Eläinten kuljetusten lainsäädäntö uudistuu – Elsi Katainen neuvottelemaan liikennevaliokunnassa

Tiedote 19.3.2024
Julkaisuvapaa heti

Euroopan komissio antoi joulukuussa 2023 esityksen eläinten kuljetusten lainsäädännön uudistamisesta. Uudistus on odotettu, sillä nykyinen lainsäädäntö on vuodelta 2005. Eläintenkuljetusasetus käsitellään parlamentissa maatalous- (AGRI) ja liikennevaliokuntien (TRAN) yhteiskäsittelynä. Europarlamentaarikko Elsi Katainen (kesk./Renew Europe) on valittu asetukseen ryhmänsä liikennevaliokunnan neuvottelijaksi.

”Euroopassa on ollut liian monta tragediaa liittyen eläinten kuljetuksiin ja ongelmiin on puututtava. Asetuksella tiukennetaan toimia ympäri Eurooppaa ja lähtökohta on suomalaisittain hyvä. Nyt on mahdollisuus tuoda muu Eurooppa lähemmäksi meidän standardeja. Esitykseen liittyy kuitenkin haasteita, sillä jäsenmaiden erityispiirteitä ei ole huomioitu riittävästi. Esimerkiksi komission esittämä yhdeksän tunnin kuljetusraja asettaa Suomen pitkien välimatkojen ja keskittyneen teurastamotoiminnan johdosta epäreiluun asemaan eikä ota huomioon kuljettajille asetettuja taukovaatimuksia”, Katainen kertaa.

Komission esityksessä on ehdotettu muun muassa kuljetettavien nuorten eläinten ikärajan nostoa, kuljetusten rajoittamista alle -5 asteen lämpötilassa sekä tiukennuksia mm. kuljetuskaluston tilavaatimuksiin, jotka ovat ristiriidassa nykyisten normien ja rekkojen mittojen osalta. Ehdotukset tällaisenaan vaikuttaisivat heikentävästi kustannustehokkuuteen eläinkuljetuksissa ja edellyttäisivät jo kannattavuuden kanssa kamppaileville viljelijöille lisäkustannuksia investointien osalta, jos eläimiä ei saataisi jatkokasvatukseen nykyisen mallin mukaan.

”Ilmastolle emme voi mitään, ja yksisilmäisesti Etelä-Euroopan ongelmiin tuijottaminen asettaa Pohjois-Euroopan maat epäreiluun asemaan. Rajoitteiden ja kieltojen sijaan lainsäädännön uudistuksessa pitäisi kiinnittää huomiota olosuhteiden parantamiseen kuljetuksen aikana ja eläimen hyvinvointiin kuljetuskaluston sisällä. Tässäkin lainsäädännössä pitäisi huomioida kestävyyden kolme pilaria, sosiaalinen, ympäristöllinen ja taloudellinen. Tämä ehdotus ei valitettavasti ole sen osalta tasapainoinen”, Katainen kommentoi.

Euroopan parlamentin maatalous- ja liikennevaliokunnat kokoontuvat tiistaina 19.3. klo 16 Suomen aikaa keskustelemaan lainsäädännöstä komission edustajien kanssa. Keskustelua voi seurata suorana Euroopan parlamentin nettisivujen kautta. Varsinaiset lainsäädäntöneuvottelut alkavat seuraavalla parlamenttikaudella kesäkuun EU-vaalien jälkeen.

Lisätietoja:

MEP Elsi Katainen
[email protected]
mob. +358 50 5122362

Kuvat: https://elsikatainen.fi/medialle/

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]