Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 6.2.2023
Vuonna 2020 julkaistu Euroopan unionin biodiversiteettistrategia asetti kovan tavoitteen: vuoteen 2030 mennessä Euroopan luonto on elpymässä ja vuoteen 2050 mennessä kaikki maailman ekosysteemit pitäisi olla ennallistettuja, selviytymiskykyisiä ja asianmukaisesti suojeltuja. Tavoitteen saavuttamiseksi Euroopan komissio julkaisi lakialoitteen luonnon ennallistamisesta. Aloite asettaa laillisesti sitovat tavoitteet luonnon ennallistamistoimille vuoteen 2050 välitavoitteineen. Ennallistamistoimet koskevat maa- ja metsätaloutta, sisävesi- ja meriekosysteemejä sekä kaupunkiekosysteemejä. Asia on poikkeuksellisen merkittävä Suomelle: yli kolme neljäsosaa pinta-alastamme on metsää, sisävesien ja rannikkoalueiden osuus on suuri, unohtamatta jo valmiiksi metsäisiä kaupunkialueita ja EU-alueen pohjoisinta maatalousvyöhykettä laajoine turvealueineen. Mittava esitys läpileikkaa koko yhteiskuntaa. Ennallistamisasetusta voidaan pitää jatkumona lintu- ja luontodirektiiveille, joita on toteutettu jäsenmaissa jo kolmekymmentä vuotta. Komissio on todennut, että direktiiveistä huolimatta luontokato jatkuu ja tiukempia toimia tarvitaan.
Brysselissä kollegat yllättyivät, kuinka isoksi kysymykseksi ennallistaminen nousi Suomen eduskunnassa. Vasta myöhemmin keskustelu kuumeni myös Euroopan parlamentissa, missä neuvottelen asetuksesta ainoana pohjoismaalaisena maatalousvaliokunnasta käsin. Yleinen kiinnostus Suomessa on kohdistunut maa- ja metsätalouden osuuteen, mutta isoja kysymyksiä on ratkaistavana myös sisävesien tilan parantamisessa ja kaupunkivihreän lisäämistavoitteissa. Parlamentissa käsittelystä vastaavat ympäristö-, maatalous- ja kalatalousvaliokunnat. Vuoden ensimmäisinä viikkoina käydyt lähetekeskustelut ovat olleet monenkirjavat, jopa poliittisten ryhmien sisällä. Minun lisäkseni monet kollegat ovat todenneet, ettei isoa osaa lainsäädännön tavoitteista tai toimenpide-ehdotuksista voida hyväksyä, kun taas toiset tavoittelevat komissionkin esitystä kunnianhimoisempia ennallistamistoimia. Parlamentin jakautuminen kahteen leiriin tekee kompromissin muodostamisesta haastavaa.
Parlamentin pääneuvottelija, espanjalainen Cesar Luena (SD), vakuuttaa ymmärtävänsä jäsenmaista kuuluneet huolet, mutta ajaa yhä tiukempia ennallistamistavoitteita. Samalla neuvottelujen yllä leijuu vastapuolen vaatimus koko esityksen hylkäämisestä, mikäli perustavanlaatuisia muutoksia ei tehdä ja joustoja lisätä jäsenmaille. Maatalousvaliokunnan pääviesti on, ettei passiivinen ennallistaminen eli suojelu saa olla ainoa vaihtoehto. Luonnon jättäminen oman onnensa nojaan ei paranna luonnon tilaa, vaan erilaiset aktiiviset hoitotoimet ovat osa monimuotoisuuden lisäämistä. Taloudellinen ja sosiaalinen näkökulma ovat yhtä tärkeitä ympäristötoimien kanssa, eikä ennallistamisen miljardiluokan kustannusarviota voida hyväksyä. Myös yhteisen maatalouspolitiikan ympäristötoimet sekä jo tehdyt vapaaehtoiset toimet on tunnustettava osaksi kansallisia ennallistamistoimia. Ennallistamistoimien rahoitusta ei missään nimessä saa ottaa ruoantuotantoon varatusta potista.
Nyt on aika raivata pois esityksen räikeimmät epäkohdat, jotta siitä voi saada toteuttamiskelpoisen. Suomi ei ole ongelmien kanssa yksin, eri mailla on omat kipukohtansa. Selän kääntämisen sijaan viisautta onkin aktiivinen ja kriittinen vaikuttamistyö, koska vaatimukset tulevat vastaan muodossa tai toisessa. Parlamentissa on vallinnut yhteisymmärrys siitä, että jäsenmaiden erilaiset lähtökohdat on huomioitava ja joustoja on oltava. Yksityisen omaisuudensuojan turvaaminen yhdistää Suomea ja Ruotsia. Turvemaiden vettämisen vaatimus huolestuttaa lisäksemme myös hollantilaisia, irlantilaisia ja ranskalaisia. Kireässä ilmapiirissä löytyy monia samanmielisiäkin kumppaneita. Valitettavasti ennallistamisasetus ei ole ainoa, mikä vaikuttaa luonnonvaroihin ja erityisesti metsiin. Euroopan vihreän kehityksen ohjelman tuomat aloitteet metsäkadosta, uusiutuvasta energiasta, taksonomiasta sekä vielä julkaisematon ehdotus EU:n maaperälaista haastavat luonnonvarojen asemaa ja biotalouden mahdollisuuksia. Samalla pyritään luomaan kannusteita hiilenpoistosertifikaatteja ja metsien monitorointia koskevissa ehdotuksissa, joissa niissäkin riittää vahdittavaa. Siiloutuneen politiikanteon sijaan tarvitsemme nyt enemmän kuin koskaan laajaa kokonaisnäkemystä ja vaikutustenarviointia. Jo nyt on vaikutettava koko Suomen voimin niin, että maa ja metsät nostetaan arvoiselleen paikalle osaksi EU:n huoltovarmuutta ja kestävää kehitystä seuraavan komission työohjelmassa.
