Green Deal uudistaa myös EU:n ruokajärjestelmän

Maapallon väkiluvun kasvaessa vauhdilla viljelykelpoinen maa vähenee. Pelkästään EU:ssa viidesosa tuotetusta ruuasta menee hukkaan, mikä johtaa 170 miljoonan tonnin hiili­dioksidipäästöihin.

Terveellisen ruuan heikko saatavuus, luonnon moni­muotoisuuden köyhtyminen ja ilmastonmuutos jatkavat listaa ongelmista, joihin tarvitaan tehokkaita ratkaisuja kaikkialla maailmassa.

Kestävän ruokajärjestelmän luominen edellyttää koko maatalous- ja elintarvikealan uudelleenajattelua. Tätä EU on nyt tekemässä.

Komissio esittää jo tänä keväänä niin sanotun Pellolta pöytään -strategian, joka on tiekartta tuleville ruoka­järjestelmää uudistaville lainsäädäntöhankkeille. Sisällöstä kerrotaan EU:n Green Deal -ohjelmassa, jolla pyritään viemään EU:n uudet ilmasto- ja ympäristötavoitteet käytäntöön.

Luvassa on uudistuksia muun muassa ympäristön, vesistöjen ja eläinten hyvinvoinnin sääntelyyn, kasvinsuojeluaineiden käyttöön sekä ruokaketjun toimintaan.

Tavoitteena on ruokajärjestelmän muuttaminen hiilineutraaliksi vuoteen 2050 mennessä.

Tarve tarkastella ruokaa ja koko tuotantoketjua nykyistä kokonaisvaltaisemmin on aiheellinen. Strategian valmistelussa on otettava huomioon kaikki ruokaketjun eri vaiheet: tuottaminen, varastointi, käsittely, pakkaaminen ja jakelu, unohtamatta ruuan kulutusta ja hävittämistä. Kierto- ja biotalous sekä metsä­teollisuus ja energiapolitiikka on pidettävä mukana.

Pellolta pöytään -strategia antaa mahdollisuuden tarkastella myös viljelijöiden aseman vahvistamista ruokaketjussa epäreilujen kauppatapojen direktiivin jatkotoimenpiteenä.

Toivon komission ottavan oppia jäsenmaiden parhaista käytänteistä, joista Suomen elintarvikemarkkinalaki on malliesimerkki. Kaiken ytimessä pitää olla viljelyn kannattavuus ja tuottajan aseman parantaminen.

EU tulee vahvistamaan tuotetun ruuan ympäristö­normeja. Ruokaturvan näkökulmasta on ratkaisevan tärkeää, että samat normit ulotetaan tuontiruokaan.

Eurooppalaisten viljelijöiden on voitava luottaa siihen, ettei heidän kilpailukykyään poljeta halvemmilla ja heikommin säädellyillä tuotteilla. Emme voi myöskään säädellä itseämme ulos maailman ruokamarkkinoilta.

Strategian ja sen toteuttamisen on syytä nojata tuoreimpaan tutkimustietoon. Tavoitteita asetettaessa ei saa unohtaa jäsenvaltioiden välisiä merkittäviä eroja esimerkiksi eläinten hyvinvoinnissa, kasvinsuojelu­aineiden ja antibioottien käytössä tai lannoitteiden kadmium-määrissä. Osa EU-maista on jo tehnyt paljon enemmän kuin toiset.

On lähdettävä siitä, että jo voimassa olevaa säätelyä kunnioitetaan. Esimerkiksi eläinten hyvinvoinnin ja eläinten kuljetusten saralla monet jäsenmaat voisivat petrata panemalla olemassa olevat lait kunnolla toimeen.

2020-luvun Euroopassa sikojen häntiä ei pitäisi typistää eikä kanojen nokkia katkaista, kuten edelleen monessa EU-maassa tehdään.

Juuri nyt EU käsittelee yhteisen maatalouspolitiikan (cap) uudistusta sekä siirtymä­ajan asetusta. Komission mukaan uusien strategisten maaseutusuunnitelmien pitäisi peilata jatkossa Green Dealin kunnianhimoisia ilmasto­tavoitteita. Tavoite on risti­riitainen, kun varsinaisia laki­esityksiä ei vielä ole tullut.

Keskeneräinen uuden ohjelmakauden cap-valmistelu ei saa tuoda lisää epävarmuutta maatalous- ja elintarvike­sektorille. Siirtymäaika astuu voimaan vuoden 2021 alusta.

EU-parlamentin cap- siirtymäasetuksen pääneuvottelijana pyrin varmistamaan, että lainsäädäntö tuo viljelijöille selkeyttä ja vakautta. Tämä onnistuu vain, jos jatkamme nykyisillä säännöillä.

Muutosten ikkuna on auki cap-uudistuksessa ja Pellolta pöytään -strategiassa. Uudella ohjelmakaudella tuottajat tarvitsevat kepin sijaan porkkanaa. Siirtyminen uusiin hiiliviljelyn kaltaisiin menetelmiin ja uusiin teknologioihin onnistuu vain, jos EU:lla on vahva maatalousbudjetti.

Vain kannattavilla maa­tiloilla on mahdollisuus investoida ympäristötoimiin. Muuten komission kuuluttamia ympäristötuloksia on mahdotonta saavuttaa.

Päätökset on valmisteltava huolellisesti ja niiden vaikutukset on arvioitava perusteellisesti, unohtamatta globaalia näkökulmaa. Muuten vaarana on byrokratian lisääntyminen, joka pahimmillaan vaikeuttaa kestävämpään maatalouteen siirtymistä.

Odotukset ruuantuotantoa kohtaan ovat ristiriitaiset; viljelijöiden pitäisi tuottaa enemmän ruokaa vähemmällä tuella ja peltoalalla, aiheuttamatta kuitenkaan rasitusta ympäristölle. Tämä mahdoton yhtälö yhdistettynä syyllistävään ilmapiiriin tekee viljelijän olon tukalaksi.

Muutokset tapahtuvat vain luomalla kannustimia ja myönteistä ilmapiiriä. Maataloustuotanto on käännekohdassa, eikä meillä ole varaa menettää yhtäkään tuottajaa, jos aiomme tulevaisuudessakin syödä kotimaista ruokaa.

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun tulevaisuudessa 21.2.2020