Elsin viikkokirje 20.3.2020

Tervehdys kotimaasta!

Etätöillä jatketaan. Euroopan parlamentti tekee etätöitä seuraavatkin viikot koronaviruksen vuoksi. Ensi viikon täysistunnossa tarkoitusena on äänestää EU:n koronahätäpaketista ensimmäistä kertaa etänä. Hienoa, että digivalmiuksia löytyy tässä poikkeuksellisessa tilanteessa!

EU:n toimet koronataistelussa. EU-maiden johtajat päättivät tiistaina sulkea unionin ulkorajat 30 päiväksi. Tavara- ja rahtiliikennettä sekä kotimaahansa palaavia kansalaisia kielto ei koske. Euroopan keskuspankki (EKP) teki keskiviikkona tärkeän päätöksen aloittaa 750 miljardin euron hätärahoitus. Näin merkittävällä hätäpaketilla saadaan vaimennettua iskuja, joita euroalueeseen kohdistuu koronavirusepidemian vuoksi.

Maatalouspolitiikan siirtymäkauden neuvottelut jatkuvat kirjallisena. Työviikko on vierähtänyt sorvatessa yhteen eri maiden ja puolueiden muutosehdotuksia yhteisen maatalouspolitiikan siirtymäkauden asetukseen, joka astuu voimaan jo tammikuussa. Pääneuvottelijana tehtäväni on rakentaa kompromissi, josta muodostuu Euroopan parlamentin kanta lakineuvotteluihin jäsenmaiden ja komission kanssa. Koska suunniteltua ensimmäistä neuvottelukierrosta ei voida ensi viikolla paikan päällä Brysselissä järjestää, hoidamme prosessin kirjallisesti. Haluan, että pysymme päätöksenteon aikataulussa koronaviruksesta huolimatta, sillä viljelijöiden tulee saada tietää lainsäädännön sisältö hyvissä ajoin. Pääneuvottelijana lähden siitä, että nykysäännöillä jatketaan.

Kroonistuuko korona? Kirjoitin eilen koronaviruksen vaikutuksista yhteiskuntaamme ja valmiuksistamme ottaa tämä näkymätön vihollinen vastaan. ”Vasta nyt huoltovarmuuden arvo ja sen ylläpitämisen tärkeys vakainakin aikoina nousee sille kuuluvaan arvoonsa. Hajautettu yhteiskunta vertautuu vimmaiseen keskittämiseen enemmän edukseen kuin vuosikymmeniin. Kotimainen ruuan- ja energiantuotanto ovat välttämätön osa poikkeusoloihin varautumista, samoin toimivat keskussairaalat ja terveyskeskusverkostot.”

”Toivoa sopii, että tämä kriisi jättäisi jälkeensä myös positiivisia asioita ja käytäntöjä; riittävän huoltovarmuuden ylläpitämistä, vähemmän lentämistä, enemmän digiyhteyksiä ja etätyön mahdollisuuksia eikä ollenkaan vähäisimpänä oman arjen rikkauden arvostusta.” Voit lukea kirjoituksen kokonaisuudessaan täältä.

Minna Canth ja tasa-arvo. Torstaina liputimme Minna Canthin ja tasa-arvon kunniaksi. Myös Euroopan unioni tekee työtä tasa-arvon edistämiseksi, mitä myös Suomi piti ansiokkaasti esillä viime syksynä puheenjohtajakaudellaan. Esimerkiksi uudessa sukupuolten tasa-arvostrategiassa (2020-2025) komissio esittää toimia, joilla sukupuolten välistä eriarvoisuutta pyritään vähentämään. Tavoitteena on päästä eroon sukupuolittuneesta väkivallasta ja stereotypioista, varmistaa yhtäläiset mahdollisuudet työelämässä niin samapalkkaisuuden osalta kuin etenemisessä johtopaikoille, ja saavuttaa sukupuolten tasa-arvo päätöksenteossa ja politiikassa.

MTK:n verkkoseminaari. Ensi viikolla pidän katsausta luonnon monimuotoisuuteen keskittyvässä MTK:n verkkoseminaarissa. Voit osallistua halutessasi seminaariin tiistaina 24.3. klo 16.00-18.00 Microsoft Teams -verkkosovelluksen kautta tällä linkillä: Liity kokoukseen. Linkki on avoinna klo 15.30 alkaen. Tervetuloa mukaan kuuntelemaan!

Turvallista eloa ja terveyttä kaikille!

Ystävällisin terveisin,

Elsi

Kevätaurinko, uusia alkuja. Sukupolvet vaihtuvat, mutta työ suomalaisen ruuan tuottamiseksi jatkuu. Vuosi 1995 oli meille merkittävä; Aleksi -esikoisemme syntyi, teimme sukupolvenvaihdoksen ja Suomi liittyi EU:hun. Nyt, neljännesvuosisata myöhemmin, Aleksi on vuorostaan ottanut ohjat tilanpidossa. Tarmoa täys ja syvästi tiedostaen, mihin ryhtyy ja minkä vuoksi. Vanhemmat ja sisko aina rinnallaan ja tukena erittäin haastavassa toimintaympäristössä. Näitä nuoria tarvitaan, turvaamaan maamme ruuantuotanto ja huoltovarmuus tulevinakin aikoina! 

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]