Elsin viikkokirje 27.9.2019

Tervehdys Brysselistä, valiokuntaviikolta!

Teräs- ja alumiinitullit kansainvälisen kaupan valiokunnassa. Keskustelimme Trumpin tullisodan ja Aasiasta virtaavan halpateräksen vaikutuksista Euroopan teräs- ja alumiinisektorille. Pohdimme kokouksessa keinoja, joilla EU voisi paremmin turvata työpaikat ja estää hiilipäästöjen dumppauksen Aasian maihin. Uutta tuotantoa nousee nyt vauhdilla Kiinaan ja Indonesiaan, jossa ruostumatonta terästä tuotetaan valtion helpotuksilla ja valtavin päästöin. Eurooppalaisen vähäpäästöisemmän tuotannon on vaikea kilpailla tässä. Esimerkiksi Suomessa Torniossa tuotetaan maailman vähäpäästöisintä terästä kierrättämällä materiaaleja, mikä on todella edistyksellistä. EU:n tulisikin pitää oman kestävän teräksentuotannon puolta nykyistä vahvemmin!

Vastuulleni Itä-Afrikan ja Venäjän kauppasuhteita. Kansainvälisen kaupan valiokunnassa jaettiin tällä viikolla meppien kesken seuranta- ja neuvotteluvastuut EU:n kauppakumppanimaiden suhteen. Sain omassa ryhmässäni vastuulle kauppasuhteet Itä-Afrikkaan ja Venäjään. Venäjä lukeutuu yhä EU:n isoimpiin kauppakumppaneihin, vaikka poliittisesti herkkä maailmantilanne ei povaa kauppapoliittisesti kovin suuria avauksia lähitulevaisuudessa. Pidän Itä-Afrikkaa mielenkiintoisena vastuualueena sekä kaupan että kestävän kehityksen näkökulmasta. Itä-Afrikan merkitys EU:n kaupassa ja toiminnassa tulee korostumaan tulevina vuosina, sillä monessa maassa talous kasvaa vauhdilla. Myös yhteiskunnallisten ongelmien korjaamisen, muuttoliikkeen, väestönkasvun ja Kiinan Afrikassa kasvavan jalansijan vuoksi on ratkaisevan tärkeää, että EU ottaa aktiivisen ja yhteistyöhenkisen roolin mantereella.

Mercosur-sopimus maatalousvaliokunnan puitavana. Pääsimme maatalousvaliokunnassa viimein tenttaamaan Mercosur-kauppasopimuksen neuvottelijoita sopimuksen sisällöstä. EU:ssa tehtävänjako menee siten, että EU-komissio neuvottelee sopimukset ja parlamentti antaa niille hyväksyntänsä. Massiivinen kauppasopimus tarjoaisi tiettävästi mahdollisuuksia eurooppalaisille yrityksille sekä elintarvikeviennille. Ruokaturva on kuitenkin asia, jota EU ei voi myydä vapaakaupan nimissä. Nostin omassa puheenvuorossani esille antibioottien käytön eläintuotannossa ja sen, kuinka sopimuksessa taataan ruokaturvallisuus. Mercosur-sopimuksen käsittely tulee jatkumaan parlamentin eri valiokunnissa vielä pitkään. Mielenkiinnolla odotan laajempaa vaikutusten arviointia, jonka komissio on luvannut julkistaa ensi vuoden puolella.

IPCC uusi raportti muistuttaa myös merten kriisistä. Keskiviikkona julkaistu IPCC:n uusin ilmastoraportti kääntää katseet nyt meriin ja muistuttaa, että ilmastokriisi on myös merten kriisi. Raportti on jatkoa viime syksyn ja tämän kevään ilmastokertomuksille. Tulevan EU-komission odotetaan nyt tarttuvan vahvasti ilmastohaasteeseen uudella ”Vihreällä sopimuksella”, joka tulee viitoittamaan EU-politiikkaa keskeisesti lähivuosina.

Venäjä-valtuuskunnan varapuheenjohtajuus. Tällä viikolla minut valittiin hoitamaan mielenkiintoista Venäjä-valtuuskunnan varapuheenjohtajan tehtävää. Parlamentin valtuuskuntien tehtävänä on kehittää suhteita ja pitää yllä dialogia EU:n ulkopuolisiin maihin, niiden parlamentteihin, kansalaisjärjestöihin ja muihin keskeisiin tahoihin. Otan uuden tehtävän mielenkiinnolla vastaan, tiedostaen samalla, että Krimin kriisin myötä EU:n parlamentaariset suhteet Venäjälle ovat jäiset. Valtuuskunnan mepit eivät ole virallisesti tavanneet Venäjän parlamentaarisia edustajia sitten vuoden 2014.

Ensi viikolla vuorossa on komissaariehdokkaiden kuulemiset, ja puolueryhmissä on pohdittu viikon aikana kuumeisesti osuvia kysymyksiä ehdokkaille. Itse olen mukana tenttaamassa maatalouskomissaariksi pyrkivää puolalaista Janusz Wojciechowskia.

Näillä ajatuksilla toivotan kaikille viikkokirjeeni lukijoille leppoisaa viikonloppua!

Ystävällisin terveisin,
Elsi

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]