Elsin viikkokirje 4.10.2024

Mukavaa perjantaita ja alkanutta lokakuuta!

Metsäkatoasetukselle lisäaikaa

Komissio esittää metsäkatoasetuksen voimaantulon lykkäämistä vuodella.

Metsäkatoasetusta piti alkaa soveltaa käytännössä ensi vuoden alusta alkaen. Asetuksessa on kuitenkin runsaasti epäselviä ja kyseenalaisia kohtia, eikä soveltamisohjeita näkynyt. Kirjoitin aiheesta aiemmin kolumnin, jonka voi lukea täältä. Keskiviikkona komissiolta tuli esitys asetuksen voimaantulon lykkäämisestä vuodella, mikä oli ainoa järkevä ratkaisu tässä kohtaa. Esityksen mukaan asetusta sovellettaisiin suuriin yrityksiin 30. joulukuuta 2025 alkaen ja mikro- ja pienyrityksiin 30. kesäkuuta 2026 alkaen.

Samalla komissio antoi myös pitkään odotetut soveltamisohjeet asetuksen toimeenpanoa varten. Metsäkatoasetus koskee kahvia, kaakaota, soijaa, palmuöljyä, naudanlihaa, kumia sekä puu- ja paperituotteita. Lähtökohta ja tavoitteet lainsäädännölle ovat hyvät ja tärkeät, sademetsien suojeleminen rajoittamalla metsäkatoa aiheuttaneiden tuotteiden kauppaa Euroopassa. Asetuksessa iso kysymys Suomessa liittyi etenkin tuotantorakentamiseen ja monien tilojen investoinnit mm. uusiin navettoihin seisoivat. Nyt toimeenpano-ohjeissa mainitaan, että eläinsuojien rakentamisen ei katsota aiheuttavan metsäkatoa. Metsäkatotuotteiden lista ei ole uuden tulkinnan valossa kovinkaan ongelmallinen, mutta ongelmia kohdistuu edelleen mm. metsien tilan heikkenemisen määritelmään ja asetuksen taannehtivaan luonteeseen.

Lykkäysesitys vaatii vielä parlamentin ja neuvoston hyväksynnän. Useat jäsenmaat ja parlamentin jäsenet ovat vaatineet lykkäystä, Suomi mukaan lukien, mutta hyväksyminen vaatii nopeutettua käsittelyä vuoden loppuun mennessä. Lähiviikkoina selvinnee, tullaanko tässä onnistumaan.

Parlamentti valmistautuu komissaarikuulemisiin

Kuulemisten piti alkaa lokakuussa, mutta viivästyksien takia ne päästään aloittamaan vasta marraskuun alussa.

Maatalousvaliokunta kuulee maatalous- ja ruokakomissaariehdokas Christopher Hansenia (Luxembourg). Peräänkuulutamme etenkin CAP-lainsäädännön jatkuvuutta ja ennakoitavuutta, sitä että nuoria saadaan jatkossakin alalle, viljelijän aseman parantamista elintarvikeketjussa sekä eläinten hyvinvointilainsäädännön uudistamista. Lisäksi yhdessä ympäristövaliokunnan kanssa kuulemme terveys- ja eläinten hyvinvointi-komissaariehdokasta Olivér Várhelyita (Unkari). Aluekehitysvaliokunnan puolella edessä on mielenkiintoiset kuulemiset koheesiokomissaariehdokas Raffaele Fitton (Italia) kanssa, ja AGRI on kutsuttu myös mukaan siihen.

Lisäksi oman ryhmämme kesken kuulemme ja keskustelemme Renew’n poliittiseen perheeseen kuuluvien ehdokkaiden kanssa. Ryhmäkokouksissamme ovat vierailleet tähän mennessä Viron komissaariehdokas Kaja Kallas ja Slovenian ehdokas Marta Kos, ja ensi viikolla vuorossa ovat Irlannin ehdokas Michael McGrath sekä ryhmämme entinen puheenjohtaja, Ranskan ehdokas Stéphane Séjourné.

Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on ilmoittanut uuden komissionsa aloitusajaksi joulukuun alun, mutta nähtäväksi jää, päästäänkö siihen, kun ensin komission salkkujaon julkistus ja sen jälkeen kuulemisten alkukin viivästyi. Parlamentti saattaa nimittäin hyvinkin vaatia vähintään uusintakuulemisia joillekin ehdokkaille ja jopa pistää jonkun heistä vaihtoon. Ilman parlamentin hyväksyntää ei uutta komissiota tule.

