MEP viikkokirje 22.2.2019

Elsin viikkokirje 22.2.2019 

Tervehdys Brysselistä, valiokuntaviikolta!

MTK julkaisi ilmasto-ohjelmansa Brysselissä. Minulla oli ilo ja kunnia edustaa Euroopan parlamenttia MTK:n tuoreen ilmasto-ohjelman Euroopan julkistamistilaisuudessa Brysselissä keskiviikkona. Tulevaisuuteen positiivisesti katsova ohjelma lähettää tärkeän viestin: koska maa- ja metsätalous ovat ainoat hiiltä sitovat tuotannon alat yhteiskunnassamme, pitää niiden kannattavuuteen panostaa. Siksi leikkauksia EU:n maatalousbudjettiin ei voi hyväksyä. Mitä paremmin tuottaja pärjää taloudellisesti, sitä parempiin ja ympäristöystävällisempiin tekniikoihin hänellä on varaa. Myös parempi sato ja hyvin hoidetut metsät johtavat vahvempaan hiilen sidontaan. Tästä johtuen maa- ja metsätalouden kilpailukykyyn ja yrittäjätulon kasvattamiseen pitää panostaa kaikin keinoin. Maaseudun tulevaisuus kirjoitti MTK:n Brysselin tilaisuudesta lisää.

Kansainvälisen kaupan valiokunnassa voitimme niukasti äänestyksen EU:n ja Yhdysvaltojen välisten kauppaneuvottelujen jatkamiseksi. Vaikka Trumpin johtaman Yhdysvaltojen kanssa on erimielisyyksiä, on parempi käydä neuvotteluja kuin mennä kohti kauppasodan kaltaista tilannetta, joka vaikeuttaisi suomalaisten yritysten vientiä. Nyt käytävät rajatut kauppaneuvottelut USA:n kanssa koskevat alennuksia tiettyihin teollisuustuotteisiin, ja onkin tärkeää että mm. maatalous on jätetty kokonaan neuvottelujen ulkopuolelle.

Maatalousvaliokunnassa äänestimme kellojen siirtelystä. EU on vihdoin luopumassa kellojen siirtelyperinteestä. Maatalousvaliokunta kannattaa talviajassa eli normaalissa ajassa pysymistä. Tämä on parempi vaihtoehto niin ihmisten kuin eläinten sisäisille kelloille.

Tällä viikolla minulla on ollut vierasryhmä tutustumassa Euroopan parlamentin päätöksentekoon.Tutustumismatkalla oli keskustavaikuttajia eri puolilta Itä-Suomea. He ovat parin päivän aikana vierailleet mm. parlamentissa, komissiossa sekä Itä- ja Pohjois-Suomen EU – toimistossa.  

Viikonloppuna kierrän Lapissa. Tänä aamuna järjestin tilaisuuden EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksesta Rovaniemen AMK:lla. Tämän jälkeen osallistuin Rovaniemen keskustaväen järjestämään tapahtumaan, jossa mukana oli elinkeinoministeri Mika Lintilä. Iltapäivällä matkaan Kemijärvelle paikallisen keskustaväen järjestämään tilaisuuteen. Huomenna lauantaina vuorossa ovat Pelkosenniemi ja Sodankylä.

Maanantaina järjestän tilaisuuden Seinäjoella aamukahvien merkeissä ministeri Mika Lintilän kanssa klo 9.00 EPS -torilla, Kahvila ja konditoria Hanna & Kertussa. Tilaisuudessa on myös mukana paikallista keskustaväkeä sekä alueen eduskuntavaaliehdokkaita. Maanantaina matka Seinäjoelta jatkuu Pirkanmaalle sekä Varsinais-Suomeen. 

Mukavaa viikonloppua viikkokirjeen lukijoille toivottaen,

Elsi

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]