MEP viikkokirje 12.4.2019

Tervehdys,

Viimeistä viikkoa Brysselissä! Tämä viikko on viimeiseni Brysselissä tälle keväälle. Ensi viikolla on vielä luvassa viimeinen täysistunto Strasbourgissa, josta alkaakin tiukka kuuden viikon vaalitauko.

Kasvipatentit. Maatalousvaliokunta kokoontui maanantaina vaalikauden viimeiseen istuntoonsa. Kävimme mielenkiintoisen keskustelun EU:n patenttiviraston johtajan suomalaisen Heli Pihlajamaan kanssa kasvien patentoitavuudesta. Aikaisemmin patentit ovat koskeneet lähinnä prosesseja, mutta nyt uusien kasvinjalostustekniikoiden myötä myös kasvien patentoitavuus on tullut ajankohtaiseksi.

Maataloustuotteet maailmalla. Keskustelimme myös EU:n komission kansainvälisen kaupan yksikön edustajan kanssa maataloustuotteiden markkinatilanteesta maailmalla. Maailmankaupan avautuessa elintarvikevienti on Suomelle mahdollisuus, johon pitää tarttua. Emme kuitenkaan saa tinkiä omista puhtaus-, eläintenhyvinvointi- ja laatustandardeistamme. On myös tärkeää, että uusien kauppasopimusten mahdollisuuksista tiedotetaan aktiivisesti erityisesti pienille- ja keskisuurille ruoka- ja elintarvikealan yrityksille.

Viimeinen CAP-äänestys. Äänestimme lisäksi niin sanotusta horisontaaliasetuksesta, joka määrittää tulevan EU:n maatalouspolitiikan rahoitussäännöt ja valvonnat. Olen tyytyväinen, että valiokunta ehti käsitellä vuoden aikana kaikki kolme CAP-uudistuksen asetusta ja että pystyin vaikuttamaan lakipaketin sisältöön Suomen etujen mukaisesti.

EU on maakuntien merkittävä rahoittaja nyt ja tulevaisuudessa. Tiistai-aamu alkoi Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntajohtajien ja kehitysjohtajien tapaamisella. Pöydällä oli tärkeää asiaa maakuntien tulevaisuudesta ja EU:n roolista siinä. Myös kotimaassa aluepolitiikkaan pitäisi puhaltaa uutta tulta. Maakuntien elinvoima ja menestys ei ole poissa pääkaupunkiseudulta, päinvastoin, se säteilee sinne!

Kompromissi Brexitistä. EU-maat kokoustivat Brysselissä torstai aamuyöhön saakka Britannian erosopimuksen takia. Pitkien neuvottelujen jälkeen Britannialle myönnettiin Brexit jatkoaikaa lokakuun loppuun saakka. Briteillä näyttäisikin olevan nyt edessä eurovaalit. Lopputulos ei missään nimessä ole ideaali, sillä Brexitin pitkittyminen syö koko EU:n voimavaroja muista sen haasteista.

Vaalipäivä koittaa. Sunnuntaina on aika lähteä äänestysuurnille. Politiikkaa tehdään yhdessä. Olen kiitollinen omista työtovereistani, jotka ovat kulkeneet mukanani eduskunnasta aina Euroopan unioniin asti. Edessä on jännittävät päivät ja toivon hyvää menestystä puolueellemme ehdokkaille!

Vaalihumussa mukana. Lauantaina osallistun toritapahtumiin Pohjois-Savossa. Olen tavattavissa klo 10 Siilinjärven torilla ja klo 12 Kuopion toritapahtumassa. Tule keskustelemaan ja vaihtamaan kuulumisia!

Keväisin terveisin,

Elsi

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]