Elsin viikkokirje 13.9.2024

Mukavaa perjantaita!

Yhteisvelka nousi tapetille

Mario Draghin odotettu raportti EU:n kilpailukyvyn tilanteesta nosti pinnalle vanhan tutun vihollisen: uuden EU-yhteisvelan.

Komission toimesta raportin tuottanut Euroopan keskuspankin entinen pääjohtaja Draghi toteaa, että pysyäkseen mukana kansainvälisessä kilpailussa, EU:ssa pitäisi  investoida vuosittain jopa 800 miljardin euron arvosta lisää vuositasolla mm. innovaatioihin, tutkimukseen ja teollisuuteen. Tämä on valtava summa, suurempi kuin kuuluisa koronaelvytyspaketti oli. Ratkaisuksi muiden rahoitustoimien joukossa esitetään valtavaa uutta EU:n yhteisvelkaa.

Tälle on sanottava yksiselitteinen ja jyrkkä EI. Muita ratkaisuja on löydyttävä, ja onneksi löytyykin, myös Draghin raportissa mainittuna. EU:n pääomamarkkinaunionin lainsäädännön loppuunsaattaminen helpottaa yksityisen pääoman liikuttelua jäsenmaarajojen yli. Luvitusprosessien nopeuttaminen ja byrokratian purkaminen, etenkin pk-sektorilla, vauhdittaa investointeja. Tutkintojen tunnustamista yli EU-maiden rajojen pitää helpottaa, ja osaajien houkuttelua tehostaa. Koulutuksen pitää vastata yrityselämän tarpeisiin, etenkin alueilla ja maakunnissa.

Draghin raportti on pelkkä taustapaperi eikä sellaisenaan toteutettava poliittinen ohjelma. Se antaa ehdotuksia, ei valmiita toimenpiteitä. On kuitenkin selvää, että kun EU:n uudesta budjettikaudesta aletaan vuoden päästä neuvottelemaan, sen sisällöt nostetaan esille keskusteluihin ja neuvottelupöytiin. EU-pöydissä onkin tällä kaudella edessä tiukkoja neuvotteluita ja vaikeita päätöksiä. Uuden komission linja yhteisvelan ottoon selviää, jahka uusi komissio saadaan kasaan ja työohjelma ulos.

Draghin raporttiin voi tutustua täältä (englanniksi).

Renew kokoontui ryhmäkokoukseen

Vetäydyimme pohtimaan tulevia linjoja mm. komissaarikuulemisiin Belgian Oostendeen.

Syksyn kenties tärkein koitos on komission järjestäytyminen. Ursula von der Leyenin piti virallistaa komissaariehdokkaat ja salkkujaon tällä viikolla, mutta Slovenian viime hetken ehdokasvaihdos viivästytti prosessia. Julkistusta odotetaan nyt ensi viikolla. Parlamentti haastattelee ehdokkaat valiokunnissa, ja joko hyväksyy heidät komissaareiksi, pyytää uusintakuulemista, tai vaatii jäsenmaata esittämään uutta ehdokasta. Kokoonnuimme Renew-ryhmän kesken linjaamaan prioriteettejamme komissaarikuulemisia ja tulevaa komission työohjelmaa varten. Keskustelimme myös ensi viikon täysistunnosta.

Ryhmämme pieneni viime kaudesta merkittävästi ja se vaikuttaa väistämättä asemaamme neuvottelupöydissä. Pidämme kuitenkin vaikutusvallastamme tiukasti kiinni. Pro-eurooppalaista enemmistöä ei parlamentissa synny ilman meitä, ja siksi muut ryhmät tarvitsevat tukeamme. Rakennamme koalitiota etenkin EPP- ja S&D-ryhmien kanssa, joiden kanssa on muodostettu viime kaudeltakin tuttu von der Leyen -koalitio.

Tapaamisia, tilaisuuksia ja haastatteluita

Tapaamiset sidosryhmien kanssa ovat antoisia ja on tärkeää tietojen päivittämistä, puolin ja toisin. Tälläkin viikolla ovi kävi tiuhaan.

