Elsin viikkokirje 26.3.2021

Aurinkoista perjantaita,

Kokoonnuimme etäyhteyksin EU-slangilla niin sanottuun ”minitäykkäriin”, eli kaksipäiväiseen normaalia tiiviimpään täysistuntoon. Parlamentti linjasi muun muassa datastrategiasta, kestävän matkailun edistämisestä, ilmanlaadun parantamisesta ja keskusteli eurooppalaisesta rokotetodistuksesta. Viikon iso kysymys on ollut jälleen korona sekä sen tuomat rajoitukset. Belgia meni tänään kuukauden kestävään sulkutilaan, jossa esimerkiksi lasten koulut ja päiväkodit suljetaan ja vain ruokakaupat voivat pitää ovensa auki. Parlamentin aukeaminen normaaliin kokoustamiseen ei näytä ajankohtaiselta. Korona oli ykkösaiheena myös EU-pääministerien huippukokouksessa, jossa koetinkivenä oli rokotehankintojen takkuaminen ja uusien rokotteiden jakaminen.  

Matkailu jaloilleen kriisin jälkeen. Täysistunnossa hyväksytty liikenne- ja matkailuvaliokunnan päätöslauselma kehottaa EU-maita huomioimaan matkailusektorin kokeman valtavan iskun kansallisissa koronaelvytyssuunnitelmissa. Tilanne matkailu-alalla on edelleen todella vaikea meillä Suomessakin. Apua ahdinkoon voi tuoda EU:n digitaalinen matkailutodistus, jolla matkaaja pystyisi todistamaan saaneensa esimerkiksi rokotteen tai negatiivisen koronatestituloksen. Tämä voisi lyhentää karanteeneja ja ehkäistä rajalla tehtävän testauksen ruuhkautumista. Olen sitä mieltä, että rokotetodistusta koskevat lait pitää saada ripeästi valmiiksi ennen kesää ja tälle näkemykselle on parlamentissa enemmistö. Yhteiskunta on saatava auki. Todistuksesta ei saa kuitenkaan tulla ennakkoehto matkustamiselle tai esimerkiksi lentokoneeseen ja junaan pääsylle ja terveysturvallisuudesta on pidettävä kiinni.

Voiko kriisissä oleva EU laajentua? Unionin laitojen ryskyessä brexitin ja koronakriisin keskellä, taustalla pyörii myös jatkuva keskustelu EU:n laajentumisesta.Turkin jäsenyysneuvottelut ovat olleet jäissä jo pitkään, sillä maan liikkumisesta yksinvaltaiseen suuntaan ei ole epäilystäkään. Viimeisin takapakki oli tällä viikolla Turkin vetäytyminen naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa ehkäisevästä Istanbulin sopimuksesta. Pääministerit keskustelivat Turkin tilanteesta huippukokouksessaan. Parlamentissa äänestimme muiden EU-ehdokasmaiden Kosovon, Serbian, Pohjois-Makedonian sekä Albanian kehitystä koskevista raporteista. Linjasimme, että EU-jäsenyys edellyttää mailta perusteellisia ja peruuttamattomia uudistuksia. Jäsenyyden tiukkana ehtona on oltava oikeusvaltion ja demokratian toteutuminen.

EU ja Kiina pakotenuottasilla. MaanantainaEU:n ulkoministerit päättivät kiinalaisiin viranomaisiin kohdistuvista ihmisoikeuspakotteista alati pahenevan uiguurivainon takia. Pakotteet olivat ensimmäiset yli kolmeenkymmeneen vuoteen. Kiina reagoi nopeasti omilla vastapakotteillaan, jotka kohdistuivat myös Euroopan parlamentin ihmisoikeusvaliokunnan jäseniin. Kiinan toiminta on vetänyt vastatuuleen tuoreen EU-Kiina investointisopimuksen, jota parlamentti tuskin ratifioi ennen kuin Kiinaa vetää aiheettomat pakotteet pois. EU:n keskeinen ulko- ja kauppapoliittinen haaste tulee jatkossa olemaan Kiinan kanssa navigointi kaupan ja toisaalta omien arvojen edistämisen välillä.

Tilannepäivitystä maataloudesta ja metsistä. Olin puhumassa torstaina Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen järjestämässä maaseutufoorumissa, jossa haettiin suuntaviivoja alueelliselle maaseutusuunnitelmalle. Maatalousuudistuksen neuvottelujen ollessa loppumetreillä on olennaista, että tieto CAP:n valmistelun etenemisestä ja neuvotteluista kulkee myös paikallis- ja tilatasolle saakka, ja että me päättäjät saamme tietoa suoraan kentältä. Toin puheenvuorossani esille neuvotteluissa olevia kipupisteitä, mutta myös merkittäviä onnistumisia, jotka koskettavat vahvasti Pohjois-Pohjanmaalla esimerkiksi turvepeltoviljelyn asemaa sekä maatalouden ilmastotoimia ja –vaateita esimerkiksi nurmipohjaisen tuotannon näkökulmasta.

Sain myös toimia alustajana MTK-nuorten metsäpolitiikan korkeakoulukonferenssissa, jossa kerroin alan opiskelijoille EU:ssa nyt tapetilla olevista metsäasioista. Halusin tuoda opiskelijoille tietoon, kuinka tärkeää on edunvalvonta kansainvälisesti, sillä metsävarat vaihtelevat huomattavasti jäsenmaiden välillä. EU:n Vihreän kehityksen ohjelma eli Green deal vaikuttaa väistämättä meidän metsiimme. Keskustelimme myös MTK:n puheenjohtaja Juha Marttilan kanssa ajankohtaisista EU-politiikan maatalous- ja metsäpolitiikan väännöistä sekä vähän kevyemmistäkin aiheista järjestön livelähetyksessä torstaina. Onnittelut MTK:lle vielä kerran 30-vuotisesta erinomaisesta vaikuttamistyöstä Brysselissä! Voit katsoa lähetyksen jälkikäteen tästä. Samat teemat olivat esillä Metsäteollisuus ry:n webinaarissa perjantaina, mutta luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta.

Vaikka työt vielä jatkuvat ensi viikon alussa, hiljentyy viikkokirjeeni pääsiäislomien ajaksi. Mukavaa viikonloppua ja pääsiäisen aikaa kaikille lukijoille!

Elsi

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]