Työ Euroopan parlamentissa on alkanut rytinällä vuoden 2023 osalta. Ukrainan sota, energiakriisi sekä kohonnut inflaatio jatkavat yhä päätöksenteon keskiössä. Etenkin omalla työpöydälläni työskentely ennallistamisasetuksen parissa jatkuu, kun pidän pohjoisen metsä-Euroopan ääntä ainoana suomalaisena ja pohjoismaisena neuvottelijana. Suomessa keskustelu on jo hieman laantunut, mutta Brysselin neuvottelupöydissä vääntö vasta alkaa. Vuoden ensimmäisinä viikkoina käydyt keskustelut ovat olleet monenkirjavat. On ollut ilahduttavaa nähdä, että monet kollegat ovat todenneet, ettei lainsäädäntöä voida tällaisenaan hyväksyä ja muutoksia on tehtävä. Samalla toisaalla tavoitellaan ennallistamistavoitteiden kunnianhimon nostoa.
Neuvottelut tulevat olemaan haastavat. Ympäristövaliokunnan neuvottelija haluaa nostaa ennallistamistavoitteiden kunnianhimoa entisestään. Neuvottelija ymmärtää jäsenmaista kuuluneet huolet, mutta näkee, että kovempiin tavoitteisiin päästään, kunhan toimet ovat järkeistettyjä ja rahoitusta löytyy.
Minun ja maatalousvaliokunnan pääviesti on, ettei passiivinen ennallistaminen eli suojelu saa olla ainoa vaihtoehto. Luonnon jättäminen oman onnensa nojaan ei yksin auta, vaan erilaiset aktiiviset hoitotoimet ovat osa monimuotoisuuden lisäämistä. Myös jäsenmaiden eri lähtökohdat on huomioitava ja joustoja toimien toteuttamisessa tarjottava. Tasapaino eri näkökulmien välillä on löydettävä, eikä se ole yksinkertaista.
Tammikuun alussa luonnonvarakeskus julkaisi tutkimuksen komission ehdotuksen vaikutuksista suomalaiseen ruoantuotantoon. Tutkimus keskittyi rajoitetusti turvepeltoihin ja ennallistamistoimien vaikutukseen ruokaturvaan. Selvityksen perusteella vaikutus kokonaisruokaturvaan ei olisi merkittävä, mutta alueellisesti se voisi olla huomattava, sillä turvepohjaiset pellot jakautuvat Suomessa epätasaisesti.
Luken selvitys toteaa, ettei ruokaturva mahdollisesti heikentyisi, sillä tuotannonlisä voisi tapahtua toisaalla. On positiivista, että tuotantopotentiaalia löytyy alueellisesti, mutta lähtökohtaisesti jokaisen maakunnan ja alueen huoltovarmuuden turvaa oma ruoantuotanto. Tästä emme voi joustaa nyt emmekä tulevaisuudessa. Viljelymaata vähentävää säätelyä ei tarvita enempää.
