MEP Viikkokirje 28.3.2018

Elsin viikkokirje 28.3.2018

Tervehdys Brysselistä!

Pääsiäisen alusviikko on mennyt valiokuntatyön parissa Brysselissä.Alkuviikon aikana aluekehitysvaliokunta (REGI) on kokoontunut useaan otteeseen. Olemme valiokunnassa linjanneet näkemyksiämme EU:n alue- ja koheesiopolitiikasta vuoden 2020 jälkeen. Kyse on siitä, miten EU tasaa alueiden välisiä eroja sekä vauhdittaa alueiden investointeja ja elinvoimaa.

Pitkät äänestyslistat ja nopea tahti vaativat keskittymistä äänestäessä. Äänestin aluekehitysvaliokunnassa oma-aloitemietinnön puolesta, joka otti vahvasti kantaa siihen, että EU:n aluepolitiikan on jatkuttava kaikilla alueilla. Olen sitä mieltä, että EU:n on tehtävä entistä aluelähtöisempää politiikkaa, jossa esimerkiksi Suomen harva asutus, maaseutu, olosuhteet ja pitkät välimatkat huomioidaan entistä paremmin.

Ehdotusten joukossa olivat mm. budjetin säilyttäminen ennallaan, uusien painopistealueiden valinta, BKT:tä täydentävien uusien indikaattorien määrittely sekä alueellisen yhteistyön lisääminen.

Aiheesta käytiin myös keskustelua aluekehityskomissaari Corina Cretun kanssa.

Keskustelimme eilen EU:n aluepolitiikan tulevaisuudesta Itä-ja Pohjois-Suomen maakuntajohtajien ja muiden aluekehityksestä vastaavien kanssa. EU– toimiston järjestämässä tilaisuudessa keskustelimme EU:n tulevasta monivuotisesta rahoituskehyksestä sekä niihin liittyvistä neuvotteluista. Tapaamisessa korostettiin EU:n aluekehitysvarojen ja aluepolitiikan merkitystä. Suomen neuvottelutavoitteena tulee olla se, että maakuntien aluekehitysvarojen saanto ei alene nykyisestä.

Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnat teettivät yhdessä Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Norjan alueiden kanssa OECD:llä tutkimuksen Euroopan pohjoisten harvaan asuttujen alueiden kehityspotentiaalista ja haasteista. Viime vuoden puolella julkaistu tutkimus korostaa mm. luonnonvarojen merkitystä. Pidänkin tärkeänä, että nämä näkökohdat otetaan huomioon tulevassa EU:n rahoituskehyksessä. Pohjoiset alueet ovat mahdollisuus EU:lle.

Viime päivien aikana uutisotsikoissa ovat olleet venäläisdiplomaatien karkotuspäätökset. Taustalla on Iso-Britanniassa tapahtunut Salisburyn isku, jonka kohteena olivat Venäjällä armahdettu kaksoisagentti Sergei Skripal ja hänen tyttärensä. Britannian omien karkotusten lisäksi moni EU – jäsenmaa on ilmoittautunut karkottavansa venäläisdiplomaatteja, kuten Suomi. EU:n ulkopuolelta karkotuksista ovat kertoneet esimerkiksi Yhdysvallat. Karkottaneita maita on nyt yhteensä 27, joista 16 on Unionin jäseniä.

Karkotuspäätökset ovat herättäneet keskustelua niin Euroopassa kuin myös Suomessa. Poikkeuksellisessa tilanteessa jäsenmaat eivät halunneet kuluttaa aikaa täyden yksimielisyyden hakemiseen, vaan moni EU-jäsenmaa päätti toimia nopeasti Iso-Britannian tukena. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikaisen arvion mukaan Euroopan unionin jäsenmaat osoittivat venäläisdiplomaattien karkotuspäätöksissä lopulta enemmän yhtenäisyyttä kuin hajaannusta.

Tänään keskiviikkona Presidentti Niinistö on vierailulla Brysselissä, ja pienellä meppijoukolla tapaamme myös häntä.

Tuleva viikko on parlamentissa varattu tapaamisille kotimaassa ja valtuuskuntamatkoille, joten palaamme näissä merkeissä parin viikon kuluttua.

 

Vielä yhteystiedoistani, puhelinnumeroni on entinen +358505122362

Uusi sähköpostiosoitteeni on [email protected]

www.elsikatainen.fi

Pidetään yhteyksiä edelleen!

 

Toivotan teille kaikille rauhallista pääsiäisen aikaa!

Ystävällisin terveisin,
Elsi

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]