Kuvituskuva.

Elsi Katainen vaatii muutoksia ennallistamisasetukseen – ministeri Kurvinen samalla linjalla

Tiedote 10.2.2023

Europarlamentaarikko Elsi Katainen (kesk./Renew Europe) on jättänyt muutosvaatimuksensa Euroopan komission lakialoitteeseen luonnon ennallistamisesta. Katainen toimii ennallistamisasetuksessa Renew Europe -ryhmän neuvottelijana maatalousvaliokunnasta käsin ja on asetuksen ainoa pohjoismaalainen neuvottelija.

Ennallistamisasetus koskee maa- ja metsätaloutta, sisävesi- ja meriekosysteemejä sekä kaupunkien viherryttämistä ja on poikkeuksellisen merkittävä Suomelle. Eduskunnan suuren valiokunnan määrittelemän Suomen kannan mukaan ennallistamisasetusta ei voi hyväksyä esitetyssä muodossa, vaan siihen on tehtävä merkittäviä muutoksia ja etenkin huomioitava kansallisen metsäpolitiikka.

Jotta ennallistamisasetukseen saadaan siedettävä lopputulos, on siitä raivattava räikeimmät epäkohdat pois. Vaadin jäsenvaltioille riittävästi joustoja, jotta mm. suomalaisten omaisuudensuoja turvataan. Lisäksi ennallistamistavoitteiden on otettava huomioon jo tehdyt toimet jäsenmaissa, ja päällekkäisyyttä muiden lainsäädäntöjen kanssa tulee selkeyttää”, Katainen kommentoi Brysselistä jätettyään esitykseen kaikkiaan 169 muutosvaatimusta.

Maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.) on tyytyväinen Kataisen esittämiin muutosvaatimuksiin.

Europarlamentaarikko Kataisen työ asetuksen parissa on oikeasuuntaista ja vaikuttavaa. Kataisen muutosvaatimukset ovat linjassa Suomen kannan ja suomalaisten edun kanssa”, ministeri Kurvinen painottaa.

Esityksen hylkäämiseen keskittyvät äänenpainot ovat epärealistisia eivätkä edistä Suomen etua, Katainen ja Kurvinen toteavat.

Nyt pitää keskittyä vaikuttamaan hyväksyttävän lopputuloksen aikaansaamiseksi. Jos neuvottelujen lopputulos on tästä huolimatta kestämätön, on aika torjua koko asetus. Tätä linjaa myös Suomen tulevan hallituksen pitää ajaa vahvalla EU-vaikuttamisella”, Katainen linjaa.

“Reunaehdot ennallistamisasetuksen hyväksymiseksi ovat tiukat. Asetus ei saa aiheuttaa suhteetonta taakkaa jäsenvaltioiden talouksille ja kansalaisille. Sääntelyn on oltava sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävää. Ehdotuksen tavoitteiden ja velvoitteiden tulee olla toteuttamiskelpoisia ja kohtuullisia. Sääntelyn on huomioitava jäsenmaiden erilaiset olosuhteet ja erityispiirteet sekä jättää riittävästi kansallista liikkumavaraa”, Kurvinen vaatii.

Seuraavaksi parlamentin valiokunnat aloittavat neuvottelut kannoistaan. Parlamentin kannan odotetaan olevan valmis ennen kesätaukoa, mikäli yhteisymmärrys löydetään haastavaan kokonaisuuteen.

Lisätiedot:
MEP Elsi Katainen
[email protected]
Brussels – Tel. +32 (0) 2 28 45361
Mob. +358 50 5122362

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]