Lähi-idän konfliktin eskaloituminen on vakava kriisi

YK:n kansainvälisenä väkivallattomuuden päivänä seurattiin Lähi-idän tilanteen vaikeutumista.

Maanantaina Israel ilmoitti aloittavansa ”rajatun maaoperaation” Libanonin eteläosiin. Israel käy sotaa ääriliike Hizbollahia vastaan ja ilmoittamansa mukaan haluaa työntää ääriliikkeen taistelijat kauemmas pohjoisrajaltaan. Israel on tulittanut viime päivinä voimakkaasti myös maan pääkaupunki Beirutia. Vastauksena Israelin iskuihin Iran, joka tukee Hizbollahia ja Hamasia, tulitti tiistaina Israelia ja muun muassa pääkaupunki Tel Avivia. USA:n läsnäolo alueella hillitsee Iranin toimia, mutta sen sijaan presidentti Joe Bidenin vaikutusvalta Israeliin ja pääministeri Benjamin Netanjahuun lipsuu pahasti.

YK:n pääsihteeri julistettiin keskiviikkona, kansainvälisenä väkivallattomuuden päivänä, ei-toivotuksi henkilöksi Israelissa. Syyksi ilmoitettiin, ettei António Guterres yksinomaisesti tuominnut Iranin iskua Israeliin, vaan sen sijaan vaati väkivallan kierteen katkaisua ja välitöntä tulitaukoa. EU:n väistyvä korkea edustaja Josep Borrell tuomitsi Israelin iskun Beirutin keskustaan ja sanoi sitä rikkomukseksi kansainvälistä oikeutta vastaan. Borrellin mukaan Israel kohdisti iskun siviileihin ja terveydenhuollon työntekijöihin.

YK ja Euroopan parlamentti ovat toistuvasti vaatineet tulitaukoa alueelle jo vuoden ajan, siitä saakka kun Israel aloitti sotansa Gazassa äärijärjestö Hamasin hyökättyä Israeliin. Ne ovat kaikuneet kuuroille korville. Siviilien tilanne alueilla on kuitenkin täysin sietämätön, ja ainoa oikea ratkaisu tässä tilanteessa on välitön tulitauko, kaikkien panttivankien vapauttaminen ja humanitäärisen avun päästäminen perille Gazan alueelle ja Libanoniin. Euroopan parlamentti keskustelee aiheesta jälleen ensi viikon täysistunnossa.

Viikon tärpit

  1. Tapaamisten osalta viikko Brysselissä oli erityisen vauhdikas. Tapasin mm. Kemijoki Oy:n, Neova Groupin ja Kekkilä BvB:n, Suomen eläinsuojeluyhdistyksen, Bioenergia ry:n, Luonnonvarakeskuksen, Liikenneturvan tiedotusalan, maa- ja metsätalousministeriön, Gasum Oy:n sekä Euroopan metsänomistajien CEPF:n edustajia. Lisäksi tapasin entisiä ja nykyisiä meppikollegoita ja pidin avajaissanat parlamentin kestävän kehityksen laajennetun työryhmän 30-vuotisjuhlassa.
  2. Valmistauduimme ensi viikon täysistuntoon. Agendalla on mm. rajaturvallisuus ja sisärajatarkastukset, Euroopan autoteollisuuden tilanne, naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisy, valeuutisten ja populismin torjuminen mediassa, Georgian ja Moldovan huolestuttavat tilanteet sekä Lähi-idän konflikti ja Libanonin tilanne. Lisäksi odotamme Unkarin pääministeri Viktor Orbánia saapuvaksi Strasbourgiin esittelemään Unkarin puheenjohtajuuskautta. Orbánille on täysistuntosalissa luvassa tiukka grillaus hänen sooloilustaan ja veljeilystään Venäjän kanssa.
  3. Lauantaina pidän etäyhteyksin puheenvuoron MTK Keski-Pohjanmaan Tulevaisuusseminaarissa, aiheena kesäkuun EU-parlamenttivaalien vaikutus suomalaisiin metsiin ja ruokalautaseen. Niitä vaikutuksiahan riittää, sekä hyvää että hankaluuksia.

Aurinkoista syysviikonloppua kaikille!

Elsi

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]