Kuvituskuva. Elsi Katainen pöydän ääressä.

Elsin viikkokirje 14.7.2023

Mukavaa perjantaita!

Tällä viikolla oltiin jälleen Strasbourgissa, viimeisellä täysistuntoviikolla ennen parlamentin kohta alkavaa kesätaukoa. Strasbourgissa oli hellettä ja myrskyä, ja tunteet kävivät kuumina myös äänestysten osalta. Täysistuntoviikon videotervehdykseni voi katsoa täältä.

Parlamentti hyväksyi ennallistamisasetuksen. Äänestimme parlamentin kannasta komission kiisteltyyn esitykseen luonnon ennallistamisesta. Äänestys oli pitkä ja vaiheikas, ja lopputulos ratkesi äänin 336 puolesta, 300 vastaan ja 13 tyhjää. Ensimmäiseksi äänestettiin koko esityksen kaatamisesta, ja tässä marginaali oli vielä tiukempi, kun kaatuminen jäi vain seitsemän äänen päähän. Äänestin itse esityksen kaatamisen puolesta, sillä vaikka luonnon monimuotoisuuden edistäminen on elintärkeää, tämä asetus sisältää epärealistisia vaatimuksia ja asettaa erilaisissa lähtökohdissa olevat jäsenmaat samalle viivalle ennallistamistoimien suhteen.

Kokonaisuudesta on kuitenkin löydettävissä hyvääkin, sillä monia maatalousvaliokunnassa neuvottelemiani muutosesityksiä meni läpi myös parlamentin kantaan. Maatalousekosysteemejä ei velvoiteta ennallistamaan, mikä tarkoittaa turvemaiden pakollisen vettämisen poistamista. Myös 70 vuoden takainen verrokkivuosi poistui. Tärkeä yksityiskohta on myös, että ennallistamistoimia ei parlamentin kannan mukaan pidä rahoittaa yhteisen maatalouspolitiikan potista, eli ruuantuotantoon tarkoitettuja varoja ei ohjata ennallistamiseen. Sekä viljelijöiden ja metsänomistajien roolin on oltava vahva kansallisen suunnitelman teossa.

Parlamentin kanta ennallistamiseen on nyt siis selvillä, ja seuraavaksi prosessi etenee parlamentin, komission ja EU-jäsenmaiden neuvoston välisiin kolmikantaneuvotteluihin, joissa asetukselle haetaan lopullinen muoto. Neuvottelujen lopputulosta ei pidä jäädä odottamaan, vaan työtä on jatkettava. Aion aktiivisesti vaikuttaa siihen, että nyt hyväksytty parlamentin kanta huomioidaan kolmikantaneuvotteluissa. 

Ennallistamisen prosessi on ollut kaikin puolin poikkeuksellinen ja herättänyt paljon keskustelua, välillä repivääkin. Juttelin Helsingin Sanomien toimittajan kanssa aiheesta heti äänestystuloksen ratkettua. Jutun voi lukea täältä. Tiedotteeni ennallistamisäänestyksestä voi lukea täältä.

Kahden vuoden työ päätökseen talvimerenkulun puolustamiseksi. Lähes kahden vuoden työ tuli tällä viikolla päätökseen, kun parlamentti hyväksyi neuvottelemani FuelEU Maritime -merenkulkuasetuksen neuvottelutuloksen. Tämä uraauurtava lainsäädäntö kirittää merisektorin päästövähennyksiä, toimii globaalina suunnannäyttäjänä ja tukee kestäviä innovaatioita. Neuvotteluissa aktiivisesti ajamani talvimerenkulun kompensaatio on mukana lopullisessa neuvottelutuloksessa, mikä on työvoitto Suomen viennille. Se varmistaa yrityksillemme tasa-arvoisen aseman sisämarkkinoilla ja turvaa pohjoisen merenkulun kilpailukyvyn tulevaisuudessakin. Yhteistyö asetuksessa oli hyvää ministeriön, sidosryhmien ja muiden meppien kesken, ja haluankin kiittää saamastani tuesta. Asetus odottaa vielä ministeriöneuvoston hyväksyntää, jonka jälkeen se saa lainvoiman. Täysistunnossa pitämäni puheen voi katsoa täältä.

