VerkkoAvain: Hei sinä vaalikenttien nainen, kuinka voit?

Oletko koskaan ajatellut, kuinka moninaiset asiat vaikuttavat omaan hyvinvointiisi? Nainen kohtaa elämässään haasteita, vaikkei hän tavoittelisikaan muuta kuin onnellista arkielämää. Julkisuudessa on jo pidemmän aikaa käyty keskustelua naisten koulutuksesta ja työelämän haasteista sekä perheen ja työelämän yhteensovittamisesta.

Koulutuksen merkitys kasvaa yhteiskunnassamme koko ajan. OECD:n mukaan Suomessa korkeakoulutus löytyy jo yli puolelta 25-64-vuotiasta naisista. Suomalaista osaamista on pidetty vientituotteena. Nuoremmat sukupolvet ovat valmiita kehittämään itseään ja vahvistamaan osaamistaan liikkuvilla työmarkkinoilla. Nainen haluaa suoriutua opinnoistaan mahdollisimman hyvillä papereilla ja arvosanojen merkityksestä jaksetaan muistuttaa niin opiskelupaikan kuin lähipiirinkin suunnalta.

Työelämässä ammatillinen osaaminen karttuu ja kehittyy. Monesti nainen joutuukin todistelemaan omaa osaamistaan enemmän kuin alan miehet. Polusta kartoittaa omaa työkokemustaan tuleekin kovin helposti paineiden koettelema tie, oli sitten kyseessä suorituskeskeisemmäksi muotoutunut hoitotyö tai tehtäviä, joka vaatii vahvaa johtamisen kykyä.

Perhe-elämän suunnat ovat muuttuneet. Kumppanin löytäminen ja parisuhteen ylläpito vaatii aikaa. Perheen perustamisellekaan ei tunnu löytyvän sopivaa hetkeä, sillä kouluttautuminen sekä työelämä tuntuvat luovan tulevaisuudesta suorituskeskeisen.

Nainen on työelämässä eteenpäin suuntaava työntekijä ja kotona arjen sankari, joka huolehtii perheen hyvinvoinnista. Välillä onkin hyvä pysähtyä ja kysyä, miten sinä itse voit?

Vaalikentille lähtiessään jokainen meistä ehdokkaista sekä lähimmät tukijamme tietävät, ettei luvassa ole vain suoraa aurinkoista tietä eteenpäin. Vaalikampanja on tiukka puristus, jossa helposti antaa itsestään enemmän kuin resursseja olisi. Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen jää viimeistään tässä vaiheessa taka-alalle. Säännöllinen elämänrytmi ja –laatu saavat uuden merkityksen; ne ovat haaveita vain.

Kun tehtävänä on vakuuttaa äänestäjät ja markkinoida omaa osaamista, yrittää antaa itsestään parasta joka hetki. Sukupuolten välisen tasa-arvon ympärillä pyörineestä keskustelusta huolimatta kohtelu nais- ja miesehdokkaiden välillä on erilaista. Huomaat kuinka paljon enemmän taitoihisi tai jopa ulkonäköösi kiinnitetään huomiota, myös naisten taholta. Luottamus omaan työhön ja itseensä kampanjoinnin aikana onkin yksi tärkein henkisen jaksamisen kulmakivi.

Iso osa vaaliajan hyvinvointia on iloinen ja reilu vaalitunnelma. Sanotaan, että naiset politiikassa pärjäisivät paremmin, jos tukisimme toisiamme enemmän. Siinä meitä on kehotettu ottamaan mallia miehistä. Niin tai näin, kaikki me olemme ansainneet tukea ja kannustusta toisiltamme, se kun ei ole itseltä pois. Jo sanonta vaalit ovat ihmisen parasta aikaa osoittaa sen, että kyse on väliaikaisesta pyrähdyksestä. Myös sen jälkeen on elämää, jolloin taas kohtaamme toisemme, toivottavasti hyvillä mielin.

 

Kirjoitus julkaistu VerkkoAvaimen blogissa 4.4.2019.

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]