyvät, omalta osaltani haluan myös toivottaa meille kaikille iloa ja intoa kuntavaaliareenoille, meille kaikki on vielä mahdollista!

Mukavaa kokouspäivä kaikille!

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]