MEP viikkokirje 9.11.2018

Elsin viikkokirje 9.11.2018

Tervehdys Brysselistä!

Viikko pyörähti käyntiin Pohjois-Karjalasta. Kävin avaamassa Joensuussa Älykäs kasvu -tapahtuman, johon maakunnan päättäjät ja sidosryhmät kokoontuivat pohtimaan alueen kasvua vauhdittavia verkostoja ja kumppanuuksia. Järjestin samalla reissulla yleisötilaisuuden Joensuussa ja kävin tapaamassa alueen medioita. Vierailulla maakuntalehti Karjalainen teki seuraavan jutun.

Joensuussa järjestetyn seminaarin anti oli hyvä. Jokaista maakuntaa on jatkossakin kehitettävä niiden omista lähtökohdista ja vahvuuksista käsin. Euroopan unionissa tämä prosessi tunnetaan nimellä älykäs erikoistuminen. Konsepti lanseerattiin EU:ssa nykyisen ohjelmakauden alussa vuonna 2014. Tuolloin alueiden luontaisiin vahvuuksiin pohjautuvista strategioista tuli edellytys rakennerahoitukselle kaikkialla jäsenmaissa.

Suomalaiseen aluekehittämisen kenttään konsepti on istunut hyvin. Pohjois-Karjalassa, jossa älykäs erikoistuminen nojaa muun muassa monipuoliseen metsäbiotalouteen, tavoitteena on olla fossiilisista öljyistä vapaa maakunta vuoteen 2030 mennessä. Siinäpä koko Euroopalle esimerkkiä!

Seminaari Joensuussa osoitti jälleen sen, kuinka tärkeää EU:n alue- ja rakennerahoitus on Itä- ja Pohjois-Suomen kehitykselle. Vuosien saatossa maakuntamme ovat hyötyneet EU:n koheesiorahoituksesta jopa historiallisen merkittävästi, verrattuna moniin unionin yhtä kehittyneisiin alueisiin ja jäsenmaihin. Tästä rahoituksesta on pidettävä kiinni myös tulevalla seitsenvuotiskaudella. Tätä korosti myös Etelä-Savon maakuntahallitus, jonka tapasin keskiviikkona Brysselissä.

Tällä viikolla EU -parlamentin ohjelmassa oli valiokuntien ja poliittisten ryhmien kokouksia. Kansainvälisen kaupan valiokunnassa äänestettiin mm. EU:n ja Japanin välisestä kauppasopimuksesta. Sopimuksella saadaan leikattua miljardi tullimaksuista, joita EU:n tulee maksaa tällä hetkellä saadakseen tuotteet Japanin markkinoille.

Työviikkoon kuului myös neuvottelu epäterveiden kauppatapojen direktiivistä. Tapaamiseen osallistui Itävallan johtama jäsenmaiden neuvosto, EU:n komissio sekä Euroopan parlamentin edustus. Sorvaamme yhteen hitaasti, mutta varmasti tuottajan asemaa suojaavaa EU-lainsäädäntöä, artikla artiklalta. Valmista pitäisi tulla jouluun mennessä.

Tällä viikolla kokoomuslainen meppikollega Henna Virkkunen totesi, että EU:n maataloustukia on varaa leikata. Olen huolissani tällaisen ajattelun yleistymisestä Euroopan parlamentissa. Totuus on se, että moni maatalousyrittäjä miettii vakavasti tilan jatkamisen kannattavuutta maataloustuottajan tulotason ollessa vain 40 prosenttia muiden alojen keskiarvosta. Tämä ei ole oikein. Päinvastoin, kannattavuus on saatava nousuun.

Maataloustuotannon säilyminen Suomessa on jokaisen suomalaisen etu. Siksi toivoisin suomalaisten meppien puolustavan maailman pohjoisemman maatalousmaan erityispiirteitä, eikä ajavan maatalouden leikkauksia, jotka komission ehdottamalla tavalla iskevät erityisen rajusti Suomeen ja heikentävät osuuttamme EU kassasta. En usko, että edes Kokoomuksen kannattajat haluavat, että kotimaista lähiruokaa ei saa enää kaupoista. Siitä olen Virkkusen kanssa samaa mieltä, että tutkimukseen ja tuotekehitykseen pitää myös panostaa.

Ensi viikolla kierrän Suomea. Järjestän tiistaina 13.11. Euroopan unioni ja Suomi – tilaisuuksia Etelä-Savossa, Mäntyharjulla ja Ristiinassa. Tiistai-iltana osallistun myös Keskustan Etelä-Savon piirin syyskokoukseen Mikkelissä.

Keskiviikkona pidän juhlapuheen Kiuruveden paloaseman avajaisissa. Torstaina osallistun eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan ja ympäristövaliokunnan yhteiseen kuulemiseen EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksesta. Tuon tilaisuuteen ajankohtaiset terveiset EU:sta. Torstaina palaan takaisin Savoon ja olen mukana Keskustan Itä-Savon piirin syyskokouksessa Savonlinnassa. Perjantaina osallistun kotipitäjäni, Pielaveden Keskustan syyskokoukseen ja vielä lauantaina Pohjois-Savon maakunnalliseen yrittäjäjuhlaan, joka järjestetään Nilsiässä.

Kaikki tilaisuudet löydät verkkosivuiltani.

Näillä ajatuksilla toivotan kaikille viikkokirjeeni lukijoille mukavaa ja leppoisaa viikonloppua!

Ystävällisin terveisin,

Elsi