Elsi Kataisen puhe Itä- ja Pohjois-Suomen alueiden maakuntaliittojen huippukokouksessa 6.10.2023
Hyvät itä- ja pohjoissuomalaiset ystävät, ja kaikki te huippukokouksen vieraat,
”Kaikki on aluepolitiikkaa”
Kiitos kutsusta tänne itä- ja pohjoissuomalaisten huippukokoukseen, mukava nähdä teitä kaikkia. Täytyy kiittää myös puheenvuoroni otsikoinnista, sillä sehän antaa melko vapaat kädet puhua laajasti eri aiheista, onhan aluepolitiikka käsitteenä paljon muutakin kuin aluekehitysvaroja.
Aluepolitiikkaa on mm. turvallisuus-, liikenne-, tutkimus- ja kehitys-, elinkeino- tai koulutuspolitiikkaa. Haluankin korostaa eri politiikan sektoreiden yhteisvaikutusten ja kokonaisuuden merkitystä päätöksenteossa, kun Itä- ja Pohjois-Suomen tulevaisuudesta keskustellaan.
Tilannekuva lienee kaikilla selkeä ja yhteneväinen, ainakin tämän huippukokouksen osallistujien kesken. Alueiden ja koko Suomen muuttunut geopoliittinen asema ja toimintaympäristön muutos Venäjän hyökkäyssodan seurauksena rasittaa koko Suomea, mutta erityisesti itäistä Suomea, joka oli jo ennestään haastavassa raossa. Nyt tuo rako on revähtänyt kuiluksi, jonka kiinnikursiminen vaatii juuri sitä kokonaisvaltaista näkemystä yli politiikan sektoreiden ja yli aluerajojen.
Valonpilkahduksia ja mahdollisuuksia onneksi on ja niitä ansiokkaasti te, hyvät itä- ja pohjoissuomalaiset alueidenne asiantuntijat, edistätte määrätietoisesti – siitä tahdon teitä jo tässä vaiheessa kiittää.
Erityisesti haluan kannustaa meitä kaikkia edelleenkin tekemään – jos mahdollista – vieläkin tiiviimpää yhteistyötä keskenämme.
Hyvät kuulijat,
Niinhän se monesti koetaan, että
”Moskovan kynnet ovat Brysselin syliä lähempänä” ja toisaalta taas ”se EU:kin ottaa ja antaa”.
Tuonkin saman tien terveisiä Strasbourgista, josta myöhään eilen illalla tänne tulin. Parlamentin täysistunnossa on juuri tällä viikolla käyty täräkkää keskustelua monivuotisesta rahoituskehyksestä ja osana sitä myös aluekehittämisen Interreg-varoista. Kuten täällä hyvin tiedetään, sodan myötä Venäjän vastaisten maakuntien rajat ylittävään yhteistyöhön suunnatut varat ja ohjelmat jäädytettiin välittömästi. Lopettaminen oli sinänsä oikea ja välttämätön ratkaisu, mutta tilanne on tuplasti epäreilu, sillä menetettyjen EU-ohjelmien lisäksi alueet kärsivät pakotteiden myötä miljoonien menetyksistä viennissä ja matkailussa.
Suomen kannalta paras ratkaisu olisi ollut, että raja-alueen Interreg-varat voitaisiin käyttää alueella ohjaamalla ne uudelleen. Tämähän ei kuitenkaan komissiolle sopinut. Varat on nyt tarkoitus käyttää valtioneuvoston päätöksellä alueiden hyväksi Interreg Auroran ja Interreg Baltic-ohjelmien kautta, joiden alueisiin lisätään Kainuu, Pohjois-Karjala ja Etelä-Savo. Tämä ei kuitenkaan korjaa epäreilua tilannetta, sillä alueet on joka tapauksessa saamassa tukea merkittävästi vähemmän kuin alunperin piti.
Tämä kohtuuttomuus vaatisi korjaustoimia, kuten yhteisistä varoista osoitettua erityistä tukea etulinjan maiden rajamaakuntien kehittämiseksi. Näinhän EU on toiminut ennenkin, kun jäsenmaata on kohdannut odottamaton kriisi. Näin esimerkiksi Brexitissä EU-varoja osoitettiin Iso-Britannian rajanaapureille ja yrityksille avuksi. EU:n koheesiopolitiikan pitäisi koskea kaikkia jäsenmaita yhtä lailla. Suomen voisi olla tässä kysymyksessä veturina EU:n suuntaan ja muistuttaa eurooppalaisia kumppaneitaan, että sota haasteinen EU:n Venäjän vastaisella ulkorajalla on vakavasti otettava ja koko Eurooppaa koskeva haaste.
