Elsin viikkokirje 5.7.2019

Tervehdys Strasbourgista!

Uusi parlamentti kokoontui ensimmäistä kertaa Strasbourgissa. Valitsimme Euroopan parlamentin uudeksi puhemieheksi sosiaalidemokraattien italialaisen David-Maria Sassolin. Päätös oli osa poliittisten ryhmien ja valtion päämiesten sopimaa nimityspakettia ja syntyi toisella äänestyskierroksella, jossa Sassoli sai 345 ääntä.

EU:n johtohenkilöt alkavat hahmottua. Brysselissä EU-johtajat pääsivät viimein tiistaina maratonistuntojen jälkeen sopuun EU:n tulevista johtajapaikoista. Komission uudeksi puheenjohtajaksi esitetään EPP-ryhmän Ursula von der Leyeniä Saksasta, maan nykyistä puolustusministeriä. Parlamentin on vielä hyväksyttävä EU-maiden esittämä nimitys. Von der Leyenin nimityksestä äänestetään parlamentin seuraavassa täysistunnossa kahden viikon kuluttua.

Sosiaalidemokraateille on tulossa Euroopan unionin ulkopolitiikan korkean edustajan paikka, johon ehdotetaan Espanjan ulkoministeriä Josep Borrellia. Keskiryhmä Renew Europe, johon kuulun, on saamassa Eurooppa-neuvoston puheenjohtajuuden. Siihen esitetään Belgian entistä pääministeriä, Charles Michelia. Ranska sai oman myönnytyksen EU-huippukokouksessa, sillä Euroopan keskuspankin johtajaehdokkaaksi nimettiin Kansainvälisen valuuttarahaston nykyinen pääjohtaja Christine Lagarde. Tähän tehtäväänhän oli tarjolla Suomesta Olli Rehn ja Erkki Liikanen, jotka eivät valitettavasti menestyneet kilpailussa.

Parlamentissa EU-johtajien ehdotus nimityspaketista otettiin vastaan ristiriitaisin tuntein. Hienoa oli se, että komission johtoon esitetään vihdoin naishenkilöä. Pettymys taas oli se, että von der Leyen ei ollut edustaman keskustaoikeistoryhmä EPP:n kärkiehdokas eurovaaleissa. Suurimman puolueryhmittymä EPP:n kärkiehdokashan oli alun perin saksalainen Manfred Weber, mutta hän ei olisi saanut riittävää tukea parlamentista. Jotta EU-piireissä suhteellisen tuntematon von der Leyen voi nousta komission johtoon, on hänen nyt voitettava puolelleen parlamentin mepit. Tämä vaatii saksalaiselta kristillisdemokraatilta puheita ja visiointia siitä, mihin suuntaan hän haluaa EU:ta kehittää seuraavan viiden vuoden aikana.

Valiokuntapaikat vahvistuivat. Keskiviikkona minut nimitettiin Strasbourgin täysistunnossa maatalousvaliokunnan jäseneksi ja kansainvälisen kaupan valiokunnan varajäseneksi. Olen enemmän kuin tyytyväinen valiokuntapaikkoihini. On aivan mahtavaa, että saan jatkaa työtäni Suomen kannalta keskeisissä valiokunnissa, joita tavoittelin ja jotka kuuluvat molemmat EU:n täyteen toimivaltaan.

Maatalousvaliokunnassa EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistus viimeistellään tulevien vuosien aikana. Haluan olla mukana varmistamassa, että Suomen erityisolosuhteet tunnistetaan uudessa lainsäädännössä.

Kansainvälisen kaupan valiokunta antaa mahdollisuuden vaikuttaa suomalaisten yritysten ja myös maatalouden kannalta keskeisiin kauppasopimuksiin. EU neuvottelee tällä hetkellä vapaakauppasopimuksista niin Mercosur-maiden kuin Australian ja Uuden-Seelannin kanssa.

Huomenna lauantaina matkaan Sonkajärvelle, Eukonkannon MM-kisoihin. Olen tavattavissa Keskustan teltalla klo 10 eteenpäin.

Näillä ajatuksilla toivotan kaikille viikkokirjeeni lukijoille leppoisaa viikonloppua!

Ystävällisin terveisin,
Elsi

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]