EU:n ja kotimaan politiikka nivoutuvat vahvasti yhteen. Kuluneet kuukaudet ovat osoittaneet sen jälleen kerran konkreettisesti todeksi. On hyvä muistaa, että ”me täällä ja ne siellä” -ajattelu on harhaa siinä missä keisarin uudet vaatteetkin. Tulevina vuosina ilmastokysymyksissä, turvallisuudessa, maahanmuutossa ja terveyskriiseissä haetaan yhä laajempia eurooppalaisia ratkaisuja, joista Suomi tulee vaihtelevasti hyötymään. Voimme valita aktiivisen vaikuttajan tien tai jäädä sivuraiteelle.
Keski-Euroopassa, jossa valtiot ovat olleet vuosikymmeniä EU-yhteisön jäseniä, EU-politiikka toimii usein kansallisen politiikan jatkeena niin hyvässä kuin pahassa. Hankalat kansalliset vastuut yritetään työntää EU:n aloitteiksi, kuten Ranska on yrittänyt tehdä viljelijöitä koskevien valvontojen kohdalla. Toisaalta omista tärkeistä asioista yritetään saada EU-lakeja. Ranskalaiset esimerkiksi ajoivat voimakkaasti ruokaketjun epäreilujen kauppatapojen kansallista lainsäädäntöään koko EU:n laajuiseksi. Tässä meidän oli helppo tukea ranskalaisia, kulkeehan direktiivi elintarvikemarkkinalain kanssa käsi kädessä.
Ranskan, Saksan ja Hollannin kaltaiset maat kritisoivat EU:ta rajusti, mutta rakentavasti, vaikuttaen siten unionin asialistaan ja päätöksiin. Tästä me suomalaiset voimme ottaa oppia, vaikka olemme mekin ansiokkaasti pitäneet puolemme.
Meidän on nähtävä entistä selvemmin politiikan tekemisen ja vaikuttamisen kokonaisuus. Unionin monimutkaiseen toimintaan pitää suhtautua kriittisesti, mutta kritiikki ei saa tarkoittaa käsien nostamista pystyyn tai jättäytymistä päätöksenteon ulkokehälle. On oltava ajoissa liikkeellä rakentavien ratkaisujen ja avauksien kanssa. EU on iso osa toimintaympäristöämme, jota kehitetään perustellulla kritiikillä, omien vaihtoehtojen puskemisella ja osallistumisella. Tässä meillä jokaisella on peiliin katsomisen paikka päätöksentekijöistä lehdistöön.
Olen saanut olla neuvottelemassa EU:n linjauksia maatalouspolitiikan uudistuksesta akkuasetukseen. EU-inholla ei Suomen etua voi ajaa, mutta kovalla ja rakentavalla kritiikillä ja vaihtoehtoisilla esityksillä voi saada aikaan kohtuullisia tuloksia. ”Ei käy” -politiikka ei anna EU:ssa mitään asemaa, se on pään pensaaseen laittamista, jossa jäädään yhteisen vaikuttamisen ulkopuolelle. Se ei ole vastuullista. Kompromisseihin voi harvoin kukaan olla täysin tyytyväinen, mutta pidetään mielissä myös ne syyt, joiden takia jäsenyys on meille välttämätöntä.
Elvytyspaketti oli meille kaikille vaikea päätös. Se on kuitenkin tehty ja nyt toivon kaikille työrauhaa ja yhteistyön halua Suomen edun ajamiseksi ja puolustamiseksi. EU:n pöydällä on valtavia haasteita ja myös mahdollisuuksia päästökaupan uudistuksesta metsien hiilinielulaskentoihin. Noissa haasteissa ei vähäväkinen ja syrjäinen – yhteisistä sisämarkkinoista riippuvainen – kansamme pärjää ilman yhtenäisyyttä ja aktiivisuutta.
