MEP Elsi Katainen: EU:ssa tarvitaan aktiivista otetta jatkossakin

Euroopan parlamentin jäsen Elsi Katainen (kesk. / ALDE) iloitsee, että suomalaisten meppien vaikutusvalta ja aktiivisuus on noteraattu. Tällä Katainen viittaa Votewatch-järjestön tekemään selvitykseen, jonka mukaan Suomen 13 – henkinen meppiryhmä on vaikutusvaltaisempi kuin 751 – paikkaisen parlamentin jäsenet keskimäärin.

–  Tämä on osoitus siitä, kuinka aktiivisella otteella yksittäiset mepit voi saada vastuullisia tehtäviä Euroopan parlamentissa ja omassa parlamenttiryhmässä, Katainen kertoo.

Katainen on päässyt varsin nopeassa ajassa kiinni vastuullisiin tehtäviin maatalous-, aluekehitys ja kansainvälisen kaupan valiokunnissa.

– Olen neuvottelut mm. 10 miljardin euron Horisontti Eurooppa tutkimusrahoitusta biotalouden saralle sekä epäreilujen kauppatapojen direktiiviä, jonka tavoitteena on saada tuottajille tulevaisuudessa reilumpi hinta markkinoilta, Katainen luettelee esimerkkejä vaikuttamistyöstään.

Kataisen mukaan aktiivista työtä on jatkettava määrätietoisesti tulevalla parlamenttikaudella, sillä esimerkiksi Brexit, kauppapolitiikka, EU:n tuleva rahoituskausi ja maatalouspolitiikan uudistus tarvitsevat käytännönläheisiä, suomalaisia ratkaisuja.

– Aktiivisella ja yhteistyöhön nojaavalla kauppapolitiikalla on esimerkiksi mahdollista avata uusia markkinoita suomalaiselle, maailman puhtaimmalle ruoalle ja näin parantaa suomalaisen maatalouden kannattavuutta pitkällä aikavälillä. Tähän on panostettava niin kansallisella kuin EU – tasolla, Katainen painottaa.

Euroopan parlamentin jäsen (kesk. / ALDE) Elsi Katainen puhui keskiviikkona 24.4. MTK Keski-Pohjanmaan kokouksessa Kaustisella. Lisäksi päivään kuuluivat kansalaistilaisuudet: Kaustinen, Kokkola ja Kannus. Katainen osallistui illalla myös Rieska-leaderin kevätkokoukseen. 

Lisätietoja:

Elsi Katainen

Euroopan parlamentin jäsen

p. 050 – 5122 362