MEP Elsi Katainen vaatii: Unionin maahanmuuttoa on uudistettava realistisesti

Tiedote 24.09.2020

Julkaistavissa heti

Europarlamentaarikko Elsi Katainen (kesk.) peräänkuuluttaa realistista ja rakentavaa lähestymistapaa, kun EU:n maahanmuuttouudistuksesta keskustellaan.

-EU:n maahanmuutto pitää uudistaa, sillä nykyinen Dublin-järjestelmä ei toimi. On suomalaisten etu hakea järjestelmää, joka ei luo kannustimia muuttovirtojen syntymiseen, vaan ehkäisee nykyistä tehokkaammin laitonta maahanmuuttoa sekä nopeuttaa hakemusten käsittelyjä ja palautuksia, Katainen linjaa.  

– Ymmärrettävä ja tuloksellinen keskustelu edellyttää sitä, että jaamme saman tilannekuvan Suomessa ja Euroopassa. On välttämätöntä, että haemme ratkaisumalleja samoista faktoista käsin. Näin vaikean asian äärellä ei ole varaa mielikuvamaalailuihin, pelotteluun eikä vähättelyyn, Katainen summaa.

Kataisen mukaan kyse on isosta ja herkästä kokonaisuudesta, josta on uskallettava keskustella rakentavasti ajautumatta nurkkaan.

-On tosiasia, että osa EU-maista on kantanut kohtuuttoman suurta taakkaa Eurooppaan pyrkivistä pakolaisista maantieteellisen sijaintinsa vuoksi.

-Suomen on pidettävä puolensa neuvotteluissa. Suomalaisina tiedämme hyvin, mitä eläminen EU:n ulkorajoilla tarkoittaa, ja on myös meidän etumme hakea parannusta eurooppalaisiin ratkaisumalleihin maahanmuutossa, Katainen toteaa.

Euroopan komissio julkisti keskiviikkona (23.9) pitkään odotetun maahanmuutto- ja turvapaikkapaketin. Siinä esitetään muutoksia mm. turvapaikkahakemusten käsittelyyn, palautuksiin ja taakanjakoon EU-maissa. Lainsäädäntöuudistuksesta päättävät yhdessä jäsenmaiden neuvosto ja Euroopan parlamentti.

Lisätietoja:

Elsi Katainen
050 512 2362
Euroopan parlamentin jäsen

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]