Olen itse huomannut, että tätä tietoisuuden iskostamista mm. itärajan ja uuden Nato-rajan muuttuneesta todellisuudesta täytyy tehdä tosissaan EU:ssa meppikollegoille, virkamiehille ja komission edustajille. Ukrainan ja Venäjän raja tuntuu olevan selviö, mutta Keski-Euroopasta katsoen Suomi tuntuu kovin kaukaiselta. Tätä työtä kollegojen kanssa eri positioissa saamme kyllä tehdäkin. Euroopan parlamentin aluekehitysvaliokunta vieraili helmikuussa omien meppiemme kanssa Lapissa ja aluekomissaari Elisa Ferreira Suomen itärajalla noin kaksi viikkoa sitten. Komissaari on siis saanut perusteellisen informaation itäisen raja-alueen tilanteesta ja on vakuuttunut alueen muuttuneesta tilanteesta. Työtä on vielä tehtävä, että hän muistaa asian vielä silloinkin, kun ensi kauden komission työohjelmaa kirjoitetaan. Ja työ on todellakin vielä kesken, sillä tällä viikolla tuossa monivuotisen rahoituskehyksen välitarkastelussa itärajan asiaa ei huomioitu riittävällä tavalla, jos lainkaan. Rajamaakuntien tilannetta ei helpota se, jos merkittävä osa koheesiovaroista kohdennetaan EU:n sisärajojen väliseen yhteistyöhön.
Yksi tärkeimmistä viesteistäni onkin, että vaikuttamisessa katseet on vahvasti suunnattava seuraavaan ohjelmakauteen, johon on sisällytettävä alaohjelma itäisten rajamaakuntien tueksi lieventämään sodan aiheuttamia vaikutuksia.
Onhan EU:ssa nyt uusi maakuntien joukko, joka kärsii geopoliittisista ongelmista. Espanjan puheenjohtajuuskaudella käydään tällä hetkellä keskustelua vuoden 2027 jälkeisestä rahoituskaudesta ja EU:n rakennepolitiikan tulevaisuudesta. Komissaari Ferreira on perustanut korkean tason työryhmän, jolta odotetaan linjauksia aluepolitiikan tulevaisuudesta ensi vuoden alussa.
Seuraavalla komissiolla on kuitenkin päätösvalta siitä, miten koheesiovaroja tullaan seuraavalla ohjelmakaudella käyttämään. Tähän asiaan täytyy nyt myös Suomen hallituksen todella herätä, sillä on elintärkeää, että itärajalle saadaan tuki, jota se todella tarvitsee!
Arvoisa huippukokouksen väki,
”Vahvempi maaseutujen Suomi on huoltovarmempi Suomi”
Haastavien vääntöjen eteen joudutaan vielä tulevaisuudessa. Jo aiemmin Euroopan unionin aluepolitiikan ja maatalouspolitiikan rahoitukseen on pyritty kajoamaan, vaikka ne ovatkin olleet ikään kuin erityissuojelussa ja EU-budjetin joidenkin paheksumia ”pyhiä lehmiä”. Kriisit ja sota pysäyttivät budjetin leikkaukset tämän kauden alussa, mutta valitettavasti jatkossa tämä tulee muuttumaan.
Sen vuoksi toinen viestini on se, että huoltovarmuuden ja maatalouden kysymykset ovat edunvalvonnassa aiempaa tärkeämpiä. Aluepolitiikka ja maatalouspolitiikka tukevat toisiaan voimakkaasti. Molemmille on paikkansa ja tarpeensa. Maaseudun kehittämisen rahastolla tuetaan eläviä maaseutualueita ja näin tuodaan toimeentuloa ja yrittäjyyttä kaikkialle. Aluepolitiikalla pyritään lisäämään kilpailukykyä ja kansainvälistymistä, kun ensin pienistä puroista on kasvanut jotain suurempaa. Tämä kokonaisuus on ymmärrettävä myös kansallisessa budjettipolitiikassa.
