Kuka suojelisi omistajia ilmastotalkoissa?

Ilmoja on pidellyt, ja pitelee siihen malliin että niitä on aina vain vaikeampi ennustaa. Näemme Suomessakin poikkeuksellista kuivuutta ja sateisuutta, myrskyjä ja syksyisiä lämpöaaltoja. Ilmastonmuutoksen totaalikieltäjien rivit onneksi harvenevat ja toimijoiden joukko kasvaa.

Suuria muutoksia tapahtuu myös politiikan toimintaympäristössä. Kuulimme hiljattain Kiinan tavoitteleman hiilivapaata yhteiskuntaa vuoteen 2060 mennessä, mikä olisi toteutuessaan valtava mullistus.

Euroopan unioni taas pyrkii hiilineutraaliksi 2050 mennessä ja kiristää vuoden 2030 välitavoitettaan laskea päästöjä 55 %. Me Suomessa olemme asettaneet tätäkin kovemmat tavoitteet, kun pyrimme päästöttömään yhteiskuntaan 2035 mennessä.

Ilmastokyyti on kovaa, ja asetettuihin tavoitteisiin pääseminen tarkoittaa uusia lakeja, joihin yhteiskuntien on sopeuduttava. 

Kovia tavoitteita ei ole asetettu vain ilmastoasioissa, vaan EU pyrkii myös palauttamaan vesien luonnon monimuotoisuuden ja puhtauden ennalleen sekä takaamaan kaikille kansalaisille puhtaan ilman. Meille itsestään selvä asia olisi monille ylellisyyttä.

Muutos tulee kohdistumaan konkreettisesti luonnonvaroihin, mikä herättää kysymyksen omistajuuden merkityksestä. Lopulta joku taho aina omistaa luonnonvarat, oli sitten kyse vedestä, maasta tai metsistä. Meillä Suomessa yksityinen omistajuus on poikkeuksellisen laajaa, ja siinä piileekin osa vahvuuttamme hyvin hoidetusta yhteisestä ympäristöstä. Viljelijät ja metsänomistajat ovat yrittäjiä, joiden tulo riippuu pellon tuotoskyvystä ja hoidetusta metsästä, ja siksikin omaisuudesta halutaan pitää huolta. Ympäristöteot ovat arvokkaita ja siksi niiden vaikuttavuutta on tarkkaan seurattava.

Kuka saa ja kuinka vahvasti lainsäädännöllä ohjatataan yksityisomaisuuden käyttöä? Entä kuka suojelisi omistajia?

Väitän, että luonnosta elävät maaseutuelinkeinojen harjoittajat toimivat niin, että pörriäiset pelastuisivat. Ympäristön tilan kohentaminen tai eläinten hyvinvoinnin tilan parantaminen aiheuttanee viljelijälle ja metsänomistajille kustannuksia.

Kannustimia kannattavuuskriisin kurittamille siis tarvitaan, ja itse uskon enemmän porkkanaan kuin keppiin eli rajoitusten tielle ei pidä lähteä.

Onkin iso kysymys, kuinka ja mikä taho panostukset kompensoi, ja tästä pitää keskustella. Asiassa on nimittäin sekin puoli, että ympäristöinvestointien myötä ruoan tai puun hinta voi nousta, millä on taas kerrannaisvaikutuksensa lopulta koko yhteiskuntaan ja kansantalouteen.

Suomen on EU:n edelläkävijänä pidettävä huolta siitä, että kovien tavoitteiden paineessa voimme laskea hyödyksemme mm metsien ja peltojen hiilivarannot. Eikä sekään väärin ole, jos omistaja saisi panoksilleen taloudellista vastinetta.

-Elsi Katainen