Elsin viikkokirje 9.5.2024

Mukavaa torstaita, ja

Oikein hyvää Eurooppa-päivää!

Tänään 9. toukokuuta juhlistetaan Schumanin julistusta, jota pidetään Euroopan unionin alkusysäyksenä.

Toisen maailmansodan jälkimainingeissa 9.5.1950 Ranskan silloinen ulkoministeri Robert Schuman esitti Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamista. Näiden varantojen yhteishallinnoinnilla voitaisiin estää se, etteivät Ranska ja Saksa enää koskaan ajautuisi sotaan keskenään. Tuon yhteisön perustalle kasvoi vuosikymmenien saatossa nykyisin tuntemamme Euroopan unioni. Sen keskeiset arvot – rauha, demokratia, ihmisoikeudet ja vapaus – ovat vaalimisen ja levittämisen arvoisia, nykyisin enemmän kuin ehkä koskaan aiemmin.

Samalla tänään täyttyy tärkeä merkkipaalu: Euroopan parlamentin vaaleihin on aikaa tasan kuukausi. Vaalit käydään 9. kesäkuuta 2024. On tärkeää, että me suomalaiset olemme aktiivisesti mukana vaikuttamassa siihen, millaista EU:ta seuraavien viiden vuoden aikana rakennetaan, sillä halusimmepa sitä tai emme, EU vaikuttaa merkittävästi meidän kaikkien arkeen. Suomalaisten paikka on EU:ssa, sillä sen avulla olemme kokoamme suurempi toimija kansainvälisessä politiikassa ja kaupassa. Meillä on myös paljon sananvaltaa EU:ssa, ja siksi on tärkeää, että olemme aktiivisesti mukana EU:n neuvottelupöydissä vaikuttamassa päätöksentekoon. Muista siis äänestää kesäkuun eurovaaleissa!

Ennakkoäänestys kotimaassa 29.5.-4.6.2024 ja ulkomailla 29.5.-1.6.2024. Vaalipäivä 9.6.2024.

Tiellä kohti eurovaaleja – kampanjani kiertää halki Suomen

Tälläkin viikolla oli tapaamisia, paneeleita, piirikokouksia ja tilaisuuksia.

Viikko alkoi Kymenlaakson kierroksella Kouvolassa ja Kotkassa, sekä Keskustan Kymenlaakson ja Uudenmaan piirien kokouksissa. Uudenmaan kierroksella sain mukaani meppikollegani Nils Torvaldsin (rkp) sekä kansanedustaja Eerikki Viljasen (kesk.) Uudeltamaalta suuntasin Varsinais-Suomeen Keskustan pj Annika Saarikon vauhdissa. Kiitos tuestanne Nils, Eerikki ja Annika sekä kaikille viikon tilaisuuksiin tähän mennessä osallistuneille!

Osallistuin myös Luonnonvarakeskus LUKE:n Eurovaalipaneeliin. Sen voi katsoa näin jälkikäteen YouTubesta.

Perjantaina vuorossa on Pohjois-Savossa Pielavesi ja Iisalmi. Nähdään klo 13 Pielaveden torilla ja klo 15:30 Iisalmen K-Citymarketilla. Osallistun perjantaina myös Keskustan Pohjois-Savon piirikokoukseen ja lauantaina Keskustan Etelä- ja Itä-Savon piirien kokoukseen.

Meppitreffit-podcastini ilmestyy kevään ajan

Ensimmäinen jakso Meppitreffit-podcastistani on julkaistu!

Jakson teemana on ruokaturva ja kanssani siitä on keskustelemassa agronomi, MTK:n ja WFO:n johtokunnan jäsen Kati Partanen. Keskustelussa käymme läpi ruoantuotannon kannattavuutta, nuorten innostamista alalle sekä ilmastopolitiikan vaikutuksia maatalousalaan. Kuuntele keskustelumme ja kerro ajatuksesi aiheesta. Jakso on katsottavissa YouTubesta.

Eurovaalit 9.6.2024

Euroopan parlamentin vaalit käydään 9. kesäkuuta 2024. Olen ehdolla vaaleissa, sillä haluan jatkaa mielekästä ja vaikutuksellista työtäni meppinä Suomen ja Euroopan hyväksi, ja olla edelleen yhteytesi Eurooppaan.

Voit tutustua vaaliohjelmaani täältä.

Kevään tapahtumakalenterini löydät täältä.

Kampanjaani voi ilmoittautua tukijaksi täältä.

Tue matkaani Euroopan parlamenttiin lahjoittamalla valitsemasi summa MobilePaylla numerolla #10484 tai tilisiirrolla FI06 5600 0520 9075 70 (Yhteytesi Eurooppaan ry).

Ole yhteyksissä kampanjaan liittyvissä aiheissa!

Kampanjapäällikkö
Sini-Elina Kärsämä
[email protected]
+358 40 3541945

Elsi Katainen
[email protected]

Viikkokirjeeni jää tässä kohtaa kuukauden mittaiselle tauolle ja palaa taas vaalien jälkeen. Sinä aikana tietoa kampanjakiertueeni aikatauluista ja paikkakunnista löytää nettisivuiltani tapahtumakalenterista, osoitteesta www.elsikatainen.fi. Tietoa voi pyytää myös sähköpostitse laittamalla viestiä osoitteeseen [email protected].

Oikein hyvää loppuviikkoa ja ihanaa äitienpäivää!

Elsi

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]