Siksi onkin huolestuttavaa, että Suomen nykyisen hallituksen osin hyvästäkin hallitusohjelmasta huolimatta, budjettiluvut kertovat karua kieltä erityisesti maaseudun kehittämisen osalta. Ehdotettujen budjettilukujen mukaan leikkaaminen maaseudun kehittämisestä iskisi pitkällä aikavälillä erittäin raskaasti nimenomaan Itä- ja Pohjois-Suomen alueelle. Esimerkiksi paikalliseen kehittämiseen keskittynyt LEADER on suomalaisittain lippulaiva, josta monen jäsenmaan tulisi ottaa mallia. Nyt ehdotettu leikkaus koko Suomeen olisi noin 240 miljoonaa sisältäen myös kansallisen vastinrahan. Tämän lisäksi leikkaus alueellistetuista määrärahoista olisi noin 157 miljoonaa euroa. Määrärahasta, josta tuetaan alueellisia hanke- ja yritystukia. Tästä leikkauksesta noin 65 miljoonaa euroa osuisi IP-alueelle. Pienistä summista ei siis ole kyse.
On hyvä muistaa myös, ettei maatalouspolitiikka ja maaseudun kehittäminen ole toisistaan irrallisia toimia, vaan toinen toisiaan tukevia. Viljelijä tai metsänomistaja, joka tuottaa aktiivisesti ruokaa voi myös kehittää maaseutua mm. biokaasulaitoksen investoinnilla tai muulla kiertotalouden mahdollisuuksilla. Siiloutuneen ajattelumallin sijaan meidän tulisi nähdä maaseutualueet kokonaisuutena ja pyrkiä siihen, että parhaimmillaan maatalous, maaseudun kehittäminen ja aluepolitiikka keskustelevat keskenään niin, että saamme aikaan entistä vahvemmat alueet.
Hyvät kuulijat,
”Tyhjentynyt Itä- ja Pohjois-Suomi olisi nykyistä turvattomampi Suomi”
Sotien jälkeisessä ajassa yhteiskuntamme perustehtävä eli turvallisuudesta huolehtiminen ei ole koskaan ollut niin keskiössä, kuin se tänä päivänä on. Nato-jäsenyys tätä vain alleviivaa. Se pitää sisällään myös mahdollisuuksia, kun Naton läsnäolo tulee vahvistamaan puolustusvoimien tehtäviä itärajan tuntumassa. Näin pitääkin olla, sillä meillä on selkeästi eniten yhteistä Natorajaa Venäjän kanssa – ne kuuluisat 1340 kilometriä. Kun Baltian maat liittyivät Natoon vuonna 2004, lisäsi se rajojen tuntumassa työpaikkoja, palvelutarjontaa ja asuntokysyntää kasvaneen logistiikka- ja infratarpeen myötä. Vastaavaa muutosta sopii odottaa myös meillä itärajan tuntumassa. Tämä mahdollisuus tulee ainakin selvittää perinpohjin, muistaen myös sen, että sodan loppuessa – toivottavasti mahdollisimman pian – myös Ukrainan jälleenrakentaminen avaa mahdollisuuksia myös meidän alueellemme.
Koko maan ja erityisesti meidän alueidemme väestökehitys Suomessa on huolestuttava. Monet sotilasasiantuntijat ovat painottaneet ja Ukrainan taistelukenttien viesti on ollut, että asutettu seutu on turvallisuuskysymys.
Kolmantena viestinä haluankin nostaa itsestäänselvyyden siitä, että meidän on jo turvallisuutemme takia pidettävä huolta siitä, että elämisen edellytykset, työpaikat ja investoinnit jakautuvat tasaisesti koko Suomeen. Tämä on laaja kysymys, eikä se näytä olevan selvää poliittisessa päätöksenteossa.
Tässä uudessa muuttuneessa turvallisuusympäristössä EU:n rooli rauhan ja turvallisuuden takaajana korostuu entisestään. Nyt jos koskaan tarvitaan vahvaa alueiden politiikkaa, rauhan turvaamisen vakuutena ja sodan ehkäisijänä.
Teiden ja ratojen lisäksi myös tietoliikenne ja digitaaliset ratkaisut ovat keskeisiä elementtejä alueiden toimintaympäristöjen kannalta, sekä avainasemassa turvallisuudessa. Kriisinsietokykyinen tietoliikenneinfrastruktuuri on turvattava, sillä digiyhteiskuntamme tulee kohtaamaan aiempaa enemmän kyberhyökkäyksiä ja hybridivaikuttamista. Varsinkin itärajan läheisyydessä kyberturvallisuus sekä tehokas ja kestävä tietoliikenneinfrastruktuuri on välttämätöntä.
