Kategoriat
Tuoreimmat

Iisalmen Sanomat: Kauppa se on joka kannattaa!

Suomessa käyty keskustelu EU:sta on usein kriittistä ja aiheestakin. On kuitenkin muistettava ne alat, joiden vuoksi jäsenyys on meille välttämätön. Kauppapolitiikka on tästä hyvä esimerkki. Ylä-Savon vientivetoiset yritykset hyötyvät vapaakaupasta ja siitä, että tuotteet menevät kaupaksi Ylä-Savosta eri puolille maailmaa. Tällä hetkellä vienti vetää alueellamme maan kärkivauhtia. Toimiva kauppa on siis ratkaisevan tärkeää vientivetoisten yritysten […]

Kategoriat
Tuoreimmat

Maaseudun Tulevaisuus : Epäreiluja kauppatapoja kitketään EU:ssa vauhdilla

EU-parlamentin maatalousvaliokunta valmistelee kantaansa elintarvikeketjun epäreiluja kauppatapoja ehkäisevään direktiiviin. Samoin kuin Suomen valmisteilla olevassa elintarvikemarkkinalaissa, direktiivin tavoitteena on tuottajan aseman suojeleminen elintarvikkeiden kaupankäynnissä, jossa elintarviketeollisuus ja kauppa ovat vahvoilla. Esimerkiksi meillä Suomessa S- ja K-ryhmien yhteenlaskettu päivittäistavarakaupan markkinaosuus oli vuonna 2017 81,7 prosenttia. Maatalousbudjetin kohdatessa voimakkaita leikkauksia on äärimmäisen tärkeää, että tuottajan asemaa vahvistetaan elintarvikeketjussa […]

Kategoriat
Tuoreimmat

Iisalmen Sanomat : Seutukunnat kunniaan!

Seutukuntien ja seutukaupunkien asema on ollut viimeaikoina vahvasti esillä ja syystäkin. Seutukaupungit ja seutukunnat ovat olleet menettäjiä viime vuosikymmenien myllerryksissä. Säästösyihin vedoten monia palveluja on keskitetty ja sitä myötä valtion työpaikkoja alueilla on menetetty. Tällä hetkellä Ylä-Savossa eletään vahvaa talouskasvun aikaa. Vienti vetää maan kärkivauhtia. Mahdollisuuksia rohkeaan uudistumiseen ja elinvoiman kehittämiseen on. Meidän on varustauduttava uuteen […]

Kategoriat
Tuoreimmat Viikkokirjeet

Elsin viikkokirje 13.7.

Tervehdys Brysselistä! Tämä viikko on mennyt maatalous- ja aluekehitysvaliokunnan kokouksissa Brysselissä. Maatalousvaliokunnassa puitiin tällä viikolla maatalouspolitiikan uudistusta, elintarvikeketjun epäreiluja kauppatapoja ehkäisevää direktiiviä sekä ensi vuoden budjettia. Ehdotin budjettikeskustelussa lisärahoitusta Venäjän pakotteista edelleen kärsiville maidontuottajille. Tuottajan asemaa elintarvikeketjussa on parannettava. On erittäin tärkeää, että epäreiluja kauppatapoja ehkäisevä direktiivi etenee Euroopan päätöksentekoelimissä syksyn aikana vahvassa myötätuulessa. Syksyllä […]

Kategoriat
Tuoreimmat Viikkokirjeet

Elsin viikkokirje 6.7.

Tervehdys Strasbourgista! Tämä viikko vierähti helteisessä Strasbourgissa, jossa täysistunnon agendalla olivat mm. EU:n huippukokouksen tulosten läpikäynti ja Itävallan EU-puheenjohtajakauden prioriteetit. Äänestimme täysistunnossa mm. Euroopan puolustusteollisuuden kehittämisohjelmasta, matkustuslupajärjestelmästä, maantieliikennettä koskevasta liikkuvuuspaketista sekä tekijänoikeusuudistuksesta. Lisäksi Puolan pääministeri Mateusz Morawiecki keskusteli meppien kanssa Euroopan tulevaisuudesta. Liikkuvuuspaketti koskee toisiin maihin ajokeikoille lähetettyjä kuljettajia, heidän työehtojaan, mm. lepo- ja ajoaikojen […]

Kategoriat
Tuoreimmat Viikkokirjeet

Elsin viikkokirje 29.6.

Tervehdys Brysselistä! Tällä viikolla Brysselissä on ollut valiokuntien kokouksia, joissa on käsitelty mm. Unkarin tilannetta sekä EU:n ja Yhdysvaltojen suhteita. Lisäksi tällä viikolla on ollut poliittisten ryhmien sisäisiä kokouksia, joissa ollaan valmistauduttu ensi viikon täysistuntoon, joka pidetään Strasbourgissa. Ensi viikon täysistunnossa tullaan käsittelemään mm. EU:n huippukokousta sekä Itävallan puheenjohtajuuskauden ohjelmaa. LIsäksi ensi viikolla jatkuvat Euroopan […]