MEP Elsi Katainen: Kunnianhimoinen EU:n akkuasetus on Suomen etu

Tiedote 13.4.2021

Julkaistavissa heti

– EU:n akkuasetus tulee uudistamaan akkualaa isosti kertaheitolla. Tähän mennessä EU:ssa on säädelty yhteisesti lähinnä akkujen ja paristojen elinkaaren aivan loppupäätä eli kierrätystä ja jätehuoltoa, Elsi Katainen sanoo.

Euroopan parlamentin jäsen Elsi Katainen kokosi yhteen Suomen akkualan sidosryhmät keskustelemaan valmistella olevasta EU:n akkuasetuksesta elinkeinoministeri Mika Lintilän kanssa.

– Kunnianhimoinen sääntely EU:ssa on mahdollisuus Suomelle ja suomalaiselle vastuulliselle akkuteollisuudelle, sillä olemme akkujen kierrätyksessä ja valmistuksessa maailman parhaimmistoa. Meiltä löytyy myös akkujen valmistukseen tarvittavat kriittiset raaka-aineet koboltista litiumiin ja kestävä kaivostoiminta, EU-parlamentin liikennevaliokunnassa ryhmänsä neuvottelijana toimiva Katainen linjasi.

– Uuden EU-lainsäädännön myötä säätelyn piiriin saatetaan akun koko elinkaari aina raaka-aineiden louhinnasta, valmistukseen, kierrätykseen ja myös uusiokäyttöön. Luvassa on uusia vaatimuksia akkujen hiilijalanjäljelle, materiaalien vastuulliselle hankinnalle ja arvokkaiden metallien kierrättämiselle ja uudelleenkäytölle, Katainen kertoo.

Elinkeinoministeri Lintilä totesi tilaisuudessa, että Suomen tuore akkustrategia ja EU:n komission ehdotus EU:n akkuasetuksen uusiminen pelaavat hyvin yhteen.

– Suomi on Euroopan kärjessä rakentamassa kestävää akkuteollisuutta, joka vauhdittaa talouskasvua ja kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista, elinkeinoministeri Lintilä linjasi.

Euroopan komissio julkaisi ehdotuksen jouluukuussa 2020 EU:n akkuasetukseksi, ja sen käsittely alkaa Euroopan parlamentissa ja neuvostossa tänä keväänä. Tavoitteena on, että akkuasetusta päästään soveltamaan vuonna 2022.

Webinaariin osallistui yli 100 osallistujaa.  Julkisessa tilaisuudessa kuultiin myös ympäristöministeriön erityisasiantuntija Jouni Nissisen alustus Suomen kannan muodostamisesta sekä kommenttipuheenvuorot seuraavilta sidosryhmiltä: Metallinjalostajat ry, YTP ry, Elinkeinoelämän keskusliitto, Sähköteknisen Kaupan Liitto ry, Suomen Malmijalostus Oy, Boliden, Akkukierrätys Pb Oy, Kemianteollisuus ry, Fortum, AkkuSer Oy, Recser Oy, Finnwatch ry, Suomen Autokierrätys Oy, Energiateollisuus ry, Cursor Oy, Pirkanmaan ELY-keskus, Sitra ja Suomen Luonnonsuojeluliitto.

Lisätiedot:

Elsi Katainen p. 050 5122362

Euroopan parlamentin jäsen (kesk./Renew Europe)

Pressikuvat: https://elsikatainen.fi/medialle/

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]