Itäisen Suomen elinvoimaisuuden turvaamisella on erittäin keskeinen rooli EU:n ulkorajan turvaajana, tätä merkitystä myös Suomen Nato-jäsenyys korostaa. Onhan itäraja EU:n tärkein puolustuspoliittinen raja! Suomen ja EU:n yhteinen etu ja asia onkin huolehtia siitä, että itärajalla elämisen edellytykset jatkuu.
Arvoisat kuulijat,
”Pohjoinen on mahdollisuuksien aarreaitta”
Sota on tuonut esiin myös erilaiset riippuvuussuhteet, joita EU-alueella on ollut autoritäärisiin ja epäluotettaviin kumppanimaihin. Nyt aihe on noussut esiin erityisesti kriittisten raaka-aineiden kohdalla, kun käsittelimme asiaa myös parlamentissa muutama viikko takaperin. Vahva enemmistö hyväksyi kriittisten raaka-aineiden asetuksen, jolla tavoitellaan Euroopan omavaraisuutta ja kilpailukykyä vihreän ja digitaalisen siirtymän toteuttamisessa. Kriittisten raaka-aineiden louhintaa EU:n alueella halutaan nostaa noin kolmesta prosentista 10 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.
Suomella on olemassa hyvät kasvun mahdollisuudet, sillä olemme harvoja eurooppalaisia maita, joilla maaperässä löytyy tarvittavia kriittisiä mineraaleja, ja tässä erityisesti korostuu pohjoinen Suomi. Turha siis kadehtia enää Norjan öljyvaroja, sillä voimme tunnistaa omat luonnonvaramme ja käydä kansallisella tasolla keskustelu, miten parhaiten voimme edistää puhdasta ja kestävää kaivostoimintaa Suomessa, ja kuinka kaivoksista saatava taloudellinen hyöty jää maamme rajojen sisäpuolelle.
Tähän liittyykin neljäs viestini: Sota on muuttanut myös yhteistyötämme Arktisella alueella ja samaan aikaan kiinnostus Arktisen alueen resursseihin ja luonnonvaroihin kasvaa. Niin myös kilpailu alueella, jossa Venäjä ja Kiina pyrkivät tekemään yhteistyötä ja saamaan alueella vaikutusvaltaa. Arktiseen alueeseen kiinnitetään aivan liian vähän huomiota etenkin EU:ssa, vaikka geopoliittiset ja ilmastonmuutokselliset riskit vain kasvavat alueella. Arktinen ei odota. Tässä meidän on parannettava juoksua.
Tässä yhteydessä on hyvä myös nostaa esille meidän kesken se, että Venäjä on ja pysyy naapurinamme. On oltava määrätietoisia ja vaikuttavia toimia, joilla sota pyritään lopettamaan ja Venäjä vastuuseen. Mutta meidän on hyvä pohtia myös sitä, kuinka varaudumme ja valmistaudumme joskus tulevaisuudessa uuden yhteistyön avaamiseen.
”Tavaran ja ihmisten pitää pystyä liikkumaan”
Hyvät kuulijat,
Itä- ja Pohjois-Suomi ymmärtävät pitkien välimatkojen vuoksi toimivien liikenneyhteyksien merkityksen. Vihreä kulta, strategisesti tärkeät raaka-aineet, teknologian tuotteet tai turistit eivät liiku, jos liikenneyhteydet eivät ole kunnossa. Eikä paikalliset ihmisetkään. Itä-Suomessa tilannetta rasittaa sulkeutunut Saimaan kanavan reitti, josta paine on siirtynyt tieliikenteeseen sekä raiteille, jotka ovat pahasti ruuhkautuneet. Myös kasvanut puun uitto kuormittaa omalta osaltaan tieyhteyksiä terminaaleihin. Lentoyhteyksienkin säilyminen on vaakalaudalla toistuvasti.