Ammustukea Ukrainaan ja demokratian suojelemista vahvistetaan. Hyväksyimme nopeassa tahdissa neuvotellun ammusten ja ohjusten lisätuotantoa koskevan säädöksen kolmikantaneuvotteluiden tuloksen. Säädöksen avulla nopeutetaan ammusten ja ohjusten toimittamista Ukrainaan sekä helpotetaan ammuspulaa kasvattamalla tuotantokapasiteettia jäsenmaissa, jota varten säädös sisältää 500 miljoonan euron lisärahoituksen. Säädös on erittäin merkittävä toimi Ukrainan tukemisen puolesta Euroopassa ja parantaa samalla myös Euroopan yhteistä turvallisuutta. Hyväksyimme myös muun muassa uudet säännöt toimittajien ja aktivistien suojelemiseksi perusteettomilta oikeuskanteilta ja vaadimme tehokkaita valvonta- ja seurantamekanismeja EU:n demokraattisten instituutioiden suojelemiseksi ulkomaalaiselta sekaantumiselta.

Ministerivieraita Strasbourgissa. Tuore maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah vieraili täysistuntoviikon aikana Strasbourgissa ja tapasimme niin kahden kesken kuin yhdessä lounaan merkeissä muiden suomalaisten meppien kanssa. Yhteistä maa- ja metsätalouden asiaa riittää niin EU:ssa kuin hallitusohjelman tiimoilta, kuten komission viime viikolla julkaiseman luonnonvarojen kestävän käytön lakipaketin osalta. Niiden parissa vaaditaan sujuvaa yhteistyötä ja tiivistä yhteydenpitoa ministeriön ja oman parlamentin maa- ja metsätaloustonttini välillä. Linjat onkin syytä pitää avoinna.

Suomen turvallisuuspolitiikan tulevaisuuden tietä viitoitettiin. EU:n ulkopuolellakin menossa oli merkittävä ja jännittävä viikko, kun Naton huippukokous kokoontui Vilnassa. Suomi osallistui kokoukseen ensimmäistä kertaa Naton täysjäsenenä. Uutiset myös Ruotsin aseman suhteen olivat huojentavia, sillä Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan ilmoitti, ettei enää aio estää Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointia. Heti sen jälkeen myös Unkari ilmoitti ratifiointiprosessin tapahtuvan pikavauhtia. Valmista on tietenkin vasta, kun Ruotsi on virallisesti Naton jäsen ja näemme Ruotsin lipun nostettavan salkoon Naton päämajan edessä, mutta esteet sen tieltä on nyt siivottu. Myös Ukrainan suhteen saatiin konkreettisia päätöksiä. Nato aikoo yhteensovittaa Ukrainan asevoimia ja perustaa yhteisen Ukraina-neuvoston. Myös paketti Ukrainan Nato-jäsenyyden edistämiseksi saatiin, vaikka jäsentä Ukrainasta ei voikaan tulla, ennen kuin sota on ohi. Vilnan kokouksen jälkeen Yhdysvaltain presidentti Joe Biden osallistui Helsingissä Pohjoismaiden ja Yhdysvaltojen huippukokoukseen. Suomi neuvottelee parhaillaan DCA- eli puolustusyhteistyösopimusta Yhdysvaltojen kanssa, jossa sovittujen yksityiskohtien avulla puolustusyhteistyön maiden välillä on tarkoitus toimia saumattomasti.

Ensi viikolla ohjelmassa on vielä viimeinen Brysselin-viikko ennen kotimaan viikkoa, jonka jälkeen parlamentti siirtyy elokuuksi kesätauolle.

Aurinkoista viikonloppua!

Elsi

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]