Elsin viikkokirje 22.3.2024

Mukavaa perjantaita!

Pitkästä aikaa Brysselissä – viikko vierähti valiokuntien merkeissä.

Eläinkuljetuslainsäädäntö uudistuu

Parlamentin maatalous- ja liikennevaliokunnat keskustelivat tällä viikolla yhdessä uudesta eläinkuljetusasetuksesta, jota neuvottelen liikennevaliokunnan puolella.

On jo korkea aika, että vuodelta 2005 peräisin olevaa vanhaa eläinten kuljetusta koskevaa lainsäädäntöä uudistetaan. Suomen osalta lähtökohdat uudistukseen ovat hyvät, sillä nyt on tilaisuus tuoda muu Eurooppaa lähemmäksi suomalaisia standardeja. Esitys ei ole kuitenkaan ole täydellinen ja ratkottavia asioita riittää. Pulmien joukossa on esimerkiksi se, että esitys ei huomioi riittävästi jäsenmaiden erilaisia olosuhteita ja niiden mukanaan tuomia haasteita, esimerkiksi suomalainen pitkien välimatkojen vaikutus komission esittämän 9 tunnin maksimikuljetusaikaan ja kuljetusten rajoittaminen alle -5 asteen lämpötilassa.

Tarkemmin aiheesta voi lukea tiedotteestani. Valiokuntapuheeni voi katsoa täältä.

Metsäkatoasetuksen toimeenpanossa selkeitä haasteita

Maatalousvaliokunnassa käytiin tällä viikolla pyynnöstäni keskustelua yhdessä komission kanssa metsäkatoasetuksen toimeenpanosta torstaisen maailman metsäpäivän hengessä.

Vaikka metsien suojelu ja monimuotoisuuden lisääminen on erittäin tärkeää, on kuitenkin selvää, että metsäkatoasetuksen toimeenpano luo haasteita varsinkin viljelijöille ja metsänomistajille ympäri Eurooppaa. Metsäkatolainsäädäntö hyväksyttiin EU:ssa vuonna 2023 ja nyt kansallisessa toimeenpanossa niin jäsenmaissa kuin EU:n ulkopuolella globaalissa etelässä on paljon epävarmuuksia. Pyysinkin aihetta keskusteluun, sillä halusin kysyä komissiolta toimeenpanoa koskevien ohjeiden selkeyttämisestä, joka ottaa huomioon jäsenvaltioiden erilaiset olosuhteet ja elinkeinojen kilpailukyvyn. Puheenvuorossani kysyin komissiolta, onko heidän mielestään mahdollista soveltaa maataloudessa puolen hehtaarin poikkeusta, jossa kansallisesti alle puolelta hehtaarilta puiden kaatamista ei katsottaisi metsäkadoksi, sekä kuinka turvaamme jatkuvan talouskasvun mm. Afrikan kehittyvissä maissa, joiden talous nojaa vahvasti maa- ja metsätalouteen, jolloin metsäkatoasetus osuu tuntuvasti heihin.

Valiokunnassa pitämäni puheen voi katsoa täältä.

Viljelijät marssivat suomalaisen ruuan puolesta

Perjantaina MTK järjesti Kuopion torilla Ruokamarssin, johon itsekin osallistuin.

Ruokamarssit täyttävät traktoreilla kaupunkien keskustoja tänä viikonloppuna mm. Kuopiossa ja Seinäjoella. Niiden taustalla on kasvava huoli kotimaisen ruuantuotannon kannattavuudesta ja ruokaketjujen tulonjaosta, jossa rahavirrat jäävät kaupan haaviin eikä alkutuotantoon valu tuloja riittävästi. Pidin Kuopion Ruokamarssilla puheen, jossa nostin esille myös ympäri Eurooppaa nähdyt laajat viljelijöiden mielenosoitukset. Komissio on hiljan reagoinut viljelijöiden hätähuutoon ja esittänyt muutoksia käynnissä olevaan yhteisen maatalouspolitiikan (CAP) kauteen. Komission muutosesityksistä voi lukea enemmän viime viikon viikkokirjeestäni.

Olipahan hyvä päivä Ruokamarssilla Kuopiossa! Kiitos kaikille osallistuneille ja järjestelyistä vastanneille, hieno tilaisuus!

ESB ry piti vuosikokouksen ja EU-vaalipaneelin

Eurooppalainen Suomi Brysselissä ry kokoontui vuosikokouksen merkeissä. Sain jatkoa omalle puheenjohtajan pestilleni, suuri kiitos luottamuksesta.

Iloinen uutinen oli, että hallitukseemme on liittynyt uusia jäseniä tuomaan uutta virtaa toimintaamme, tervetuloa! Vuosikokouksen jälkeen iltaa jatkettiin eurovaalipaneelin merkeissä. Kauppalehden kirjeenvaihtaja Saara Kohon vetämänä mielenkiintoista keskustelua käytiin muun muassa yhteisvelasta ja unionin laajentumisesta. Mukana paneelissa kanssani olivat meppikollegat Eero Heinäluoma (sdp) ja Ville Niinistö (vihr.) sekä uudet ehdokkaat Julia Ståhle (rkp) ja Mikko Aaltonen (vas.) Lämmin kiitos kuuluu Kuntaliitolle sekä muille sponsoreillemme, MTK:lle ja Metsäteollisuus ry:lle sekä järjestelyistä vastanneelle ESB ry:n hallitukselle.

Tapaamisia Brysselissä

Tätä viikkoa värittivät myös useat mielenkiintoiset tapaamiset. Maanantaina aurinkoiseen Brysseliin käväisemään saapuivat kansanedustajat Olga Oinas-Panuma (kesk.) ja Tuomas Kettunen (kesk.). Keskiviikkona tapasimme Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n edustajat Tiina Haapasalon ja Siiri Valkaman liikenneteemojen parissa. Keskustan emopuolue ALDE järjesti tällä viikolla puoluekokouksen, ja lisäksi Renew Europe -ryhmä, johon ALDE:kin kuuluu, järjesti vaalikampanjan avaustilaisuuden. Suomesta matkasikin Brysseliin sitä varten mainio kokoonpano keskustalaisia, ja Aleksi Sandroos, Jere Tapio, Tahvo Anttila ja Päivi Mononen-Mikkilä ehtivät vaihtamaan kuulumisia Brysselin toimistollamme minun ja Mauri Pekkarisen kanssa. Torstaina keskustelin SKAL Paimion seudun kuljetusyrittäjien kanssa Euroopan parlamentissa vaikuttamisesta sekä tämän kauden keskeisimmistä liikennelainsäädännöistä.

Viikonloppu vierähtää Ylivieskassa Ryskypäivillä

Olen lauantaina 23.3. tavattavissa Ylivieskan Ryskypäivillä klo 10-13 Keskustan pisteellä ja messuhaastattelussa klo 12. Sunnuntaina vierailen Siilinjärvellä Keskustan järjestämässä Keskustavaikuttaja-valmennuksessa kertomassa omasta vaikuttajapolustani ja mepin työstä. Toivottavasti tavataan tilaisuuksissa!

Oikein hyvää viikonloppua kaikille, ensi viikolla vietetäänkin jo pääsiäistä!

Elsi

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]