MEP Elsi Katainen: Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien aluekehitysvarat on turvattava 

Euroopan parlamentin jäsen (kesk. / ALDE) Elsi Katainen pitää tärkeänä, että Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien aluekehitysvarat turvataan EU:n tulevalla rahoituskaudella.

– Savonlinnan ja muiden suomalaisten kaupunkien sekä maakuntien elinvoimaa lisätään monialaisella yritys-, koulutus- ja tutkimusyhteistyöllä.  Tässä EU:n aluekehitysvarojen rooli on merkittävä, sillä ne luovat vipuvoimaa ja edellytyksiä paikalliselle yritystoiminnan kehittämiselle ja uusille innovaatioille varsinkin Itä- ja Pohjois-Suomeen. EU:n tarjoamat mahdollisuudet on hyödynnettävä täysimääräisesti, Katainen painottaa.

Katainen pitää tärkeänä, että Suomen EU – liittymissopimukseen kirjattu erityisasema Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien osalta turvataan. Helmikuussa julkaistu komission maaraportti toteaa, alueelliset erot ovat Suomessa hieman vähentyneet, mutta ne ovat edelleen suuret Itä- ja Pohjois-Suomen ja muun maan välillä.

– Itä- ja Pohjois-Suomelle korvamerkitty EU:n aluepolitiikan rahoitus on kaventunut ohjelmakaudesta toiseen. Neuvottelutavoitteena on oltava, että pohjoisen harvaan asutun alueen (NSPA-alueen)  nostetaan alkuperäiselle tasolle. EU:n on tehtävä aluelähtöistä politiikkaa, Katainen vaatii.

MEP Elsi Katainen puhui Savonlinnan Keskustan kunnallisjärjestön kokouksessa tiistaina 23.4. Hotelli Punkaharjussa.

Lisätietoja:

Elsi Katainen

Euroopan parlamentin jäsen

p. 050 – 5122 362

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]