EU:n uudesta energiatehokkuusdirektiivistä voi tulla Suomelle iso lasku ilman merkittäviä hyötyjä. Tehokas energiankäyttö ja hukkaenergian välttäminen ovat olennaisia ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Lainsäätäjien pöydällä oleva julkisia rakennuksia koskeva ehdotus sisältää kuitenkin merkittäviä ongelmia, jotka eivät edistä ilmastotavoitteiden saavuttamista. On selvää, etteivät kuntien kukkarot kestä monesta suunnasta tulevia taloudellisia lisäpaineita.
Komissio haluaa vuoteen 2050 mennessä täysin päästöttömän rakennuskannan, mikä sinänsä on hyvä ja linjakas tavoite. Piru piileekin ehdotuksen yksityiskohdissa, joissa on asetettu julkisille rakennuksille vuosittainen peruskorjausvaatimus. Näin jopa kolme prosenttia rakennuskannasta pitäisi vuosittain peruskorjata lähes nollaenergiarakennuksiksi. Vaatimus koskisi yli 250 neliön lämmitettyjä julkisia rakennuksia. Ehdotus ei ota huomioon sitä, että Suomessa rakennusten energiatehokkuuden lähtötaso on jo korkea, koska tuplaikkunat ja hukkalämmön talteenotto ovat meillä arkipäivää. Lähtötasojen erot olisikin tärkeää ottaa ehdotuksessa paremmin huomioon.
Saneerausvelvoitteen kustannukset ovat valtavia. Tilastokeskuksen mukaan velvoitteen mukaisia lämmitettyjä yli 250 neliön rakennuksia on kunnilla, kuntayhtymillä ja kuntien liikelaitoksilla peräti 94 prosenttia koko kerrosalasta. Kuntaliitto on tehnyt arvion 3,6 miljardin vuotuisesta investointilaskusta kunnille koko julkisen rakennuskannan korjaamisesta. Se tarkoittaisi 300 miljoonan euron menolisäystä kuntasektorin lopullisiin tilinpäätöksiin joka vuosi.
Kustannukset ovat valtavia ja onkin lupa odottaa, että saavutetulla energiatehokkuudella säästettäisiin vastaava määrä energiaa ja rahaa. Näin valitettavasti ei kuitenkaan ole, sillä arviot saneerauksen jälkeisestä energiansäästöstä ovat 10–20 miljoonaa euroa vuodessa. Saneerausvelvoitteen sijaan pitäisi arvioida rakennuksen energiatehokkuuden nykytila ja tarpeen mukaan ohjata resurssit uudisrakentamisen energiatehokkuuden varmistamiseen.
Merkittävä puute esityksessä on, että rakennusten lämmityksen hiilidioksidipäästöjen vaikutukset jätetään kokonaan tarkastelun ulkopuolelle. Näin oltaisiin päätymässä tilanteeseen, jossa päästöttömällä ydin- tai tuulivoimalla ja toisaalta runsaspäästöisellä kivihiilellä lämmitetty rakennus saisivat saman kohtelun. Tämä sotii niitä EU:n pyrkimyksiä vastaan, joissa tavoitteena on kaikkien sektoreiden hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä. Rakentamisen ja energiatehokkuusremonttien tulisi päinvastoin kannustaa siirtymistä vähäpäästöisempiin energiaratkaisuihin.
Komission esitys menee syvälle yksityiskohtiin myös autopaikkojen kohdalla. Esityksen mukaan muissa kuin asuinrakennuksissa, joissa on yli 20 autopaikkaa, pitäisi kymmenen prosenttia autopaikoista varustaa sähköauton latauspisteellä. Samalla liikenteen sähköistyminen etenee Euroopassa eritahtisesti erilaisten sääolojen ja asutustiheyden takia. Muitakin vähäpäästöisiä ratkaisuja on tarjolla biokaasuautoista vetyautoihin. Näin velvoitteet sähköautojen latausinfrasta vuoteen 2027 mennessä eivät ole realistisia.
Komissio on liikkeellä tasapäistämisen ja pakottamisen ottein. Herää kysymys, päästäisiinkö väljemmällä EU-sääntelyllä parempiin tuloksiin ilmaston kannalta. Huomiotta on jätetty paikalliset olot ja toimintaympäristö, jo tehdyt toimenpiteet, kiinteistöjen arvonmuutos sekä rakennusten tulevat käyttötarpeet. Vaateissa samalle viivalle niputetaan Itä-Euroopan maiden energiatehokkuudeltaan heikoin rakennuskanta ja vastaava suomalainen julkinen energiatehokas rakentaminen. Vaakakupissa ei paina myöskään se, että nollaenergiarakentaminen ei materiaali- ja työmäärältään tarkoita samaa kaikissa Euroopan maissa.
EU:n pitäisi ilmastotalkoissa keskittyä tarjoamaan selkeät, ennustettavat ja markkinavetoiset puitteet jäsenmaille, kunnille ja yrityksille päästä asetettuihin tiukkoihin ilmastotavoitteisiin. Katse on käännettävä keinojen rajoittamisesta niiden mahdollistamiseen. Energiatehokkuusdirektiivin kohdalla on keskityttävä hukkalämmön ja päästöjen vähentämiseen ja jätettävä energiatehokkuustavoitteiden yksityiskohtainen keinovalikoima jäsenvaltioiden päätettäväksi, kukin omista lähtökohdistaan. Näin saataisiin parhaat tulokset ilmaston kannalta kustannustehokkaasti ilman julkisen talouden tarpeetonta kuormitusta. Kun ilmastoteot tehdään kustannustehokkaasti, saadaan samalla rahalla vaikuttavampia ja laajempia tekoja ympäristön ja tulevien sukupolvien hyväksi.
Elsi Katainen
