Iisalmen Sanomat: Järkeä EU:n petopolitiikkaan

Euroopan komissio haluaa tiukentaa suurpetojen suojelua jäsenmaissa. Se laittoi vastikään jäsenmaiden kommentoitavaksi uudet tulkintaohjeet, jotka voimaan tullessaan rajoittaisivat merkittävästi suurpetojen nykyistä kannanhoidollista metsästystä Suomessa.

Komission tulkintaluonnosta ei voi hyväksyä. Uudet rajoitteet eivät ole tarpeellisia. Suurpetopolitiikka on ennen kaikkea kansallinen asia.

Euroopassa vaeltaa neljä suurta petoeläintä; ahma, ilves, karhu ja susi. Monissa maissa näiden maapetojen määrä romahti ennen vuosituhannen vaihdetta. Vuonna 1992 EU:ssa säädettiin luontodirektiivi kantojen tason palauttamiseksi.

Sittemmin petokannat ovat voimistuneet ympäri Eurooppaa. Susi jopa siinä määrin, että se aiheuttaa huolta ja haittaa ihmisille ja elinkeinojen toiminnalle myös meille Ylä-Savossa ja laajasti Itä-Suomessa.

Luontodirektiivi on osa EU:n luonnonsuojelulainsäädäntöä. Sen perimmäisenä tarkoituksena on suojella luonnon monimuotoisuutta, kestävää kehitystä ja elinvoimaisia lajikantoja, nisäkkäistä, hyönteisiin ja sammaliin.

Direktiivi on kuitenkin haasteellinen juuri suurpetojen kohdalla. Karhu, ilves ja susi ovat direktiivin alaisina tiukan suojelun piirissä. Niiden metsästys on sallittua Suomessa vain rajoitetusti poikkeusluvin.

Kotimaassa on kuultu jo pitkään hyvin perusteluja puheenvuoroja EU:n petosuojelun keventämiseksi.

Suurpedot ovat luonnonsuojelun lisäksi jäsenmaille laaja yhteiskunnallinen kysymys. Maaseudun elinkeinot, metsästysperinteet ja paikallisasukkaiden turvallisuus vaarantuu ja turvallisuuden tunne kärsii, jos petokantoja ei säädellä.

Suomessa suden, karhun ja ilveksen metsästys on vastuullisella ja kestävällä pohjalla. Kannat ovat elinvoimaisia ja niiden tarkkailemiseksi kehitetään jatkuvasti uusia menetelmiä.

Sen sijaan suurpetojen aiheuttamat vahingot muun muassa maataloudelle ja poronhoidolle ovat olleet kotimaassa kasvussa. Viime vuonna vahinkoja ilmoitettiin viranomaisille 6 000. Vuonna 2010 sama luku oli 4 000.

EU:n luontodirektiiviä on joustavoitettava. Jäsenmailla on oltava liikkumavaraa siinä, miten petokantojen säilymisen ja niiden aiheuttamien haittavaikutusten välille löydetään tasapaino. Kysymys on usein paikallisista ja alueellista ongelmista. EU:n populaatiolaskennat eivät esimerkiksi ota huomioon Suomen pitkää itärajaa Venäjän kanssa, jonka takana vaeltaa 50 000 sutta.

Lisää joustoa vaati myös Euroopan parlamentti vuoden takaisessa päätöslauselmassaan, jossa se kehotti komissiota huomioimaan ne aluetason menettelyt, joissa riittävä suojelun taso on jo saavutettu.

Suurpetojen määrän säätelyssä unionin pitää ottaa huomioon pohjoisten yhteisöjen ja elämäntavan erityispiirteet. Susi ja karhu ovat osa suomalaista ja eurooppalaista luontoa niin hyvässä kuin pahassa. Kantoja on saatava hoitaa jatkossakin – vastuullisesti ja kestävästi.

 

Kolumni julkaistu Iisalmen Sanomissa 23.11.2018