Aurinkoista perjantaita,
Parlamentissa valiokunnat ja poliittiset ryhmät kokoontuivat. Lisäksi sain koko tiimini Brysseliin ja olemme pitäneet tiimipäiviä kokouksien lomassa pitkästä aikaa niin, että kaikki ovat olleet paikan päällä. Toimistolla on siis ollut täyttä ja eloisaa!
Toimin puheenjohtajana maatalousvaliokunnassa EU-parlamentin, kansallisten parlamenttien ja maatalouskomissaari Janusz Wojciechowskin yhteiskokouksessa, jossa kävimme läpi jäsenmaiden kansallisten maatalouspolitiikan suunnitelmien edistymistä. Suomea edustamassa oli vanha kollegani, eduskunnan maatalousvaliokunnan puheenjohtaja, keskustan Anne Kalmari. Mepit ja kansanedustajat olivat yhtä mieltä, että yhteisen maatalouspolitiikan tärkein ominaisuus on ruoantuotanto ja viljelijöiden tulojen varmistaminen. Komissio taas peräänkuulutti ympäristöasioiden ja Green dealin tavoitteiden huomioimista kansallisten suunnitelmien hyväksymisessä. Vaikka tavoite on kannatettava komission puheet ovat kovin ristiriitaisia, sillä näitä tavoitteita ei ole toistaiseksi kirjattu muihin EU-lainsäädäntöihin kuin ilmastolakiin ja näin lakipohja puuttuu. Parlamentaarikkojen yhteinen huoli oli konkretian puuttuminen komission puheissa. Tulevasta vuodesta onkin tulossa mielenkiintoinen, kun jäsenmaat vääntävät komission kanssa maatalouspolitiikan käytännön toimien hyväksyttävyydestä.
Liikenne- ja matkailuvaliokunnassa keskusteltiin Suomessakin paljon huomiota saaneesta uuden vaihtoehtoisten polttoaineiden infrastruktuurin asetuksen haasteista ja mahdollisuuksista. Komission vaihtoehtoisten polttoaineiden infrastruktuurin (AFIR) ehdotus edistää vaihtoehtoisiin käyttövoimiin siirtymistä kaikissa liikennemuodoissa eli myös raskaassa liikenteessä. Tavoitteena on luoda sääntelyn kautta riittävän kattava, laaja ja saavutettava infrastruktuuri koko EU:ssa. Ehdotus esittää sitovia kansallisia vähimmäisvaatimuksia eri liikennealojen vaihtoehtoisten käyttövoimien lataus- ja tankkausinfrastruktuurille, joiden osalta esitetty lainsäädäntö näyttää harvaan asutun Suomen osalta liian jäykältä, ja josta olen saanut paljon palautetta eri toimijoilta. Samalla on pidettävä huoli, että Suomi pysyy liikenteen ja energian murroksessa kehityksen kärjessä ja että uutta infrastruktuuria on koko maassa. Keskustelimme myös biopolttoaineiden roolista ja sähkölatausverkon kapasiteetin riittävyydestä. Mielestäni on tärkeää, että myös raskaan liikenteen osalta teknologianeutraalisuus säilyy ja esimerkiksi biopolttoaineiden potentiaali käytetään kokonaismääräisesti hyväksi.
Biokaasu ja ravinnekiertoala tuovat konkreettisia ratkaisuja ilmastohaasteeseen. Kerroin Brysselin terveiset Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n järjestämillä biotalouspäivillä. Suomessa olemme biokaasun ja ravinteiden kierrätyksessä edelläkävijöitä ja olen ilolla pistänyt merkille, että hyviä hankkeita näiden parissa on käynnissä erityisesti maatalouspuolella. Nämä biotuotteet voisivat tuoda myös uusia tulomalleja maatiloille, jotka kärsivät pahasta kannattavuuskriisistä. Lisäksi biotaloussektorilla on potentiaalia edistää liikenteen päästövähennyksiin pääsemistä. Valitettavasti EU:n komission linja biokaasun kohdalla on melko yksioikoinen. Komissio on ehdottanut polttomoottorikieltoa vuodelle 2030 ja biokaasuautot ovat käytännössä rajattu ulos siten, että kaasusta on mukana vain vetyautot, joiden kehitys on vasta ihan alkutekijöissä. Tältä osaa lainsäädäntötyössä jää paljon parannettavaa niin henkilöautojen kuin infrastruktuurin sääntöjen osalta. Biotalouspäivien seminaari tarjosi minulle mahdollisuuden kuulla alan toimijoita, jotka ovat etunenässä tekemässä käytännön työtä ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja sainkin tuliaisiksi ehdotuksia asioiden edistämiseksi EU:n päässä.
Viikon kohtaamisia. Viikko alkoi tervehdyspuheella EU:n arktisesta politiikasta Rovaniemellä järjestetyssä Just North konferenssissa. Arktinen politiikka on entisestään esillä niin ilmastonmuutoksen osalta kuin geopoliittisesti Venäjän, Kiinan ja USA:n korostuneen kiinnostuksen näkökulmasta ja EU:n tulee ottaa aktiivinen rooli pohjoisilla alueilla. Viikon mittaan tapasin videovälityksellä Savonia-ammattikorkeakoulun agrologiopiskelijoita, joille avasin EU:n maatalouskuulumisia sekä poliittista maailmaa maa- ja metsätalouden ympärillä. Oli hienoa nähdä, kuinka motivoituneita ja valveutuneita opiskelijoita alalla on. Lisäksi tapasimme puolustusministeri Antti Kaikkosen ja suomalaisten meppikollegoiden kanssa liittyen EU:n puolustuspoliittisiin kysymyksiin, kuten Valko-Venäjän siirtolaistilanteeseen. Viikkoon mahtui myös Europolitist podcastin äänitys yhdessä meppikollegan Miapetra Kumpula-Natrin kanssa. Digitalisuuteen perehtyvä jakso on kuunneltavissa ensi torstaina Spotifysta the Ulkopolitists –ohjelman alla!
Puoluevaltuusto ja puoluehallitus. Viikonloppuna keskustan puoluevaltuusto kokoontuu Rovaniemelle puimaan puolueen tulevan vuoden suunnitelmia ja aluevaaleja. Pidän itse Euroopan parlamentin delegaatiomme puheenvuoron viimeaikaisista tapahtumista EU:ssa sekä nyt työpöydällä olevista ja arkeemme vaikuttavista uudistuksista. Voit seurata tapahtumaa keskustan sivuilta.
Mukavaa viikonloppua toivottaen,
Elsi