Elsin viikkokirje 26.5.2023

Mukavaa perjantaita!

Maatalousvaliokunta hylkäsi ennallistamisasetuksen. Euroopan parlamentin maatalousvaliokunta äänesti tällä viikolla kannastaan komission esitykseen luonnon ennallistamisesta. Valiokunta esittää asetuksen hylkäämistä ja palauttamista takaisin komission valmisteluun. Äänestin itse hylkäämisen puolesta. Myös kalatalousvaliokunta päätyi hylkäämään esityksen.

Mielestäni tämä lopputulos oli väistämätön ja kahden valiokunnan hylkäykset lähettävät vahvan viestin komission sekä ympäristövaliokunnan suuntaan. Ennallistamisasetukseen liittyy lukuisia ongelmakohtia, eikä pelkästään Suomelle, vaan useista jäsenmaista on esitetty erilaisia huolenaiheita. Jättämällä jäsenmaiden viestit huomioimatta komissio vesittää tärkeät tavoitteet luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseksi sekä kyseenalaistaa EU:n hyväksyttävyyden.

Neuvottelut eivät kuitenkaan ole vielä loppu. Päävastuussa oleva ympäristövaliokunta äänestää kannastaan kesäkuun puolessa välissä. On mahdollista, että täysistuntoon tuleva ympäristövaliokunnan kanta on jopa komission esitystä vaativampi. Siksi kovaa vaikuttamistyötä pitää jatkaa sen varmistamiseksi, että esitys kaatuu täysistunnossa tai että järkeistyksiä saadaan ympäristövaliokunnan kantaan. Mikäli hylkääminen ei mene läpi, on tärkeää että maatalousvaliokunnan metsänomistajia ja viljelijöitä puoltaville näkemyksille saadaan kannatusta. Muutoin käy niin, että kolmikantaneuvotteluihin edetään ympäristövaliokunnan määräämässä tahdissa.

Tiedotteeni aiheesta voi lukea täältä. Maaseudun Tulevaisuuden tästä jutusta voi lukea äänestyksen jälkeisistä tunnelmista ja neuvottelijoiden kommenteista. Kirjoitin aiheesta myös Suomenmaan kolumniini, jonka voi lukea täältä.

Liikennevaliokunta hyväksyi merenkulkuasetuksen. Äänestimme liikennevaliokunnassa neuvottelemani FuelEU Maritime -meriliikenneasetuksen trilogituloksen hyväksymisestä. Kolmikantaneuvotteluissa eli trilogeissa saavutettiin sopu tässä tuiki tärkeässä meriliikenteen päästövähennyksiin tähtäävässä asetuksessa maaliskuussa. Siihen sisältyy myös Suomelle elintärkeän talvimerenkulun erityispiirteiden huomiointi, joita ajoin neuvotteluissa vahvasti. Liikennevaliokunta hyväksyi asetuksen selvin numeroin. Meriliikenneasetus alkaa siis olemaan viimeisiä sinettejä vaille valmis! Neuvottelutuloksesta ja sen sisältämistä yksityiskohdista mm. talvimerenkulun suhteen voi lukea tästä tiedotteestani sekä tästä Turun Sanomissa 29.3. julkaistusta kolumnistani.

Ukrainan tukeminen ja pakotteet. Maanantaina vierailin etäyhteyksin MTV:n Huomenta Suomi -ohjelmassa keskustelemassa Ukrainan tukemisesta, uusista Venäjä-pakotteista ja EU:n yhtenäisyydestä. Ukrainan sota ei saa ratketa ammusten ja tarvikkeiden puutteeseen, ja siksi kalustoa ja aseapua pitää lähettää niin paljon, kuin vain kultakin maalta liikenee ilman, että oma puolustuskyky merkittävästi heikkenee. Korostin myös mm. kuinka tärkeää olisi pystyä tilkitsemään pakotteiden kiertämisen mahdollisuudet. Me mepit olemme kirjelmöineet komissiolle useamman kerran tiukempien sanktioiden puolesta. Ukrainalle annettava apu on myös muutakin kuin pelkkiä aseita ja pakotteita. EU:ssa onkin pidettävä huolta riittävän humanitaarisen avun perille saannista sekä esimerkiksi Ukrainalle merkityksellisistä ruoan ja viljan toimitusketjuista viennissä ja tuonnissa. Maanantain Huomenta Suomi -lähetyksen voi katsoa jälkikäteen täältä.

Koulutus- ja työelämäpolitiikkaa. Tapasin parlamentilla Tekniikan akateemiset TEK:in toiminnanjohtajan Jari Jokisen sekä Tradenomien edunvalvontajohtaja Ville-Veikko Rantamaulan ja erityisasiantuntija Tuomas Meriniemen. Keskustelimme muun muassa EU:n työaikasääntelystä ja koulutuksesta sekä tutkimusrahoituksesta ja suomalaisten korkeakoulujen pärjäämisestä niiden suhteen. Monet suomalaiset korkeakoulut ovat erinomaisella tasolla EU-tutkimusrahoituksen saamisessa, mutta eroja tietenkin löytyy. EU tekee myös paljon työelämää ohjaavaa ja koskevaa sääntelyä, kuten esimerkiksi tänä keväänä parlamentissa hyväksytty palkka-avoimuusdirektiivi. Myös aivovuoto nousi keskustelussa esille. EU:ssa löytyy paljon alueellisia eroja ja pulaa osaajista on kaikkialla, ei vain Suomessa. Ratkaisuja näihin on etsittävä niin kansallisella kuin EU:n tasolla. EU:ssa on nostettu aihe esille nimeämällä kuluva vuosi Euroopan osaamisen teemavuodeksi. Siitä voi lukea lisää täältä.

Viikonloppuna kokoontuu Tukholmassa Euroopan liberaalidemokraattisen puolueen eli ALDE:n kongressi. Keskusta ja RKP ovat ALDE:n jäseniä. Seuraamme mielenkiinnolla kokouksen tuloksia, kuten uutta puolueresoluutiota. Keskustan Jouni Ovaska on ehdolla ALDE:n varapuheenjohtajaksi – onnea Jouni kilpaan! ALDE:sta ja keskustan toiminnasta sen osana voi lukea enemmän täältä.

Ensi viikolla Brysselissä on luvassa minitäysistunto. Keskustelemme mm. EU:n valmisteilla olevasta yritysvastuudirektiivistä ja elintarvikkeiden maantieteellisistä merkinnöistä, ja äänestämme mm. EU:n strategiasta kestäviä tekstiilejä varten.

Aurinkoista viikonloppua!

Elsi

Elsi Katainen
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
+32 (0) 2 28 45361
[email protected]