Suomen laki ruuan alkuperämerkinnöistä ulotettava koko EU:seen

Euroopan parlamentin jäsen Elsi Katainen vaatii Suomen lihan alkuperämaan ravintoloissa ilmoittamiseen velvoittavan lain ulottamista koko EU:n tasolle sekä lain laajentamista koskemaan kaikkia perusmaataloustuotteita. Katainen nosti asian esille EU-parlamentin maatalousvaliokunnan kuulemisessa tänään keskiviikkona (4.9), jossa EU:n puheenjohtajamaa Suomen maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä oli kuultavana.
  
– Olen ylpeä siitä, että kotimaassamme Suomessa on säädetty pilottiprojektina laki, jonka myötä ravintoloiden on aina ilmoitettava lihan alkuperämaa kuluttajalle. Ilmaston, ruokaturvan ja ihmisten terveydenkin kannalta olisi tärkeää, että vastaava lainsäädäntö kattaisi koko Euroopan, Katainen linjasi valiokunnan kuulemisessa.
 
Kataisen mukaan kuluttajat haluavat tietää yhä enemmän ruuan alkuperästä.  
 
– Ihmisten kuuluu saada tietää, mitä he syövät eli myös missä ruoka on tuotettu. Pidemmällä aikavälillä laki tulisi laajentaa kaikkiin perusmaataloustuotteisiin. Näin kuluttajat saavat päättää itse, haluavatko he ostaa esimerkiksi Mercosur-maiden tuotteita, jos sopimus joskus tulee voimaan, Katainen viittasi maailmankaupan muutoksiin.
 
EU:ssa uudistetaan nyt kovaa vauhtia ruuantuotannon pelisääntöjä, kun yhteisen maatalouspolitiikan uudistus on parlamentin ja Suomen johtaman neuvoston käsittelyssä. Katainen totesi olevan Lepän kanssa täysin samoilla linjoilla siitä, mihin suuntaan EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa tulee viedä.
 
– EU:n maatalouspolitiikassa on pidettävä katse pallossa – eli ruuantuotannossa. Tässä on EU:n yhteisen politiikan ydin. Tuotannon on säilyttävä kannattavana EU:n kaikilla alueilla, myös maailman pohjoisimmassa maatalousmaassa Suomessa, Katainen linjasi.
 
Lisätiedot:
Elsi Katainen
Euroopan parlamentin jäsen (kesk./Renew Europe)
p. +358505122362

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]