MEP Elsi Katainen: Kymenlaakson tavoitteet luovat kilpailuetua

Tiedote 15.2.2019
Julkaistavissa heti

MEP Elsi Katainen: Kymenlaakson tavoitteet luovat kilpailuetua

Euroopan parlamentin jäsenen Elsi Kataisen mukaan seuraavalla EU-parlamentin kaudella 2019-2024 tullaan tekemään merkittäviä teollisuuden toimintaedellytyksiin vaikuttavia linjanvetoja, kun EU:n energia- ja ilmastostrategian tavoitetta nollata hiilipäästöt vuoteen 2050 aletaan toimeenpanna. Kataisen mukaan Kymenlaakson tavoite hiilineutraaliksi maakunnaksi vuoteen 2040 mennessä antaa alueelle kilpailuetua.

– Kymenlaakson tavoite siirtyä hiilineutraaliksi maakunnaksi vuoteen 2040 osoittaa, että täällä kuljetaan kehityksen eturintamassa, mistä alue saa varmasti kilpailuetua, Euroopan parlamentin jäsen Elsi Katainen kommentoi kiertueeltaan Kymenlaaksossa.

Keskustameppi haluaa korostaa teollisuuden toimintaedellytyksen turvaamisen merkitystä.

– On pidettävä huolta, että esimerkiksi puupohjainen biotalous nähdään jatkossakin kestävänä ratkaisuna sekä puolustettava kansallista kestävää metsänhoitoa. Olen varma, että LULUCF:n ja uusiutuvan energian päivityksen kaltaisia vääntöjä tullaan näkemään myös seuraavalla kaudella, jossa Suomen metsätalouden puolia on pidettävä, maatalousvaliokunnassa vaikuttava Katainen painottaa.

Kansainvälisen kaupan jäsenenä Elsi Katainen korostaa myös EU:n kauppapolitiikan merkitystä vientivetoiselle Suomelle ja myös Kymenlaaksolle, joka tunnetaan vahvasta teollisuudesta ja vientivetoisista pk-yrityksistä.

– Aktiivisen kauppapolitiikan jatkuminen on EU:n kohtalonkysymys, sillä se on avannut paremmat kaupankäynnin mahdollisuudet suomalaisille pk-yrityksille. 500 miljoonan asukkaan markkinan hartiat neuvotella kaupan ehdoista ovat aivan toisenlaiset 5 miljoonan Suomeen verrattuna. Tällä kaudella saimme valmiiksi sopimukset Kanadan, Japanin ja Singaporen kanssa, ja seuraavalla kaudella tarvitsemme lisää edistysaskelia, Katainen luotaa tulevaan.

Euroopan parlamentin Venäjän kauppasuhteista vastaavana raportoijana Katainen korostaa, että jäätyneestä pakotetilanteesta huolimatta yhteistyötä ja kauppaa Venäjän kanssa on jatkettava nykyisten ehtojen puitteissa.

– Venäjää ei saa ajaa nurkkaan, vaan Kymenlaaksolle tärkeää kauppaa ja turismia on vaalittava, Katainen linjaa.

Kataisen mukaan tärkeää on myös, että EU:n tulevan kauden aluekehityspolitiikan rahoitukseen Suomelle on luvassa 100 miljoonaa euroa enemmän nykyiseen kauteen verrattuna.

– Alueiden elinvoiman kannalta EU:n koheesiovarojen hyödyntäminen toimii tärkeänä vipuvartena kasvun luomisessa. Kymenlaakson panostukset innovaatioihin, bio- ja kiertotalouteen sekä liikenteeseen osuvat hyvin yhteen EU:n tavoitteiden kanssa, mikä luo mahdollisuuksia, Katainen päättää.

Euroopan parlamentin jäsen Elsi Katainen on kiertueella Kymenlaaksossa. Perjantaina hän osallistuu Keskustan tilaisuuteen Kouvolassa. Lauantaina Katainen on kiertueella Kotkassa, Pyhtäällä ja Haminassa.

Lisätiedot:

Elsi Katainen , Euroopan parlamentin jäsen (kesk./ALDE), p. 0505122362

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]