Kuvituskuva. Elsi Katainen puhumassa.

Suomen maakuva on kokenut kolauksen

Kolumni
Julkaistu Suomenmaassa 7.7.2023

Suomen julkikuva viime viikkojen tapahtumien valossa näyttää hallitsemattomalta ja osoittaa huonoa harkintaa. Vain hetki hallituksen aloituksesta huomio kääntyi ministereiden ääriliikeyhteyksiin ja toimintatapoihin. Uutiset levisivät kulovalkean tavoin Euroopassa ja maailmalla.

Erityisen napakasti aiheeseen tartuttiin Saksassa. Meidän suomalaisten on ehkä vaikea ymmärtää ja hahmottaa, miten ankarasti Saksassa suhtaudutaan natsismiin liittyviin avauksiin ja kytköksiin. Paikallinen media puhui suomalaisesta natsiministeristä, mikä kolautti voimakkaasti maakuvaamme.

Ministeri Junnila veti oikeat johtopäätökset luottamuspulastaan ja erosi. Valitettavasti hän ei jäänyt ministeriaition ainoaksi ääriajattelijaksi, ja kukin vuorollaan pyrki irtisanoutumaan toimistaan. Juuri valmistuneessa EU:n vuosittaisessa oikeusvaltioraportissa kehotetaankin Suomea laatimaan ministereille eettinen ohjeistus.

Politiikassa sanat ovat tekoja. Pidän tilannetta erityisen huolestuttavana, sillä mielikuva Suomesta vakaana ja luotettavana yhteiskuntana vaarantuu tällaisen toiminnan myötä. Vastaavia paljastuksia ei enää kaivata, sillä mielikuva Suomesta äärioikeistolaisena maana syvenee.

Myrskyn silmään joutuneet ovat vähätelleet tekojaan, loukkaantuneet ja uhriutuneet. Junnilan luottamuksen puolesta äänestäneet ovat tahtomattaankin antaneet hiljaisen hyväksynnän toiminnalle. Esillä olleet kytkökset ääriliikkeisiin ovat sen verran vakavia, että vastaaviin on jatkossa tiukemmin tartuttava. 

Järkevälle keskustaliikkeelle on selvästi tarvetta niin meillä kuin maailmalla. Normaalit hyvät tavat sekä demokratian perusarvot, kuten oikeusvaltio ja medianvapaus, ovat puolustamisen arvoisia. Niistä kiinni pitämällä suomalainen myönteinen ja uskottava maakuva Euroopassa ja maailmalla säilyy. Nyt hallituksen on syytä oikaista rivinsä ja keskittyä työhönsä kotimaamme parhaaksi.

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]