Tiistaiaamuna kokoonnuimme Kuntaliiton ja aluetoimistojen järjestämään aamiaistilaisuuteen kuulemaan ja keskustelemaan aluetoimistojen vaikuttamistyöstä ja ajatuksista alkavalle kaudelle. Aluekehitys- ja koheesiopolitiikka ovat iso osa EU-politiikkaa ja -rahoitusta, eikä niiden merkitystä alueiden elinvoimaisuudelle ja erilaisille innovaatiohankkeille voi väheksyä. Aluekehitysvaliokunnan varajäsenenä tulen saamaan työpöydälleni uutta ohjelma- ja rahoituskautta mullistavia esityksiä. Muuttunut geopoliittinen tilanne ja mm. EU:n laajentuminen vaativat uutta ajattelua ja tekoja, ja entistä tehokkaampaa yhteistyötä alueiden kanssa.

Myös Elintarviketeollisuuden, Metsähallituksen, Kemianteollisuuden sekä S-ryhmän edustajat vierailivat luonani parlamentilla. Sain myös viettää mukavan hetken suomalaisten nuorten toimittajien ryhmän parissa, ja tapasimme meppiporukalla myös juuri virkakautensa aloittaneen EU:n pysyvän edustuston päällikön Jori Arvosen ja hänen sijaisensa Lauri Hirvosen.

Viikko päättyi perjantaiaamuna ensin Pöllölaakson Huomenta Suomi -lähetyksen kautta toimittajatilaisuuteen parlamentin Suomen-toimistolle. Keskustelimme Huomenta Suomessa uusien kollegoideni Maria Ohisalon (vih.) ja Sebastian Tynkkysen (ps) kanssa alkavan parlamenttikauden teemoista. Jos keskustelu jäi näkemättä, sen voi katsoa jälkikäteen MTV Katsomosta. Euroopan parlamentin Suomen-toimisto järjestää säännöllisesti ennen täysistuntoviikkoa pressitapaamisen, ja tällä kertaa olimme pitkästä aikaa paikan päällä Eurooppa-salissa. Mukava määrä toimittajia olikin löytänyt paikalle!

Toimiston uudet voimat

Tiimissäni Brysselissä ovat aloittaneet avustajana Panu Litmanen, joka vastaa jatkossa aluekehitysvaliokunnasta (REGI) sekä mm. metsä- ja energia-aiheista, sekä harjoittelijana Salla Rosenberg. Lue alta Panun ja Sallan mietteet!

”On ollut todella mukavaa ja vauhdikasta aloittaa Elsin avustajana Brysselissä muutaman Suomen vuoden jälkeen. Metsä- ja energia-asioista on jo hieman kokemusta ja odotan innolla mahdollisuutta syventyä koheesiopolitiikan maailmaan! Olen kotoisin Savonlinnasta ja toiminut mm. avustajana eduskunnassa ja Euroopan parlamentissa vuosien varrella. Koulutustaustani on kansainvälisessä politiikassa Englannista ja Suomesta. Ammatillista osaamistani olen laajentanut myös opiskelemalla talonrakentajaksi. Käsillä tekemisen intohimoa toteutan Saimaan rannalla sijaitsevalla kesämökilläni. Ollaan yhteydessä!” –Panu

”Aloitin harjoittelun Elsin tiimissä viime viikolla, ja odotan innolla mitä harjoittelu ja uusi parlamenttikausi tuovat tullessaan. Olen 26- vuotias hallintotieteiden ja julkisoikeuden maisteriopiskelija Vaasan Yliopistosta, kotoisin olen Etelä-Pohjanmaalta Kauhajoelta. Viime vuodet olen asunut täällä Belgiassa opintojen ja töiden parissa, ja keväällä sainkin ensikosketukseni parlamentilla työskentelyyn. Koen EU:n päätöksenteon hyvin mukaansatempaavana, varsinkin aluepolitiikkaan, sosiaaliseen kestävyyteen sekä kokonaisturvallisuuteen liittyvät teemat. Odotan erityisesti että pääsen valiokuntien ja ryhmäkokouksien seuraamisen vauhtiin, sekä oppimaan lisää osaavan ja mukavan tiimin kanssa!” –Salla

Ensi viikolla on syksyn ensimmäinen täysistunto. Strasbourg kutsuu, siis!

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Elsi

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]