Elsin viikkokirje 3.7.2020

Heleää heinäkuuta,

Sopu saavutettu –maatalouden siirtymäkaudesta kaksivuotinen! Tiistai oli iso ja iloisa päivä, kun pääsimme sopuun EU:n maatalouspolitiikan siirtymäkauden pääsisällöstä EU-parlamentin ja jäsenmaiden neuvoston kesken. Siirtymästä tulee kaksivuotinen, jolloin vuosina 2021 ja 2022 tukipolitiikassa jatketaan nykyisillä säännöillä. Uskon, että päätös tuo varmuutta ja näkymää eteenpäin viljelijöille ja koko ruokasektorille nyt, kun uusi ohjelmakausi ja yhteisen maatalouspolitiikan uudistus on vielä työn alla. Parlamentin pääneuvottelijana olen myös iloinen siitä, että saimme taisteltua Etelä-Suomen kansalliselle tuelle eli ns. 141-tuelle jatkoa, minkä komissio unohti tyystin pohjaesityksestä. Tuki jatkuu vuoden 2020 tasolla koko siirtymäkauden eli tuen aikaisempi asteittainen aleneminen poistuu. Tiedotteeni aiheesta löydät täältä.

Siirtymäkauden lakiasetus jää nyt odottamaan sopua maatalouden rahoituksesta. Sovintoa hierotaan seuraavan kerran heinäkuun puolenvälin tienoilla, kun EU-maiden päämiehet kokoontuvat Brysseliin neuvottelemaan yhteisestä elpymisrahastosta ja EU:n monivuotisesta budjetista. Maatalouspolitiikan näkymiä pohdiskelin tällä viikolla myös Maaseudun Tulevaisuuden yliö-kirjoituksessa. Siirtymäkauden neuvottelut ovat nyt paketissa, mutta maatalousvaliokunnassa työtä ja vääntöjä riittää niin maatalouspolitiikan kokonaisuudistuksen kuin ilmastoasioiden parissa. 

Saksan puheenjohtajuus nostattaa odotuksia. Saksa aloitti keskiviikkona puolivuotisen kautensa EU:n puheenjohtajana. Koronan kurittamassa Euroopassa saksalaisten vetovuoroa on odotettu, sillä moni uskoo Euroopan talousveturin vievän maaliin haastavat rahoitusneuvottelut. Saksa saa eteensä myös kiireelliset kauppaneuvottelut brittien kanssa sekä yhteisen turvapaikkajärjestelmän uudistamisen. Painopisteikseen Saksa on myös ilmoittanut ilmastoasiat, digitaalisuuden ja EU:n globaalin roolin vahvistamisen. Koronan jälkeisen Euroopan rakentamisessa näitä todella tarvitaan.

Metsäteollisuutta tapaamassa. Matkalla kotiin Brysselistä piipahdin myös tapaamassa Metsäteollisuuden edustajia. Ajankohtaisuuksia riitti metsien suojelusta, metsityksen kannustimiin sekä EU-komission viimeaikaisiin linjauksiin. Esimerkiksi uusi luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen tähtäävä biodiversiteettistrategia huomioi metsien tärkeän roolin hiilinieluina ja luonnon monimuotoisuuden kehtoina, mutta sanoo liian vähän metsien talouskäytön merkityksestä tai sosiaalisesta ulottuvuudesta. Onkin tärkeää, että EU:n metsästrategian päivitys etenee sujuvasti, jotta tasapaino metsiin vaikuttavissa tulevissa lakialoitteissa löydetään.

Äkkilähtö maaseudulle? Vaikka koronarajoitukset helpottavat pikkuhiljaa koko Euroopassa, on monen toiveena ja suunnitelmana tutustua tänä kesänä tutun ja turvallisen kotimaan matkailutarjontaan. Maaseutuohjelma julkisti tällä viikolla ”Tee Se Suomessa” -sivuston, jonne on koottu turvallisia retki- ja elämyskohteita joka maakunnasta. Suosittelen lämpimästi tutustumaan, lähimatkailusta myös ilmasto ja paikalliset yrittäjät kiittävät!

Parhain terveisin,

Elsi

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]