Julkaistu Suomenmaassa 27.1.2023.
Poliittinen keskustelu kiihtyy ja lämpenee eduskuntavaalien alla. On poikkeuksellista, miten iso osa pinnalla olevista aiheista ja vaaliteemoista on EU-politiikkaa. Jokapäiväisissä aiheissa – turvallisuus, talous, metsät, energia – kaikissa näissä EU on mukana. Siksi EU on syytä ottaa mukaan keskusteluihin kohdattaessa vaalikiertueilla turuilla ja toreilla.
Keskustan eduskuntavaaliohjelmassa Suomen puolustuksesta huolehtiminen ja sen vahvistaminen on kaikkein tärkeintä. Turvallisuuteen kuuluu osana kansainvälistä yhteisöä toimiminen niin sotilasliitto Natossa kuin EU:ssa. Turvallisuus rakennetaan yhteistyöllä. Ilman yhtenäistä Eurooppaa meillä ei ole turvallista Eurooppaa ja EU onkin tärkein kansainvälinen yhteisömme ja yhteistyökumppanimme myös turvallisuuden suhteen. Nyt myös aluepolitiikan merkitys osana turvallisuuspolitiikkaa on hiljalleen ymmärretty, vaikka keskusta onkin ainoa, joka haluaa panostaa alueiden elinvoimaan. On vain kohtuullista, että Itä- ja Pohjois-Suomen aluekehittämisen EU-varoja saataisiin realisoitua alueiden hyväksi itärajan sulkeuduttua.
Keskusta haluaa vakauttaa ja uudistaa Suomen taloutta. Kriisien jäljiltä koko Euroopan talous huojuu. Suuri osa unionin jäsenmaista on luisumassa taantumaan. Euroopan sisämarkkinoiden reilu toimivuus on varmistettava ja eurooppalaisten yrityksien kilpailukyky kansainvälisillä markkinoilla turvattava. Tähän vaaditaan EU-tason ratkaisuja. Suomen on oltava valmiina puolustamaan omaa talouspoliittista linjaansa, mutta löydettävä myös toteutettavissa olevia kompromisseja. Vientivetoinen taloutemme ei selviä ilman.
Keskustan selkeä linja on, että metsäpolitiikka kuuluu kansalliseen toimivaltaan, ei EU:lle. Omaisuudensuojaa on kunnioitettava. EU:ssa kuitenkin tehdään täydellä höyryllä lainsäädäntöä, jolla unionin toimivaltaa pyritään ulottamaan myös metsiin. Tässä on oltava tarkkana ja pysyttävä lujana. Metsäpolitiikan pitää jatkossakin olla kansallisen päätäntävallan piirissä, sillä jäsenvaltioiden olosuhteet ovat hyvin erilaisia. Parlamentin ainoana suomalaisena ennallistamisasetuksen neuvottelijana teen joka päivä töitä suomalaisten metsien eteen. Samalla Euroopan vihreää energiasiirtymää on vauhditettava. Tässä metsämme ovat mahdollisuus.
Keskusta haluaa parempaan pystyvän EU:n, joka edistää rauhaa, vakautta ja vaurautta sekä ratkoo maailmanlaajuisia kysymyksiä. Suomen on oltava aktiivisesti kehittämässä EU:n toimintatapoja, yhtenäisyyttä ja päätöksentekoa. Näissä pöydissä olemme kokoamme suurempia – meitä kyllä kuunnellaan. Ei sulkeuduta tärkeästä yhteisöstämme ja sen keskusteluista ulos, vaan tiedostetaan myös hyödyt ja vaikutetaan vaikeisiin kysymyksiin aiempaa paremmin. Siispä intoa kotimaan vaalikentille keskusteluihin myös EU-aiheiden parissa!