MEP Elsi Katainen: Erävoitto Suomen metsille

Euroopan parlamentin jäsen Elsi Katainen (kesk./Renew Europe) on tyytyväinen tänään saavutettujen EU:n ilmastolakia ja EU:n metsästrategiaa koskevien äänestysten tuloksiin, jotka hyväksyttiin selvällä enemmistöllä. Katainen pitää tulosta erävoittona Suomen metsille.

– Suomen metsätaloudelle on kohtalonkysymys, että nollahiilitavoitteen etenemistä katsotaan kansallisesti, ja tähän parlamentti tänään sitoutui. Näin esimerkiksi Puolan hiiliteollisuuden päästöjä ei voi tasata Suomen kasvavalla hiilinielulla. Ilmastotyössä kaikkien on kannettava kortensa kekoon, Katainen kommentoi täysistuntoäänestyksen tulosta.

Kataisen mukaan toinen voitto saavutettiin EU:n metsästrategiaa käsittelevän mietinnön äänestyksessä.

– Parlamentilla on nyt kanta, jossa tunnustetaan kestävän metsätalouden ja puun monipuolisen käytön ilmastohyödyt. EU:n komissio ei voi tätä sivuuttaa metsästrategian päivityksessä ja tulevissa lakialoitteissa, maatalousvaliokunnan varapuheenjohtajana toimiva Katainen linjaa.

Kataisen mukaan metsiin vaikuttava energia-, ilmasto- ja ympäristölainsäädäntö tulee menemään kokonaan uusiksi EU:n vihreän kehityksen ohjelman eli Green Dealin myötä, minkä vuoksi metsäasioihin vaikuttaminen EU:ssa on yhä tärkeämpää tulevaisuudessa.  

EU:n ilmastolaki etenee seuraavaksi parlamentin, jäsenmaiden ja komission välisiin kolmikantaneuvotteluihin. EU:n komission Vihreän kehityksen ohjelman mukaan päivitetty EU:n metsästrategia julkaistaan keväällä 2021.

Lisätiedot:

Elsi Katainen p. 050 5122362

Euroopan parlamentin jäsen (kesk./Renew Europe)

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]