Kansallisella tasolla Itä- ja Pohjois-Suomen yhteyksien parantamiseen olisi herättävä vahvemmin. Saavutettavuus on keskeinen kehittymisen edellytys ja elinehto miltei sektorille kuin sektorille, iso edunvalvonnan kysymys. On positiivista, että tieverkon korjausvelan purkaminen on otettu kansallisesti prioriteetiksi, mutta myös esimerkiksi Itäradan kehittämistä ei pidä unohtaa. EU:n tasolla infrastruktuurihakkeisiin on saatavilla rahoitusta Verkkojen Eurooppa välineestä. Vuonna 2022 Suomi sai Verkkojen Eurooppa rahoitusta 90.81 miljoonaa euroa, josta sotilaallisen liikkuvuuden osa on noin 25 miljoonaa euroa. Tässä oli mukana esimerkiksi Karjalan radan suunnittelu. Sotilaallinen liikkuvuus, johon aiemmin EU pöydissä osoitettiin vain vähän kiinnostusta, on nyt Ukrainan sodan jälkeen noussut suureen rooliin. Suomi on myös tänä vuonna hakenut sotilaalliseen liikkuvuuteen rahoitusta ja ainakin neljä projekteista ovat Lapissa. Sotilaallinen liikkuvuus on liikenneinfrastruktuurin osa, joka vaikutus tulee kasvamaan.
EU pöydissä puhutaan paljon myös siitä, kuinka tärkeä matkailuelinkeino on ja kuinka matkailusektori työllistää EU:ssa komission mukaan yli 12 miljoonaa ihmistä. Kyseessä on siis suuri työllistäjä ja liiketalouden ala, joka liian usein jää muiden sektorien varjoon. EU:ssa ei vieläkään ole omaa budjettia turismille, vaikka me liikenne- ja matkailuvaliokunnassa olemme sitä useaan otteeseen vaatineet. Positiivista on, että Espanjan puheenjohtajakausi neuvostossa on nostanut matkailun yhdeksi prioriteeteistaan ja ajaa Euroopan turismiviraston perustamista. Varsinkin kestävään matkailuun on panostettava EU:ssa vielä lisää tulevaisuudessa. Meillä Itä- ja Pohjois-Suomessa on valtavasti hienoja, kestäviä, alueita vahvistavia matkailukohteita. Liikennepolitiikan ja matkailupolitiikan olisi viisasta vetää tässä yhtä köyttä, jotta näiden kohteiden saavutettavuus olisi entistä vaivattomampaa.
Arvoisat itä- ja pohjoissuomalaiset,
Meille täällä on selvää, että itäisen ja pohjoisen Suomen asia on koko Suomen ja EU:n asia”
Nyt kun sota Euroopassa yhä jatkuu, on aiempaa tärkeämpää, että me täällä puhallamme yhteen hiileen. Kun Putin otti Ukrainan kohteekseen, yhdistyi riitaisa Eurooppa ennennäkemättömällä tavalla. Vaikka linjat ja rivit ovat edelleen suhteellisen suorat, on rakoilua yhtenäisyydessä ollut havaittavissa. Huolestuttavia tapauksia ovat erilaiset irtiotot ja esimerkiksi venäjämielisten äärioikeistolaisten nousu eri puolilla, josta viimeisin nähtiin nyt Slovakiassa, kun parlamenttivaalit voittanut venäjämielinen oikeistokonservatiivinen ryhmittymä ilmoitti ensitöikseen, ettei aio enää Ukrainan tukea jatkaa. Euroopalla ei ole varaa yhtenäisyyden rakoiluun pelaten Putinin pussiin – eikä eripuraisuuteen ole varaa täällä Suomessakaan, eikä varsinkaan IP-alueella.
Niinpä ajattelinkin, että viides ja tältä osin viimeinen viesti liittyy meitä yhdistävään faktaan siitä, että olemme ja elämme Euroopan reunalla. Meillä on laajasti erilaisia alueita, mutta erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa, maakuntien eroista huolimatta, kaikkia yhdistää Venäjän rajan läheisyys, pitkät välimatkat ja heikkenevä saavutettavuus sekä huoltosuhteen haasteet. Katseet on kuitenkin käännettävä alueidemme vahvuuksiin; suuriin raaka-ainevaroihin, erikoistuneeseen huippututkimuksen ja koulutuksen aloihin, innovatiiviseen ja sitkeään yrityselämään sekä vahvoihin kulttuuri-identiteetteihin. Tälle pohjalle on mahdollista rakentaa vahvaa tulevaisuutta, jota tukemaan on saatava niin kansallinen kuin myös EU-tason päätöksenteko.
Itäiset ja pohjoisen Suomen asia on koko Suomen ja EU:n asia!
Kiitos.
