Elsin viikkokirje 14.10.2022

Mukavaa perjantaita!

Ukrainan sodassa siirryttiin uuteen vaiheeseen. Maanantaiaamuna Ukrainasta kantautui jälleen kauheita uutisia. Venäjän siviilikohteisiin kohdistamat umpimähkäiset julmat iskut ympäri Ukrainaa ovat vailla minkäänlaista strategista oikeutusta. Venäjän toiminta täyttää jatkuvasti sotarikosten tunnusmerkit. Vahvan aseellisen avun toimituksien jatkuminen Ukrainaan on varmistettava. Huolta herätti myös uutisointi Valko-Venäjän ja Venäjän yhteisjoukoista. Valko-Venäjän maanpaossa elävä oppositiojohtaja Svjatlana Tsihanouskaja puhui Renew-ryhmällemme tiistaina ja korosti, etteivät valkovenäläiset ole yhtä kuin maan johto. Hän sanoi, etteivät maan sotilaat taistelisi Ukrainan joukkoja vastaan. Kuulimme myös sodan vaikutuksista Valko-Venäjään ja maan itsevaltaisen johdon suhteista Putiniin ja Venäjään. Valko-Venäjän vetäminen mukaan hyökkäyssotaan kertoo Venäjän yhä syvenevästä ahdingosta oikeudettomassa hyökkäyssodassaan. Sodan eskaloituminen on aiheellinen huolenaihe, mutta se ei ole yhdenkään Nato- tai EU-maan intresseissä. Nyt vaaditaan kestävyyttä ja yhtenäisyyttä.

Brysselissä ryhmäviikko takana. Parlamentti on valmistautunut ensi viikon täysistuntoon ryhmäkokouksien merkeissä. Täysistunnossa äänestetään ensi viikolla FuelEU Maritime -merenkulkuasetuksesta, jossa olen toiminut liikennevaliokunnan neuvottelijana. Viime viikolla liikennevaliokunta hyväksyi talvimerenkulun kompensaation ehdottamallani tavalla, joka on myös Suomen tavoitteiden mukainen. Valmistelutyö nyt äänestettäväksi tulevan esityksen kanssa on kestänyt vuoden päivät, ja luotto Suomen kannalta positiiviseen tulokseen on kova. Kuluneen viikon aikana on käyty vielä asetukseen liittyviä taustakeskusteluita, ja maanantaina esittelen liikennevaliokunnan kannan täysistuntokeskustelussa. Työtä parlamentin kantaan vaikuttamiseksi on tehty laajalla rintamalla, ja yhteistyö liikenne- ja viestintäministeriön kanssa on sujunut erinomaisesti. Lisäksi yhteistyö hollantilaisen Renew-kollega Caroline Nagtegaal kanssa, joka toimi neuvottelijana vaihtoehtoisten polttoaineiden käyttöä säätävässä asetuksessa, on sujunut mutkattomasti. Asetukset vaikuttavat merkittävästi samoihin aloihin, ja olen tyytyväinen, että äänestykseen tulevat esitykset ovat myös keskenään linjassa.

Yhteiselle velanotolle sanottava tiukka ei. Alkuviikolla nousi huolestuttavia uutisia EU:n epävirallisen Prahan-huippukokouksen jäljiltä, että Saksan liittokansleri Olaf Scholz olisi asennoitumassa aiempaa avoimemmin EU:n yhteiseen velanottoon. Kokouksen jälkeen Saksan hallituksen tiedottaja kuitenkin toppuutteli, ettei Saksa näe tarvetta uudelle yhteisvelalle. Saksa on EU:n pitkäaikainen vastuullisen talouspolitiikan kantava ääni, eikä tästä Suomenkin vahvasti tukemasta linjasta sovi lipsua. Unionin suuntana ei saa olla tulonsiirtounioni, eikä yhteisellä velanotolla ratkaista globaalia talouskriisiä. Nyt on peräänkuulutettava järkeviä kansallisa talous- ja energiapolitiikan ratkaisuja. Kirjoitin aiheesta Suomenmaan kolumniini, jonka voi lukea täältä.

Viikko täyttyi tapaamisista. Tällä viikolla vietettiin Euroopan alueiden ja kaupunkien teemaviikkoa, ja se näkyi myös omalla agendallani. Brysselissä oli paikalla paljon suomalaisia toimijoita, ja minulla oli ilo lounastaa Helsingin EU-toimiston sidosryhmien edustajien kanssa sekä tavata Itä- ja Pohjois-Lapin toimijoita. Lapin saavutettavuus ja matkailun kehittäminen on tärkeää, ja edistän aiheita liikennevaliokunnassa. Syrjäisten alueiden saavutettavuus oli esillä myös tapaamisessani Kuntaliiton edustajien kanssa. EU:n liikennepolitiikassa on muistettava myös harvaan asuttujen alueiden saavutettavuus ja toimiva liikenneinfrastruktuuri, sillä ne ovat tärkeitä paitsi elinvoiman, myös turvallisuuden kannalta. Joustot lainsäädännössä ovat näille alueille ehdottoman tärkeitä.

Oli ilo tavata myös nuorisoaktivisti Ronja Holopainen, joka voitti 2019 EU:n nuorten EUCYS-tiedekilpailun biologiapalkinnon kehittyvien maiden olosuhteisiin suunnitellulla ekologisella ja uudelleenkäytettävällä kuukautissuojallaan. Lisäksi toimistollani vieraili Novartiksen Suomen yhteiskuntasuhdejohtaja Eeva Kärkkäinen. Hän kertoi EU:n lääkealan lainsäädännön vaikutuksista alan tutkimukseen ja lääkkeiden saatavuuteen, ja vanhoja tuttuja kun olemme, päivitimme samalla kuulumiset ja pohdimme maailman menoa laajemminkin. Tapasin myös Suomen pysyvän edustuston päällikön Markku Keinäsen sekä turvallisuus- ja sotilasasiantuntijoita. Pelastakaa lapset ry:n edustaja vieraili kertomassa lasten tilanteesta konfliktien keskellä ja EU:n Lapsitakuu-aloitteen mahdollisuuksista lasten aseman parantamiseksi. Ukrainan sota on korostanut entisestään lastensuojelun tärkeyttä ja tarvetta.

Uusi kasvinsuojeluaineasetus herättää kysymyksiä. Suomessakin puhuttaneen komission kasvinsuojeluaineasetuksen, joka annettiin viime kesänä, käsittely parlamentissa on alkamassa. Esitys on osin perusteltu, sillä joissain jäsenmaissa kasvinsuojeluaineiden käyttö on edelleen suurta, ja asetus puuttuu tähän ongelmaan. Suomessa merkittäviä vähennyksiä on tehty jo 1980-luvulta alkaen, ja asetuksen jatkovalmistelussa pitääkin ottaa huomioon jäsenmaissa jo tehdyt toimet haittojen ja riskien vähentämiseksi. Parlamentin maatalousvaliokunta vaatii päästä mukaan lain valmisteluun. Kommentoin aihetta Maaseudun Tulevaisuudelle. Jutun voi lukea täältä.

Olen lauantaina 15.10. mukana Kuopion torin syysmarkkinoilla. Tule tapaamaan ja vaihtamaan kuulumisia kanssani keskustan teltalle, olen paikalla klo 11 alkaen!

Raikasta syysviikonloppua kaikille!

Elsi

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]