Arvoisa pj, puoluejohto, hyvä puoluevaltuusto,
Syksy Brysselissä alkoi jo normaalisti mutta kyllä covid ja rajoitukset taas palaavat. Se on isku Euroopalle monin tavoin.
Ilmastotavoitteet on tietenkin kaiken keskiössä ja Glasgow:n ilmastokokous ja IPCC:n raportit ovat kirittämässä niitä. Paljon huolta tuo biokaasun sivuuttaminen EU-pöydissä mm. henkilöliikenteessä, vaikka biotalous, biokaasu ja ravinteiden kierrätys toisivat ratkaisuja. Sähköistyminen ei voi olla ainoa ratkaisu.
Vihreä aalto hyökyy myös meriliikenteeseen, josta me saarimaisena vientivetoisena maana olemme niin riippuvaisia. Merenkulku on meille aina myös kauppapoliittinen kysymys. Päästökauppaa ollaan laajentamassa merenkulkuun, ja se on käymässä meille kalliiksi meidän jäävahvisteisien alusten takia. Mutta vielä suurempi haaste on asetus, joka tähtää uusiutuvien ja vähähiilisten polttoaineiden käyttöön merenkulussa. Itse olen tässä ryhmämme neuvottelijana ja iso mullistus on luvassa, sillä nyt alukset seilaa 98 prosenttisesti fossiilisilla ja EU:n tavoite on vähentää päästöjä 75 prosenttia alle 30 vuoden aikana. Syntyykö uusiutuvia polttoaineita siihen tahtiin kuin päästövähennykset vaatii, se kysymys haastaa mutta myös
tarjoaa Suomelle mahdollisuuksia, sillä olemme edelläkävijä kestävien biopolttoaineiden ja uusiutuvan vedyn valmistuksessa.
Hyvät kuulijat
On hyvä asia, että usea suomalaismeppi on tärkeässä asemassa EU-valiokunnissa, kun neuvotteluja ilmastopaketin osista käydään. Taksonomian äänestyksissä kuitenkin nähtiin jälleen, että meppijoukkueemme on erittäin kaksijakoinen, varsinkin ilmastoasioissa. Yli puolet meistä äänesti taksonomiapakettia vastaan, jonka pääneuvotteluvastuussa Kokoomuksen Sirpa Pietikäinen oli. Täällä kotimaassa hallitus aivan oikein ja aiheesta kaatoi taksonomian. Ruotsi on samalla tiellä, mikä mielestäni vain nostaa Suomen ja Ruotsin erityistä asemaa metsäasioissa. Kokoomuksen syytellessä keskustaa ja hallitusta on syytä muistuttaa heitä oikea-aikaisesta ja kohdennetusta vaikuttamisesta
heidän omaan neuvottelijaansa kohtaan.
Toki muutakin Bryssel on kuin ilmastoinnostusta tai -ahdistusta. Valko-Venäjän hybridioperaatio EU:n ulkorajoilla on ajautunut erittäin hankalaksi ja humanitaarinen tilanne vaikeutuu joka päivä.
Samaan aikaan komissio ja Puolan hallitus ovat tukkanuottasilla oikeusvaltiokiistan osalta. Tässäpä kietoutuukin yhteen kaksi suurta EUn haastetta; hallitsematon pakolaispolitiikka ja joidenkin maiden piittaamattomuus oikeusvaltioperiaatteista, jotka kumpikin haastaa koko Unionin arvoperustaa ja kestävyyttä.
Eu:n keinovalikoima puuttua ongelmiin on tuttu; diplomatiaa, pakotteita ja elvytysrahahanojen sulkemista. Mutta uskon siihen, että unionissa on erittäin tärkeää löytää enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä. Sen verran hyvääkin sieltä saadaan ja sisämarkkinoista riippuvaisia ollaan.
Yksi huoli meitä yhdistää; ruokaturvan heikentyminen ja maatalouden kannattavuuskriisi. Viljelijätulot laskevat ja satokausi on ollut haastava. Nyt tuotantopanoksienkin hinnat ovat olleet hurjassa nousussa, ja tilanne on ajautunut monilla tiloilla kestämättömään tilanteeseen. Maatalousyrittäjiä pitäisi sitä vastoin tukea aiempaa enemmän, sillä ainoastaan tällä ja metsätalouden sektorilla pystytään sitomaan hiiltä ilmakehästä takaisin. Se tarkoittaa reilumpaa hintaa tuotteista markkinoilta ja viljelijätulorakenteen monipuolistamista.
Antoisaa puolevaltuustoviikonloppua kaikille!