Polexitin varjo EU:n yllä

Julkaistu Suomenmaassa 21.10.

Puola on ajautunut Euroopan unionin kanssa todelliseen umpikujaan, eikä kumpikaan näytä vetäytyvän kiistassa. Erimielisyys koskee oikeusvaltioperiaatetta, jonka keskiössä vapaan median, ihmisoikeuksien ja riippumattoman oikeuslaitoksen turvaaminen.

Puolassa oikeusasteet ovat politisoituneet ja kehitys on hyvin huolestuttavaa. Toissa viikolla Puolan perustuslakituomioistuin maan hallituksen tiukassa ohjauksessa linjasi, että osa EU:n perussopimusten artikloista on Puolan perustuslain vastaisia. Samalla se kyseenalaisti EU-lakien ensisijaisuuden. Ensisijaisuusperiaatteen mukaisesti ristiriitatilanteessa EU:n lainsäädäntö on kansallisen lainsäädännön yläpuolella.

Käsittelimme linjausta parlamentin täysistunnossa, Puolan pääministeri Mateusz Morawieckin puolustaessa maansa linjaa lujasti. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ilmoitti komission vastaavan Puolan toimiin. Tiukkuutta komissiolta vaaditaankin, sillä kiista määrittelee vahvasti unionin tulevaisuutta ja vastaa kysymykseen yhteisten pelisääntöjen noudattamisesta. 
Puola on muiden jäsenmaiden tapaan hyväksynyt EU:n yhteiset säännöt liittyessään unioniin. Tämä on ensimmäinen kerta, kun joku jäsenmaa toteaa EU-sopimukset yhteensopimattomiksi kansallisen perustuslain kanssa. Komissiolla on keinoja vastata Puolan uhitteluun oikeusvaltiomekanismilla, jonka avulla EU:n rahahanat voidaan sulkea oikeusperiaatteita rikkovalta jäsenmaalta tai rikkomusmenettelyllä, jossa asia voidaan viedä EU-tuomioistuimen käsittelyyn. Voimakkain toimi on viedä jäsenmaan äänioikeus neuvostossa.

Tilanne on hankala myös kansalaisten näkökulmasta. Kriittisestä julkikuvasta poiketen Puolan kansalaiset ovat osoittautuneet EU-myönteisiksi. Ilmassa on merkkejä muutoksesta, sillä opposition kannatuksen nousua on havaittavissa. Samaan aikaan hallitus on sukeltamassa syvemmälle EU-skeptisyyteen muun muassa rikkomalla ihmisoikeuksia ja medianvapautta. Huolta herättää tammikuussa voimaan tulleet kiistanalaiset aborttikieltolait, jotka ovat nostattaneet mielenosoituksia. Myös Euroopan parlamentti on vaatinut aborttilainsäädännön kumoamista. Lakien takia puolalaiset naiset hakeutuvat laittomiin ja hengenvaarallisiin toimenpiteisiin tai joutuvat matkustamaan naapurimaihin.

Puola kuuluu elpymispaketin suurimpien nettosaajien joukkoon ja tarvitsee kipeästi elpymispaketin varat käyttöönsä. Nähtäväksi jää, miten pitkälle Puola on valmis uhmaamaan yhdessä sovittuja sääntöjä ottamalla itselleen erivapauksia. Todennäköistä on, ettei komissio myönnä elpymispaketin varoja Puolan käyttöön ennen kuin oikeusvaltiokiista on ratkennut. Pahimmillaan Puola voi ajaa itsensä nurkkaan, josta ainoa ulospääsy on Polexit.

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]