Elsin viikkokirje 5.2.2021

Hyvää helmikuun alkua,

Rokotehankinnat tapetilla. Parlamentin puolueryhmät ovat tentanneet viikolla tiivisti komissiota rokotesopimuksista. Ryhmäkokouksessamme tiistaina vieraillut komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen sai reipasta palautetta läpinäkyvyyden puutteesta ja epäselvyyksistä yhteisissä rokotehankinnoissa.

Von der Leyen muistutti, että olemme ennennäkemättömässä tilanteessa, jossa rokotevalmistajien täytyy jossain tapauksissa jopa tuhatkertaistaa tuotantonsa. Toisaalta voidaan perustellusti kysyä, miksi tuotantokapasiteetin kasvattamiseen ei kiinnitetty riittävästi huomiota jo viime vuonna. Muistutin omassa puheenvuorossani puheenjohtajaa maltillisen viestinnän tärkeydestä – liika odotusten luonti kostautuu tilanteessa, jossa jokainen kansalainen odottaa hartaasti raskaiden koronarajoitteiden loppumista.

Yhteneväiset rokotetodistukset. Euroopassa on rokotusten käynnistyttyä ryhdytty pohtimaan yhteisten rokotetodistusten tarvetta. EU-komissio julkisti tammikuun lopulla yhteiset ohjenuorat siihen, miten eri maiden ”rokotepassit” saataisi yhteentoimiviksi. Tarkoitus on aluksi kehitellä todistus lääketieteelliseen käyttöön. Monet matkailusta elävät maat, kuten Kreikka ja Islanti ovat ilmoittaneet haluavansa hyödyntää rokotetodistusta myös esimerkiksi pitkien karanteenien poistoon. Rokotetodistuksen hyödyntämistä on syytä ryhtyä rivakasti valmistelemaan Suomessakin. Vaikka pandemiatilanne on nyt huolestuttava, voimme parin kuukauden päästä olla jo eri tilanteessa, ja meidän on oltava kaikin tavoin valmiit yhteiskunnan avautumiseen myös rajojen yli.  

Venäjän tilanne tiukkenee. Venäjällä tilanne on kiristynyt jälleen, kun oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi tuomittiin tiistaina vankeuteen. Navalnyin tuomitsemista ei voi hyväksyä. Se muistuttaa meitä suomalaisiakin oikeusvaltion tärkeydestä. Tuomion jälkeen mielenosoitukset ja voimakeinot niiden tukahduttamiseksi ovat jatkuneet. Venäjän suhteet sekä Eurooppaan että Yhdysvaltoihin ovat koetuksella Joe Bidenin kovennettua puhettaan Venäjästä. Moskovassa paraikaa vieraileva EU:n ulkosuhdejohtaja Josep Borrell on peräänkuuluttanut suoran keskusteluyhteyden tärkeyttä. Olen samaa mieltä Borrellin kanssa siitä, että diplomatian aika on erityisesti silloin, kun asiat ovat huonosti, kuten hän kirjoitti tänään Helsingin Sanomissa. Ensi viikon täysistunnossa tenttaamme ulkosuhdejohtajaa Moskovan matkan annista.

Myanmarin tilanne järkyttää. Myanmarissa nähtiin räikeä ja täysin tuomittava vallankaappaus, kun asevoimat ilmoittivat maanantaina ottavansa vallan pidättäen maan valtiokanslerin, presidentin ja yli 40 heidän liittolaistaan. Valtaan nousseen sotilasjuntan komentaja Min Aung Hlaing on sulkenut maan ja rajoittanut viestintäyhteyksiä sekä muun muassa Facebookin toimintaa. Myöskään ulkovaltojen yhteydenottoyrityksiin ei ole saatu vastauksia. Sotilashallinnon toimet on otettava pikaisesti käsittelyyn niin YK:ssa kuin EU:ssakin. Euroopan parlamentti käsittelee asiaa omalta osaltaan ensi viikon täysistunnossa.

Kiertotaloudesta tukea metsäpohjaisille biotuotteille. Kiertotalouden vahvistaminen on yksi tulevan vaalikauden isoimmista hankkeista, jonka osalta tulossa on pakkauksiin, jätteiden käsittelyyn ja kierrätykseen liittyvää uutta lainsäädäntöä. Kannustimet puurakentamiselle sekä puupohjaisille biotuotteille, kuten tekstiileille, kemikaaleille ja muovin korvaajille ovat Suomelle suuri mahdollisuus. Ajatus lähtee siitä, että pelkkä kiertotalous ei riitä, vaan materiaaleissa on korvattava fossiilisia ja tässä tarvitaan puuta ja kestävää metsänhoitoa.

Ensi viikon täysistunnossa äänestettävä parlamentin alustava kanta kiertotalouteen antaa metsäpohjaisille biotuotteille vahvan tuen. Mietinnön on valmistellut läheinen kollegani hollantilainen Jan Huitema, jolle Suomi on tuttu paikka hänen vierailtuaan Pohjois- ja Itä-Suomessa keväällä 2018 maatalousvaliokunnan matkalla. Tutustutin tuolloin meppikollegoja kestävään metsänhoitoon, Kajaanin biojalostamoon ja Ponssen tehtaisiin. Huiteman mietinnön metsäkirjaus kuuluu seuraavasti: 95. korostaa kestävän biotalouden ja kestävän metsäalan mahdollisuuksia; korostaa, että on tärkeää panna täytäntöön EU:n biotalous- ja biodiversiteettistrategiat, jotta voidaan parantaa kiertotaloutta korvaamalla fossiiliset materiaalit uusiutuvilla biopohjaisilla materiaaleilla silloin, kun se on ympäristön kannalta hyödyllistä ja kestävää, myös luonnon monimuotoisuuden kannalta, ottaen huomioon biomateriaalien kasvavan kysynnän. Koko mietintö on luettavissa täältä.

Täydennystä tiimiin. Olen saanut tällä viikolla vahvistusta työtiimiimme, kun Terhi Kangas on aloittanut avustajaharjoittelijana Brysselin toimistollani. Terhi täydentää tiimiäni viestintäasioissa ja muissa avustavissa tehtävissä.

Näillä sanoilla mukavaa Runebergin päivää ja viikonloppua kaikille!

Elsi

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]