Elsin viikkokirje 27.3.2020

Tervehdys kotimaasta!

Puhetta biodiversiteetistä MTK:n webinaarissa. Alkuviikosta olin puhumassa MTK:n järjestämässä  kansainvälisessä verkkoseminaarissa luonnon monimuotoisuudesta. Puhujia oli eri puolilta Eurooppaa ja eri EU-instituutioista, minä parlamentin edustajana. MTK:n väki on tehnyt erinomaista työtä uuden biodiversiteettiä käsittelevän ohjelmansa kanssa. Se osoittaa kuinka sitoutuneita suomalaiset metsänomistajat ja maanviljelijät ovat tähän työhön ja kuinka heiltä löytyy tuoreita, innovatiivisia ja kestäviä ratkaisuesityksiä, joita me päätöksentekijät voimme EU:n tason ohjelmissa hyödyntää ja edistää. Luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen tukee kestävää ruuantuotantoa, vastaten myös ilmastonmuutoksen haasteisiin.

Täysistunto kotoa käsin. Euroopan parlamentti järjesti tällä viikolla ensimmäistä kertaa sen historiassa täysistunnon etänä niin, että me parlamentin jäsenet pystyimme osallistumaan ja äänestämään digiyhteyksin kotimaasta käsin. Täysistunnossa hyväksyimme lakipaketin koronaviruskriisin seurausten lieventämiseksi.  Se sisälsi 37 miljardin euron investointituen kriisistä pahiten kärsineille maille ja alueille, josta Suomen saldo on 48 miljoonaa euroa. Parlamentti päätti myös laajentaa EU:n solidaarisuusrahaston soveltamisalaa luonnonkatastrofien lisäksi kansanterveysuhkiin sekä höllentää lentoyhtiöitä koskevia aikasäännöksiä tyhjien ”haamulentojen” lopettamiseksi. Koronaviruksen vuoksi parlamentti työskentelee etänä ainakin toukokuun loppuun saakka.

Miten korona vaikuttaa ruokaketjuun? Eurooppalainen EU Observer -lehti kysyi minulta koronakriisin vaikutuksista elintarvikeketjuun. Karanteenit, lomautukset sekä toiminnan keskeyttämiset elintarvikeketjun eri vaiheissa tekevät siitä haavoittuvaisen. Tämä vaikuttaa suoraan myös alkutuottajaan, ja valtionrajojen mennessä kiinni yhä enemmän huoltovarmuuteen ja ruokaturvaan. Viljelijän sairastuminen on nyt iso riski, minkä vuoksi yhteiskunnan tuki maataloudelle on tärkeämpää kuin koskaan. Vaikka moni maa sulkee nyt oikeutetusti rajojaan, meidän tulee pitää huoli siitä, että tavaraliikenne maatiloille ja sieltä eteenpäin toimii edelleen. Tiloilla tarvitaan monenlaisia tarvikkeita, lannoitteita, rehua ja polttoöljyä, joiden saatavuus voi heiketä. Lehtijutun voit lukea täältä. 

EU avaa laajentumisneuvottelut Länsi-Balkanille. Koronakriisin varjoon jäi tällä viikolla iso EU-uutinen, kun jäsenmaiden johtajat pääsivät viimein yhteisymmärrykseen jäsenyysneuvottelujen aloittamisesta Pohjois-Makedonian ja Albanian kanssa. Viime vuonna päätös kariutui Ranskan vastustukseen. Jäsenyysneuvottelut kestävät tunnetusti vuosia, mutta päätös oli tärkeä viesti EU:lta Balkanin maille. Alueen syvempi kumppanuus EU:n kanssa, ehdokasmaiden oikeusvaltiokehitystä samalla tukien, lisää vakautta koko Euroopassa. Tässä tilanteessa laajentuminen kriittisiin maihin voi tietysti näyttää erilaiselta ja kyseenalaisemmalta kuin normaaliaikana.

Turvallista eloa ja terveyttä kaikille!

Ystävällisin terveisin,

Elsi

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]