Mepit Katainen, Virkkunen ja Kumpula-Natri: Yhtenäisempää Eurooppaa tarvitaan

Tiedote 14.5.2019
Julkaistavissa heti

Mepit Katainen, Virkkunen ja Kumpula-Natri: Yhtenäisempää Eurooppaa tarvitaan

Euroopan parlamentin jäsenet Elsi Katainen (kesk./ALDE), Henna Virkkunen (kok. /EPP) ja Miapetra Kumpula-Natri (sdp/S&D) pitävät suomalaisten äänetysaktiivisuutta kevään eurovaaleissa keskeisenä Suomen tulevaisuudelle.

– Äänestysprosentti on Suomessa jäänyt surkean alhaiseksi, vaikka yhä merkittävämpi osa Suomeen vaikuttavista säädöksistä syntyy EU-tasolla. Erityisesti suomalaisnuorten äänestysinnokkuus on saatava nousuun: siinä missä viime vaaleissa 18-24-vuotiasta ruotsalaisista äänesti kuusi kymmenestä, meillä äänesti yksi kymmenestä, he summaavat.

Euroopan parlamentin teollisuus-, energia- ja tutkimusvaliokunnan jäsen Henna Virkkusen mukaan erityisesti nyt suurvaltojen tiukentaessa otettaan tarvitaan vahvaa, yhtenäistä Eurooppaa puolustamaan sääntöperustaista kansainvälistä järjestelmää.

– Suuriin globaaleihin haasteisiin, kuten ilmastonmuutoksen torjuntaan ja turvallisuusympäristön muutoksiin pystymme vastaamaan ainoastaan vahvalla yhteistyöllä. EU on paitsi maailman merkittävin sisämarkkina myös arvoyhteisö. Kun populismi ja ääriliikkeet vahvistavat otettaan, tulee arvojamme puolustaa niin maailmalla kuin EU:n sisällä. Maltillisten, rakentavien voimien on tässä tehtävä entistä tiiviimpää yhteistyötä, Virkkunen sanoo.

Euroopan parlamentin kansainvälisen kaupan valiokunnan jäsen Elsi Katainen näkee koko Euroopalle yhteisenä tavoitteena viennin edistämisen.

– Suomessa yli 700 000 työpaikkaa on riippuvaisia viennistä. Ensi kaudella EU:n pitäisi kyetä luomaan yhä uusia kauppasopimuksia muille mantereille, jotka avaavat yrityksillemme ovia ja kasvunpaikkoja. Näemme, kuinka Yhdysvallat Trumpin johtamana yrittää tällä hetkellä horjuttaa sääntöihin perustuvaa maailmankauppaa, ja myös Euroopassa on nousussa voimia, jotka haluavat sulkea rajoja ja rakentaa tullimuureja. Meillä ei ole tähän varaa. Kauppasopimukset ovat myös keino viedä eurooppalaisille tärkeitä arvoja maailmalle, kun vaaditaan turvallisia tuotteita, laadukkaita elintarvikkeita ja ympäristötoimia. Toivon, että vaaliuurnille lähtisi mahdollisimman moni puolustamaan näitä asioita.

Euroopan parlamentin teollisuus-, energia- ja tutkimusvaliokunnan jäsen Miapetra Kumpula-Natri muistuttaa EU:n olevan yli 20% maailman BKT:sta.

– Tämä mahdollistaa maailman muuttamisen markkinoiden ohjauksen kautta, jolloin kustannukset eivät lankea yksittäisille kuluttajille tai edes maille. Esimerkiksi äänestämällä eurovaaleissa voimme pitää huolta siitä, että EU pysyy päätöskykyisenä ja ettei EU ajaudu toimintakyvyttömyyteen populistien tahdon mukaisesti. Lisäksi Euroopassa tarvitaan tutkimuksen ja osaamisen kunnianpalautus. Yhdysvaltojen ja Kiinan kirittämässä globaalissa kilpailussa Euroopan ainoa valttikortti on korviemme välissä. Uudet innovaatiot esimerkiksi energiamurrokseen ja vihreään kasvuun liittyen edellyttävät huippuluokan koulutusta ja tutkimus- ja kehityspanostuksia sekä yrityksiltä että valtioilta.

Euroopan parlamentin jäsenet Elsi Katainen (kesk./ALDE), Henna Virkkunen (kok. /EPP) ja Miapetra Kumpula-Natri (sdp/S&D) järjestivät Mepit lavalla -tilaisuudet tiistaina 14.5. Kouvolassa klo 10 ja Lahdessa klo 12. Eurovaalien ennakkoäänestys kotimaassa 15.5.-21.5., vaalipäivä 26.5.

Lisätietoja:
Elsi Katainen
Euroopan parlamentin jäsen
p. 050 5122 362
[email protected]

Henna Virkkunen
Euroopan parlamentin jäsen
p. 050 5121 997
[email protected]

Miapetra Kumpula-Natri
Euroopan parlamentin jäsen
p. 050 5113 004
[email protected]

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]