MEP viikkokirje 25.1.2019

Elsin viikkokirje 25.1.2019

Tervehdys Brysselistä, valiokuntaviikolta! 

Tällä viikolla Brysselissä vieraanani oli suomalainen toimittajaryhmä. Oli ilo kertoa heille mepin työstä ja parlamentin toiminnasta. Pohdimme yhdessä erityisesti sitä, kuinka EU:n päätöksentekoa voisi tuoda lähemmäksi suomalaisia. Kaikki tiedämme, kuinka alhainen äänestysprosentti EU -vaaleissa perinteisesti on. Työtä on siis tehtäväksi ja tässä niin mepeillä kuin medialla on keskeinen rooli. 

Maatalousvaliokunta antoi yli puoluerajojen vahvan tuen neuvottelemalleni epäreilujen kauppatapojen direktiiville. Enää jäljellä on viimeinen täysistuntoäänestys maaliskuussa, sitten kirjoihin ja kansiin tuottajan asemaa suojelevaksi EU – lainsäädännöksi, jota jäsenmaat pääsevät toimeenpanemaan. 

Tapasin tällä viikolla Snellmanin, Atrian, HK:n ja Suomen Sikayrittäjien edustajia Brysselissä. Kävimme läpi Euroopan sika-alan tilannetta. Totesimme yksissä tuumin, että sika voi hyvin, kun sen saparo on kippurassa. Tämä edellyttää, että ravintoa ja elintilaa on riittävästi. Suomi on Ruotsin ohella ainoa maa, jossa sikojen häntiä ei typistetä. Olemme siis ainoita jäsenmaita, jotka noudattavat EU:n voimassa olevaa sikadirektiiviä. Tähän on saatava muutos, sillä vastuu eläinten hyvinvoinnista kuuluu kaikille. 

Kansainvälisen kaupan valiokunnassa keskustelimme EU-puheenjohtajamaa Romanian kauppaministerin kanssa EU:n roolista maailmankaupassa. USA:n kaltaisten suurvaltojen horjuttaessa kansainvälistä järjestelmää EU:n on oltava aktiivinen, jotta yritystemme tuotteet ja palvelut myyvät jatkossakin. Tämä on erityisen tärkeää viennistä elävälle Suomelle. EU:n onkin vietävä loppuäänestystä vaille valmiit Vietnamin ja Singaporen kauppasopimukset maaliin vielä tällä vaalikaudella.

Viikkoon kuului myös Itä-Suomen yliopiston tutkijoiden tapaaminen. Pohdimme yhdessä, miten edistää päättäjien ja tutkijoiden välistä viestintää ja keskinäistä kommunikointia. Hiilinielut, kaupungistumiskehitys ja monet muut teemat ovat jakaneet mediassa niin poliitikkojen kuin tutkijoiden mielipiteet. Tahtoa tiiviimpään yhteistyöhön näyttäisi löytyvän molemmilta puolilta pöytää.

Torstaina osallistuin kotimaassa Keskustan virtuaalitupailtaan. Pöytään oli katettu suomalainen ruoka. Lähetyksen voit katsoa jälkikäteen puolueen Facebook-sivulta. Mukana keskustelemassa olivat lisäkseni maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, espoolainen vaikuttaja Sara Saramäki sekä MTK:n valtuuskunnan pj ja kansanedustaja Eerikki Viljanen. 

Tänä aamuna järjestin tilaisuuden kauppapolitiikasta ja elintarvikeviennistä Eduskunnan Kansalaisinfossa. Tilaisuudessa puhuivat mm. maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Anne-Mari Virolainen ja monet elintarvikeketjun toimijat eri puolilta Suomea.

Ympäri maailmaa kiinnostus ruuan laatuun ja alkuperämerkintöihin on kasvussa, ja me Suomessa olemme molemmissa maailman parhaita. Lyhyt kasvukautemme ja suuri valon määrä, korkea eläinten hyvinvoinnin taso, alhainen antibioottien käyttö ja salmonella-vapaat tuotteet ovat esimerkkejä vahvuuksistamme tällä saralla. Kuluttajatrendien ohella kauppapolitiikka avaa uusia mahdollisuuksia elintarvikevientiin. 

Tämän vaalikauden suurimmat saavutukset EU:n kauppapolitiikassa ovat olleet vapaakauppasopimukset Kanadan ja Japanin kanssa, joiden molempien toteuttaminen on käynnissä. Nämä maat ovat myös EU:n arvokumppaneita, joissa oikeusvaltio, ihmisoikeudet ja käsitys demokratiasta ovat hyvin samankaltaisia. Elintarvikeviennin osalta molemmat maat ovat erittäin potentiaalisia. Olisikin tärkeää, että tietoisuutta suomalaisille elintarvikeyrityksille näiden sopimusten mahdollisuuksista viedään aktiivisesti eteenpäin.

Huomenna osallistun Joensuun Metsäpäiville. Puunkäytön lisäämisen mahdollisuudet ja hakkuiden kasvattamisen ilmastovaikutukset ovat seminaarin pääaiheita. Tilaisuuteen on tulossa puhumaan monia valtakunnan päättäjiä sekä metsäalan asiantuntijoita. 

Näillä ajatuksilla toivotan kaikille viikkokirjeen lukijoille leppoisaa viikonloppua! 

 

Ystävällisin terveisin,

Elsi

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]